Tiedätkö äitejä, joille on jonkin sortin "kunnia-asia"

pärjätä itse monen pienen lapsen kanssa. Liikuu aina yksin lasten kanssa, kylästelee, käy ruokakaupassa yms. Posket palavat punaisena, otsa on hiestä märkä.



Mies harvoin mukana, jos on, se istuskelee autossa, ei auta pukemaan lapsia kylästellessä.



Sitten kyseinen äiti päivittelee, miksi sinä et liiku kaikkien lasten kanssa, miksi niitä lapsia tekee niin monta jos viitsi käyttää siellä ja täällä, jos ei pärjää yksin niiden kanssa.



Olen törmännyt tällaisiin super-hyper-äiteihin ja ihmettelen sitä, että miksi minun pitäsikään yksin pärjätä lapsieni kanssa. Eikö puoliso olekaan sitä varten, että niitä lapsia yhdessä kasvatetaan, hoidetaan, kuskataan jne? Vaikka olenkin kotiäiti, niin ei kai se sitä meinaa että ne lapset pitää kokonaan yksin hoitaa ja olen sitten avuton, kun en niin tee?

tunnen kyllä useita kotiäitejä, jotka ovat patalaiskoja, eivät lähde lasten kanssa mihinkään. Vaikka lojuvat kotona kaiket päivät eivät saa aikaiseksi kunnon ruokia tai välipaloja. Harvoin viihtyvät tuntikaupalla ulkoilemassa lasten kanssa jne. Tätä porukkaa tuntuu riittävän...

Mies tekee niin paljon töitä (mm. pitkiä työmatkoja) että lasten kanssa on vaan pakko pärjätä yksin. Sitten jos mies joskus on mukana niin helposti sitä tekee totuttuun tapaan kaiken itse eikä ala toista neuvomaan. Emme yleensä koskaan tuhlaa molempien aikaa kaupassakäymiseen, mutta voisin hyvin kuvitella että mies jäisi autoon puhumaan työpuhelua minun tehdessä lasten kanssa ostoksia (hiki päässä). Olemme yhdessä sopineet tästä perinteisestä työnjaosta ja olemme molemmat tyytyväisiä.



Jotkut ystäväni tuntuvat kyllä todella avuttomilta. En tätä heille koskaan sano edes rivien välissä tai pyörittele silmiäni mutta ajattelen kuitenkin. Mammat ovat kotona kaiket päivät. Miehen töissäolessa ei tietenkään voi pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, siivota, käydä kaupassa, lukea lehteä, kuntoilla tai levätä. Pitää vain hoitaa lapsia. Kun mies tulee töistä vaimo lähtee samalla ovenavauksella harrastuksiinsa. Onhan päivä ollut niin raskas että pitää päästä tuulettumaan. Mies illalla hoitaa lapset ja siinä sivussa kaikki kotityöt (mm. ruoat seuraavalle päivälle). Lasten laitto nukkumaan ja yöheräilyt ovat tietenkin miehen vastuulla. Vaimon kun pitää saada katkeamattomat 10 t unet että jaksaa olla virkeänä seuraavana päivänä. Minnekään ei tietenkään kotiäiti voi lähteä päivällä koska hän tarvitsee miehen kuskiksi. Toki vaimolla on ajokortti, mutta hän ei aja. Mies ei saa koskaan mennä minnekään (työn lisäksi) koska hänen pitää auttaa kotona. Yön yli reissut varsinkin ovat totaalisesti kiellettyjä. Jos pakollisia työmatkoja tulee, vaimo lähtee lasten kanssa isovanhempien luo.



Tämä ei ollut edes liioittelua, vaan totisinta totta hyvän ystäväni kohdalla. Olen mieluummin vaikka super-hyper-äiti kuin miestään täysillä pompottava kotihirmu. Mielestäni kotona olevan osapuolen on luontevaa tehdä suurin osa kotitöistä. Minusta on hyvä tietää selviävänsä lasten kanssa liikenteessä yksin tai vaikkapa yön yli kotona ilman puolison apua. Tietenkin jos lapsia on todella paljon tai esim. vauvakolmoset, niin sitten kaikki apu on varmasti tarpeen.



Ja tämän paatoksen jälkeen sanotaanpa vielä että tiedän kyllä että suurin osa äideistä on super-hypereiden ja täydellisten laiskimusten välissä. Ärsyttää vain se meidän tapojen jatkuva taivastelu. Tuntuu että ei voi tehdä normaaleja kotiäidin töitä ilman että joku pitää sitä marttyyrikruunun tavoitteluna.

Oikeastaan viestissäni siis puhuin nimenomaan lapsiin liittyvästä yhteistyöstä oman puolison kanssa. En mielestäni viitannut kotitöiden tekemiseen, jotka itsekin teen suurimman osan miehen ollessa poissa. Illallahan on pakko tehdä hommia, vaikka mies onkin kotona ja yleensä hoidankin niitä itsekseni silloinkin. Mies saa puuhailla lasten kanssa sen aikaa.



En tiedä miksi lastenhoito liitetään AINA kotitöihin, eihän ne ole sama asia lainkaan.