Kannattaako tokaluokkalaiselle lapselle sanoa rehellisesti hänen

mielestä lapselle tulee olla rehellinen sillä eihän omiin heikkouksiin voi koskaan kiinnittää huomioita ja asia parantua jos niitä ei edes tiedä olevankaan.

Meillä on tokaluokkalainen poika ja monet itkut on tullut juuri näiden omien virheiden ja heikkouksien kautta. Toki asioista tulee keskustella rakentevasti ja selittää että kyse ei ole huonommuudesta vaan treenin puutteesta ja toisaalta voidaan myös keskustella siitä miten heikkouksiaan voi treenata ja eri tilanteissa toimia.

Eikä rehellisyys aina maata peri.

asiat kuten ne ovat. Puhuisin "pulmista", joihin on ratkaisuja ja jotka siis eivät ole kovin vakavia. Yksityiskohdat säästäisin myöhemmäksi.

Tuossa tilanteessa olisi voinut sanoa, todella kiva kun saat istua edessä, nyt voit vielä paremmin keskittyä opetukseen ja tehtäviin ja harjoitella siitä rauhassa opiskelua.

mun mielestä ton ikäiselle pitää olla jo rehellinen. On raakaa antaa toisen pitää itseään onnekkaana kun saa istua aina edessä vaikka syyt on muualla.

Tuon onnekkuuden kun sanoo koulussa ääneen juhlien on aivan varma että joku muu oppilas ilmoittaa vähemmän nätisti että "häiriköt" istuu aina edessä ja muut saa vaihtaa paikkaa... Koulu elämää muutaman vuoden nähneenä voi sanoa että parempi että totuuksia tulee kotona turvallisessa ympäristössä kuin koulussa keskellä käytävää tai luokassa kavereiden keskellä.



Kummallinen asenne että ei rehellisyys maata peri. Opetetaanko lapsellekkin että ei kaikessa tarvitse olla rehellinen?

sellainen kiltti ja hiljainen haaveilija. Mutta tämä nyt ei ollut pointti tietenkään. ap

mutta miettiä silti miten sanansa asettaa.



Tokaluokka on vielä aika helppo,joten lapsen on itsekin hyvä tuntea heikkoutensa,jotta pärjää sitten 3.luokan nopeatahtisemmassa menossa.Eli tietää missä on "treenattavaa".

Ja minun mielestäni veit lapselta ilon. Mitä väliä sillä on (ainakaan pienessä mittakaavassa) miksi hän istuu edessä, jos hän itse on innostunut siitä ja se tuottaa hyviä tuloksia? Sinä tiedät todellisen syyn ja voit olla tyytyväinen uuteen paikkaan.

Suomalainen "suoraan sanominen" on usein aika tylyä töksäyttelyä.

Mun mielestä oli todella tyhmästi sanottu lapselle! Tollaset asiat jää todella vahvasti lapsen mieleen! AP kipi kipi juttelemaan lapsen kanssa asia oikeasti puhki!

Tuossa tilanteessa olisi voinut sanoa, todella kiva kun saat istua edessä, nyt voit vielä paremmin keskittyä opetukseen ja tehtäviin ja harjoitella siitä rauhassa opiskelua.

Eli sanoa, että kyse on keskittymisestä, mutta ei esittää niin ,että "joudut istumaan edessä. koska et osaa keskittyä", vaan niin, että "siinä on helpompi keskittyä kuin takapulpetissa" tms.

ja kohteliaisuuden välillä. Kaikkea ei tarvitse, pidä eikä saakaan sanoa töksäyttää "rehellisyyden" nimissä. Valehdella ei tarvitse, mutta pitää harkita, mitä milläkin "rehellisyydellä" saavutetaan. Koska on parasta vaan pitää suunsa kiinni, jos ei voi sanoa mitään hyvää. Ja kuinka monta kriitistä ja negatiivistakin huomiota voisi muotoilla toisin, rakentavammin. Puhtaalla negatiivisuudella ja inhorehellisillä töksäyttelyillä kun harvoin saavutetaan mitään hyvää.



Mitä ihmeen tarkoitusta tässäkin tilanteessa palveli se, että tapoit lapsen ilon siitä, että hänet siirrettiin istumaan luokan eteen. Sen sijaan, että hän olisi saanut iloita paikastaan ja paikanvaihdoksella olisi vieläpä ollut parantavia vaikutuksia hänen koulumenestykseenä, sait hänet nyt tuntemaan itsensä huonoksi ja varmaan sitä myötä myös antipatioita luokan edessä istumista kohtaan. Tämä ei takuulla paranna suorituksia, vaan laskee motivaatiota ja itsetuntoa.



Miksei iloa voinut säilyttää ja puhua paikanvaihdoksesta kannustavaan malliin ja silti olla rehellinen lapselle ja puhua hänen kanssaan myös hänen haasteistaan?!?



Esimerkiksi tähän tyyliin:

"Joo, eikö ole kivaa istua siinä edessä. Sait kyllä tosi hyvän ja kivan paikan. Ja tiedätkö, mikä on kaikkein parasta? - No se, että sillä paikalla on helpompi seurata opetusta ja keskittyä omaan työskentelyyn. Sinähän varmaan itsekin tiedät, että sinulla on haasteita tuon luokkatyöskentelyn kanssa. Joidenkin on hirveän vaikea keskittyä siellä perällä, jossa on hälinää ja pitkä matka opettajaan. Luulen, että opettaja on varannut sen etupaikan paikan juuri sinulle siksi, että siinä sinun olisi parempi keskittyä. Tosi kivaa. Lupaathan nyt sitten tosiaan yrittää keskittyä ja tehdä ahkerasti töitä siinä edessä, kun kerran siihen pääsit."

suoraansanomisesta ja töksäyttelystä loukkaamis tarkoituksena vaan siitä että lapselle kerrotaan LAPSEN OMAN TASON mukaan asia, mutta rehellisesti . Kyllä lapsella ON OIKEUS tietää heikkouksistaan. Eihän se kivaa ole mutta toisaalta jos ei tiedä mihin pitää panostaa niin se on mahdotonta. Kevät kuitenkin menee nopeasti ja kolmannella luokalla yleensä luokka koko kasvaa ja opetus (ja tietty opiskelukin) muuttuu toisen tyyppiseksi.

Ja jos lapsi iloitsee jostain tukitoimesta, miksi pitää tappaa se ilo? Eikö asiaa tosiaan olisi voinut muotoilla niin, että lapsi olisi voinut säilyttää ilon etupenkin paikastaan?



Totta kai tokaluokkalaiselle pitää puhua siitä, että hänellä on erityistarpeita ja haasteita koulussa, mutta minkä ihmeen takia tässä toimittiin näin?

Hän loistaa koulussa matikassa, taideaineissa ja liikunnassa, mutta äidinkielen jotkut osa-alueet ovat huomattavasti rempallaan.



Kyllä minä puhun hänelle rehellisesti että kielioppiin pitään kiinnittää huomiota ja sitä pitää opiskella, eikä vaan piirrellä marginaaleihin hienoja kuvia tai suunnitella seuraavaa jumppanumeroa koko luokan iloksi.



Keskittymistä voi oppia!

Suomalainen "suoraan sanominen" on usein aika tylyä töksäyttelyä.

en ymmärrä oikeastaan ollenkaan tuota suomalaista tylyä tyyliä ja että ei vaan saa ylpistyä vahingossa mistään, lapsetkaan.

ja pitää aina tietentahtoen lytätä toista ja kasvattaa häpeällä lapsia.

se ei ollenkaan paras tyyli mielestäni lapsen itsetuntoa ajatellen, ja silläkin on kuitenkin paljonkin merkitystä menestymiseen elämässä.

itse olemme muuttaneet pois suomesta ja tuo juuri on ollut iso muutos että lapset hyväksytään enemmän omina itsenään, persoonina, ja koitetaan kovasti vaan kannustaa ja kehua postiivisista suorituksista.

ei olla niin negatiivislähtöisiä kaikkeen että pitäisi kokoajan olla ääneen huomauttelemassa lasten heikommista puolista.

niistä keskustellaan sitten vanhempien ja opettajien kesken vain ja koitetaan löytää mahdollisimman kannustavia keinoja voittaa hankaluudet ja päästä eteenpäin ongelma-alueissa.

kaikkien lasten ei tarvitsekaan olla samanlaisia ja opetusta pystytään todella paljon räätälöimään lapselle sopivaksi.

tosin lapsemme käyvät täällä yksityistä koulua, mutta se on mielestäni pieni hinta siitä että he saavat parasta mahdollista opetusta heille ja posttiivisen ja kannustavan kasvuymoäristön.

mahtaisi olla iso muutos palata suomeen ja lasten kouluun siellä... tosin emme sitä ole harkitsemassakaan kovin äkkiä.

lapsi on herkkä ja itsetuntokaan ei ole kovin hyvä. Ajattelin vain tuota, että lapsen on hyvä tietää heikkoutensa. Lisäksi opettaja on sellainen raatorehellinen ja korostaa esim. todistuksen arvioinneissa enemmän huonoja puolia ja virheitä. Tuo tyyli on varmaan tarttunut minuunkin. Esim. todistuksessa maininta, että sinulla tulee vielä virheitä ainekirjoituksessa. Eiköhän ole itsestään selvää, että tokaluokkalaiselle tulee virheitä. Pakko yrittää korjata tänään tuota mokaani. ap

Suomessa usein oikein kaivellaan lapsen heikkouksia ja korostetaan niitä. Jos jossain aineessa on hyvä niin on pakko suurennuslasin kanssa etsiä jotain huonoa sanottavaa, ettei lapsi vain ylpistyisi. Näin siis meidän lapsen koulussa:(

Mikä tuntuu olevan monelle suomalaiselle vaikea ymmärtää. Näitä totuudentorvia on tullut kohdattua siinä määrin että nykyisin vastaan samalla tavalla, yleensä ovat parin kerran jälkeen tajunneet korjata omaa käytöstään huomatessaan että yltiöpäisellä rehellisyydellä loukkaa toisia. Kritiikin antaa rakentavasti ja sanasa asettaa kauniimmin. Valehdella ei tarvitse, tosin en ymmärrä suomalaisissa usein olevaa palkoa valkoisiin valheisiin: ketä oikeasti haittaa jos esim. ystävän iloitessa uudesta paidastaan ja sanoessa sitä kauniiksi että joo, kivan löydän teit sen sijaan että rehellisesti sanoisit että itse ei sellaista päälleen pukisi?

Kummallinen asenne että ei rehellisyys maata peri. Opetetaanko lapsellekkin että ei kaikessa tarvitse olla rehellinen?

koska pahasti sanottina lapsi kantaa tota juttua mukaan koko elämänsä ja se voi vaikuttaa KAIKKIIN loppuelämän valintoihin.



Itse olisin varmaan ollut lapsen mukana iloinen siitä, että on saanut mieleisensä paikan luokassa. Tuosta syystä olisi sitten varmaan voinut puhua jossain muussa yhteydessä, vai mitä? Nyt veit ilon asiasta, joka olisi saattanut toimia hänen avukseen noissa koulunkäynnin vaikeuksissa.

"hyvitellä" sanomisiani ja vähentää vaurioita?