Lue keskustelun säännöt.
Miten innostua liikunnasta? Toivoton sohvaperuna olen!
05.03.2009 |
En siis ole koskaan saanut otetta minkäänlaisesta liikunnasta. Pakosta olen sitä nuorempana ja (erittäin lyhyin kausin) kausittain aikuisiällä harrastanut.
En saa liikunnasta MITÄÄN hyvää oloa. Kuntoni on varmasti tosi alhaalla, ja siksi kaikki liikunta tuntuu heti ikävältä. Ja vaikka kuntoni olisi parempi, sittenhän vain aktiviteetin tasonkin täytyisi olla korkeammalla: liikunnassa kun kai on tarkoitus nostaa sykettä ja hengästyä, sekä venyttää ja vahvistaa lihaksia...Minä siis INHOAN sitä oloa, kun hengästyttää tai lihaksissa tuntuu venytys. Ihmetellen kuuntelen liikunnallisten ystävieni puheita adrenaliinipiikeistä ja liikunnan tuomasta hyvästä olosta. Minua se liikkuessa tuleva tunne (hengästys, kipu, kehon äärirajat, sykkeen nousu) vain ahdistaa suunnattomasti.
Olen toivottoman huono kaikissa pallolajeissa ja muussa yleisyrheilussa; sitä vihaan sydämeni pohjasta. Tanssiaym. naisellisia lajeja olen kokeillut monenmoisia, mutta ylipäätään ajatus ohjatusta ryhmäliikunnasta on ahdistava. Uiminen tai hidastempoinen pilates tms. kotijumppa menee juuri ja juuri, mutta kun ajatus liikkumisesta ei herätä mitään mielenkiintoa, pikemminkin ahdistusta, on kynnys järjestää aikaa liikunnalle ja lähteä/alkaa liikkumaan toki kovin korkealla! Kyllähän sitä nyt työpäivän ja kaikkien muiden velvollisuuksien jälkeen vähällä vapaa-ajallaan mieluusti tekee jotain sellaista, mistä nauttii, eikä ryhdy hampaat irvessä "hoitamaan lisää velvollisuuksia".
OLEN NIIN KATEELLINEN IHMISILLE, JOILLE LIIKUNTA ON MIELUISAA VAPAA-AJAN PUUHAA!
Olen aina ollut hoikka ja kaiken kukkuraksi siten hyvillä geeneillä varustettu, että kroppani on siro ja mukavan mallinen (enkä edes ihaile lihaksikkaita, urheilullisia kroppia!) joten painonhallinnallisesti tai ulkonäöllisesti en ole liikuntaa joutunut koskaan ajattelemaan...
Nyt olen kolmekymppinen, ja ymmärrän, että oman terveyteni kannalta olisi lähes välttämätöntä alkaa harrastaa jotain säännöllistä liikuntaa. Nyt kun lapseni on jo kouluikäinen ei hänenkään kanssa tule ulkoiltua ja hyötyliikuttua samoin kuin pienempänä.
Auttakaa siskot! Miten saisin itseni innostumaan jostain liikunnasta? Ja jos ei innostumaan, miten saisin itseni vaikka väkisin liikkumaan? Lajiehdotuksia? Mitä tahansa apuja otetaan vastaan!!!
Kommentit (25)
sinun pitää löytää se oma juttusi.
Minä löysin sen aerobicista. Olen ikäni uinut, käynyt salilla, kaikkea muutakin - mutta vain ja ainoastan tietyn tyylinen jumppa on pitänyt mielenkiintoni yllä.
Minulle on tärkeää, etten ikävysty. Ikävystyn kuoliaaksi lenkillä, uimassa tai salilla. Tulee tunne, ettei ole mitään tekemistä. Kun menen steppiin, niin olen niin pihalla siitä ohjelmasta, etten ehdi ikävystyä :-). Aikakin menee nopesti.
Eli mieti, haluatko tehdä jotain yksin vai yhdessä, mikä on tärkeätä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saa liikunnasta minkäänlaista mielihyvää. Olen pakottanut itseni pilates-tunnille viikottain, mutta sielläkin vilkuilen kelloa että koska loppuu ja olen saanut suoritettua liikunta-annokseni. Mistä löytyisi se ilo itse liikkumiseen? Haluaisin jäädä liikuntaan "koukkuun". Mulla on tosin ylipainoakin, joten se karsii kaikki hyppylajit pois.
Olen koululiikunnan uhri. Syytän koulun liikunnanopettajaani siitä, että hän sai tapettua musta kaiken liikkumisen ilon todella pitkäksi aikaa. Olin alunperin huono liikunnassa, koordinaationi oli huono, samoin tasapaino ja olin vielä nopeasti pitkäksi kasvanut honkkeli. Opettaja painotti kokoajan tuloksia, ja minähän olin joka lajissa luokan huonoin. Se söi itsetuntoa vuosiksi eteenpäin!
Ei siis yllätys, että vaikka kokeilin lapsena kavereitten kanssa paljon eri lajeja (erilaisia tansseja, balettia, jazzia ym. sekä pallolajeja korista, tennistä ym.) lopetin harrastukset hyvin lyhyeen, koska koin aina olevani niin huono....
Mutta, ihmeitten ihme! Tajusin joskus aikuisena kävellessäni jossain, että onpa kiva kävellä. Ja pari päivää myöhemmin muistin sen, ja lähdin kotoa ihan erikseen kävelylle, kun se oli tuntunut niin kivalta. Ja aloin tykätä todella paljon kävelystä. Eihän se ole mitään huippu-urheilua, mutta on se silti JOTAIN. Ja siitä tulee hyvä mieli ja olo - ei ehkä mitään adrenaliinirysäystä, mutta puhdistunut ja virkistynut olo, joten se ei voi olla pahasta! Haluaisin osata/jaksaa juosta, mutta olen isokokoinen ja hengästyn heti ja inhoan hengästymisen tunnetta, joten minä kai juoksen vain haaveissani..
Muutamaa vuotta myöhemmin olin veljentytön seurana uimahallissa ja huomasin, että uiminenhan on myöskin kivaa! Ja aloin käydä uimassa, ensin epäsäännöllisen säännöllisesti ja nyt oikein odotan uintipäiviäni. Alussa jaksoin tuskin 200m, nyt menee 1,5 kilometriä pysähtymättä ja vauhtia on tullut myös! Siitä tulee tosi hyvä olo! Jo ennen uintia olen iloinen, että olen menossa uimaan, uidessa nautin ja uinnin jälkeen olen yhtä hymyä!
Tarkoitan siis sanoa ap, että jos ja kun kuulostat samalta kuin minä (paitsi etten ole hoikka) niin harrasta niitä lajeja, jotka tuntuvat edes vähän kivoilta. Uiminen, jumppa, kävely, pyöräilykin ehkäpä? Ei kaikkien tarvi tykätä punttisalilla huhkimisesta tai sulkapallosta! Muista olla iloinen, että voit liikkua! Yritä ajatella jotain positiivista siitä, älä vain hoe että inhoat..
Yksi laji, josta olen myös todella paljon tykännyt on ratsastus. Tällä hetkellä en olosuhteiden takia voi sitä harrastaa, mutta toivon palaavani hevosten pariin.
Tsemppiä ap. Uskon, että sä kiinnostavan lajin löydät, kun olet kuitenkin kiinnostunut, kun tämän aloituksenkin teit. :-)
Sopisko ap:lle pyöräily? Minun liikuntainnostus lähti pyöräilystä. Aloin polkea töihin, kauppaan, kirjastoon - joka paikkaan pyörällä. Innostuin siitä vaivattomuudesta: pyörän saan minne vaan parkkiin, repussa kulkee isohkotkin ruokamäärät. Huomasin, että pyöräily on mukavaa ja salakavalan tehokasta, jos niin haluaa. Vauhtia/rasitusta voi säädellä helposti. Kun sain kunnon kohoamaan pyöräilyllä, otin mukaan vahitellen rasittavampia lajeja. Ne lajit, joista en ole tykännyt, ovat jääneet automaattisesti pois.
Uinti, kävely ja pyöräily ja joskus pilates (teen sitä kotona dvd:n avustuksella) ovatkin niitä ainoita lajeja, joista edes vähän olen tehdessäni nauttinut...Siis sellaiset kevyet lajit, jotka eivät tunnu rääkiltä.
Yritän ajatella positiivisesti. Ostin itselleni jopa mp3-soittimen kävelyretkiä varten. Meidän asuntomme vieressä on sekä kaunis rantakävelyreitti että uimahalli lähellä. Vähintään kerran parissa kuussa päätän aloittaa uuden liikunnallisemman elämän (enkä edes yritä vaatia itseltäni mitään salitreenejä) nimenomaan sillä periaatteella, että teen mitä teen, kunhan saisin jostain sitä iloa ja sisäistä motivaatiota liikkua...Ulkoisen motivaation (tämä on hyväksi minun verisuonilleni ja luustolleni pitkällä aikavälillä) varassa on toooosi raskasta liikkua.
En vaan voi sille mitään, että en juurikaan nauti siitä liikkumisesta. Tai saatan vähän nauttia silloin kun teen sitä, mutta ajatus siitä tuntuu tosiaan pakkopullalta, vaikka kuinka yritän romantisoida ajatusta reippaasta rantakävelystä tai vedessä lipluttelusta ja saunasta sen päälle. Ei kai kaikki voi nauttia liikunnasta? Eiväthän kaikki nauti esim. lukemisestakaan (jota rakastan!), vaikka kuinka kokeilevat scifiä, romantiikkaa, realismia ja modernismia. Minua jotenkin ahdistaa se, että hoetaan, että liikunnan nautinto kyllä löytyy, kunhan "oma laji tai tapa liikkua löytyy"...Hitto, ei ole löytynyt 20 vuodessa!
Kun raskaan työpäivän jälkeen olen ensin tyhjentänyt tiskikoneen, ripustanut pyykit, tehnyt lapselle ruokaa jne. tuntuu vaan niin vastenmieliseltä sen lyhyen oman hetken ajaksi lähteä johonkin uimahalliin vastentahtoisesti "koska se on minulle hyväksi", kun sohvapöydällä lojuu romaani, jonka lukemista ei malta odottaa tai tekee mieli kirjoittaa päiväkirjaa tms. asioita, joista nautin!
Inhottavaa, että liikunta on jotenkin PAKOLLISTA kehon hyvinvoinnille. Olisihan kirjojen lukeminenkin kaikille HYVÄKSI, mutta jos siitä ei vaan nauti, ei mikään ulkoinen pakko ole kirjallisuudesta kiinnostua. Sen sijaan meidän liikuntavastaisten pitäisi ihan hampaat irvessä vaan löytää se "oma laji". Mitä jos ei vaan nauti liikunnasta vaikka mitä tekisi ja kokeilisi???
Terveisin: ap, joka on kokeillut kyllä kaikenlaista seinäkiipeilystä (hui, pelotti ja ahdisti!) podypumppiin (EI IKINÄ ENÄÄ!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työmatkoja lihasvoimin tai bussista ulos muutama kilometri ennen kotia? Kauppareissut fillarilla?
kaverin kanssa tosi terapeuttista ;-) Saisitko itsellesi jostain ystävästä kävelykaveria. Siinä tulisi liikunnan lisäksi hoidettua ystävyyssuhteitakin.
Ryhmäliikuntatuntejakin on nykyään niin monenlaisia, että luulisisi sieltä löytyvän sinullekin joku kiinnostava tunti. Esim. Bodybalance on yllättävän tehokasta vaikkei siinä hiki päässä riehutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin kuitenkin sen minun lajin, nimittäin crosstrainer-treenin. Minua ei saa kirveelläkään ulos urheilemaan eikä varsinkaan mihinkään ohjatulle tunnille. Sen sijaan tykkään hikitreenistä omassa olohuoneessa telkkaa katsellen.
Nyt minäkin tiedän miltä tuntuu jäädä koukkuun urheiluun. Vapaapäivien pitäminen on jo hieman hankalaa, tekisi mieli crossailla. Saan sen hyvänolontunteen urheilusta, mutta sehän tietenkin vaatii juuri sen säännöllisen rääkin. Elimistö tietää odottaa että kohta on endorfiiniä luvassa kunhan vähän aikaa jaksaa "kärsiä".
Minulla onneksi lisäkannustimena on tulosten näkeminen kropassa. Minunkaan ei ollut tarvinnut ulkonäön vuoksi tehdä mitään, mutta sitten yli 30-vuotiaana huomasin peban ja allien alkavan roikahtaa ja jotain tarvitsi tehdä.
Tsemppiä!
vaan bussimatkan päässä. Oman paineensa luo perhearki (käyn työssä, opiskelen ja olen perheellinen), joten liikuntaan (kuten muuhunkaan omaan aikaan ei ole kovin paljon mahdollisuuksia arkiviikkoina. Voisin esim. käydä puolen tunnin tai tunnin reippaalla kävelyllä kun mies tulee kotiin, mutta että ottaisin bussin toiselle puolelle kaupunkia tavatakseni jonkun ystävän ja sitten taas takaisin (koko ilta menisi), ei taida onnistua. Muutenkin nykyisellään tosi harvoin aikaa tavata ystäviä!
En ole ajokortillinen ihminen, joten työmatkat ja kauppamatkat hoituvat kävellen/julkisilla muutenkin. Ainoa vaan, että kauppa on toisella puolella tietä ja töihin menen kaupungin toiselle puolelle yleensä jo klo 8:ksi, joten en tosiaan ehdi aamulla töihin kävellä. Töiden jälkeen taas on kiire hakemaan lasta...
Tiedän, että nämä ovat "tekosyitä", mutta mitenkään helposti en saa liikuntaa sujautettua arkeeni, vaan se tosiaan vaatii sitten sen, että käytän ne muutamat vapaatuntini viikossa järjestelmällisesti liikuntaharrastukseen (varmasti kaikki parisuhteelliset, perheelliset ja työssäkäyvät ymmärtävät, että "omaa aikaa" ei ole kovin paljon viikoittain!). Ja tässä tosiaan törmätään siihen motivaatiopulaan: jos mies on vaikkapa yhden arki-illan viikossa lapsen kanssa, jotta minä voin tehdä mitä haluan, minä kyllä mieluummin lähden vaikka elokuviin ystäväni kanssa kuin uimahalliin. Tai jos minulla on tunti aikaa päivän päätteeksi, luen mieluummin romaania kuin lähden lenkille.
Äsh...Kai se on vain sitten pakotettava itsensä liikkumaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuntopyörää voi polkea ja samalla lukea kirjaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa, mistä innostuisin, olisivat jotkut pallopelit (esim. sulkapallo), mutta ei ole pelikaveria. Joten hampaat irvessä sitten vain harrastan muuta liikuntaa. Ei innosta yhtään, mutta pakko on, kroppa prakaa muuten.
Aloin hyötyliikunnasta. Portaat 5. krs. Sitten pitempi kauppareissu. Pelkästään se, kun kävi kaupassa ja oli naama punainen tullessa kotiin, teki hyvää. Koronan aikana kaikki online jumpat yleistyivät ja nyt jumppaan 3 kertaa päivässä, laiskasti, mutta parempi, kuin ei mitään.
Kokeile rohkeasti omia lajeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että kokeilet vääriä lajeja ja liian kovalla intensiteetillä.
Mäkin lähdin joskus ihan kävelystä. Kävin kävelyllä aina pimeän aikaan kun ihmisiä ei juuri liikkunut. Siitä pikkuhiljaa.
Jos tykkäät liikkua kotona niin päätä onko sun terveys rahallisen panostuksen arvoista ja hommaa kotiisi kuntoiluvälineitä joita myös luulet käyttäväsi. Kuntopyörää polkiessa voit katsella telkkaria, kuunnella musiikkia, lukea kirjaa, tehdä vaikka ristikoita samalla. Se liikunta tulee huomaamatta jos et ota tavoitteeksi hikitreeniä. Crosstrainer treenais koko kehoa. Hulavanteet on hauskoja ja treenaa vatsaa ja selkää, multa hävis selkäkivut kokonaan kun aloitin pyörittelemään päivittäin, sekin menee telkkaria katsellen.
Kotiin on myös siunaantunut erilaisia painoja, kahvakuulia, vastusnauhoja, hyppynaru jne.
Enkä olis ikinä uskonut et joskus vielä tykkään myös juosta ulkona ihmisten aikoihin ja oikein odotan sitä. Varsinkin aamuiset metsälenkit antaa energiaa.
Kyllä mäkin vihasin kaikkea liikuntaa vielä lapsena ja teininä mutta oon löytänyt omat juttuni.
Kuntoiluun ei tosiaan tarvitse salia, ryhmäjumppia, uintia jne. Älä tee jos inhoat niitä, aloita kevyesti ja avoimin mielin, älä aloita liian kovaa ja ole sinnikäs.
Se on aika siisti fiilis, kun jossain vaiheessa alat oikein odottamaan seuraavaa kertaa ja tulee mieleen että onnistuiskohan vielä kovempaa tai nopeampaa.
Alkuun tarvitaan vähän sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, mutta se palkitaan.
Vai et saa mitään hyvää liikunnasta? No, onko hyvä olo, kun olet kaksi viikkoa liikkumatta?
Itsellä on ainakin joka paikka kipeä eikä vatsakaan toimi kovin hyvin eikä mielentilassakaan ole hurraamista.
Itse viisi vuotta sitten tein elämäntapamuutoksen.
Laihdutin 65 kg!!! Ja aloin liikkua. Olin sohvaperunoiden kuningas! Aloitin kävelylenkeillä. Minä hengästyin jo rappusissa. Kunto oli miinus nolla.
Kävelin joka päivä. Aluksi hitaammin mutta pikku hiljaa nostin nopeutta.
Sitten kun olin jo laihtunut 20-30 kg palkkasin PT:n ja tehtiin ihan omalla kehonpainolla treeniä. Aloin myös käymään ryhmäjumpassa, Pilatesta ja kehon kiertoharjoittelua.
Aluksi liikunta ei tuottanut mitään hyvää oloa, lähinnä vain hengästymiseen ja lihassärkyä.
Ihmettelin missä se liikunnan ilo on. Mutta pakotin itseni liikkumaan silti, vaikka tuntui epämukavalta.
Kun sitten olin puolen vuoden jälkeen hankkinut tietyn peruskunnon ja lihaksisto oli lisääntynyt niin liikunnasta alkoi tulla hyvä olo. Ihan kuin huumetta.
Nyt olen ihan addiktoitunut liikuntaan. Urheilen 5 krt viikossa. Ja kunto on erittäin hyvä. Olen tehnyt kuntotestejä ja saanut niissä parhaan tuloksen.
Se liikunnan tuoma hyvä olo vaatii peruskuntoa ja lihaksistoa, joten kärsivällisyyttä. Kun sitkeästi jatkat, niin kärsimys alkaa tuntua hyvältä.
Kokemusasiantuntija täällä hei! Minulla oli samaa ongelmaa, kaikki hikiliikunta tuntui niin tylsältä ja työläältä, etten jaksanut innostua mistään. Kunto oli huono ja tiesin kyllä hyvin, että nyt on pakko alkaa tehdä jotain etten kohta ole raihnainen viisikymppinen.
Sitten vaan päätin, että *kele, nyt lähtee. Aloin pikkuhiljaa tehdä kävelylenkkejä ja siinä sivussa kokeilin kaikenlaisa lajeja. Monille saleille voi ottaa kokeilutunteja. Kolmen tai neljän kuukauden jälkeen jaksoin kävellä jo aika reipastakin vauhia ja eksyin kaverini perässä painonnostosalille. Kyllä!
Innostuin siitä ihan kauheasti. Neuvoni saman ongelman kanssa painiville: kohota peruskuntoasi hiljalleen, jolloin liikunta muuttuu pikkuhiljaa mielekkäämmäksi . Hyviä lajeja kävely, sauvakävely, luontopolut. Aikaa kannattaa varata ainakin 3 kuukautta ennen kuin huomaat kuntosi parantuneen. Yritä löytää itsellesi laji, joka vie mukanaan. Tämä ei ole helppoa, mutta tutki mitä mahdollisuuksia paikkakunnallasi on ja mene sinne rohkeasti.
Sinun kannattaisi kokeilla liikuntaa, joka ei tunnu liikunnalla, vaan muut asiat pääosassa. Paritanssi? Ei haittaa , vaikka ei osaa, jos pari on yhtä huono. Ratsastaminen? On tosi hyvä laji. Näyteikkunashoppailu? Vesijuoksu? Keilaaminen?
Miten olisi alkuun kevyt kävely/lenkkeily eri maastoissa.
Minua itseäni auttoi motivoimaan kunnon askelmittari (omron). Sillä sain itseni liikkumaan ja ulkoilemaan. Nykyisin jo reippailen pitkiä lenkkejä nautin olosta =)