Tapaan huomenna ekaa kertaa ihmisen, jolta on juuri kuollut vauva..

Se lohduttaa että toinen välittää.

menet ihan tilanteen mukaan.

Mutta on todella moukkamaista olla mitenkään huomioimatta ystäväsi menetystä,



terv. kokemusta on tällaisestakin.

En usko, että tuntuisi mukavalta jos olet kuin mitään ei olisi tapahtunut. Varsinkin jos hän tietää, että sinä tiedät.

että kun kohdattaisiin, halaisin, koskettaisin olkapäästä tms. ja kysyisin miten ovat miehen kanssa jaksaneet... Ja sanoisin olevani todella pahoillani heidän menetyksestään.

Eihän tuollaisessa tilanteessa voi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut..

Voi ei. Tosi surullista :(

Jokaisen, joka miettii "että oisinko niin kuin en oisikaan" kun joltakulta ystävältä, tuttavalta on kuollut läheinen, erityisesti oma lapsi, olisi syytä kuvitella itsensä niihin toisen ihmisen kenkiin. Mua kertakaikkiaan raivostuttaa, kun ihmiset välttelevät kuoleman kohdanneita, kun "se on niin vaikeeta ja mää en tiiä mitä sanos...". Kyllä se vaikeus on jotain todella pientä verrattuna siihen, mitä lapsensa/lähiomaisensa menettänyt käy läpi.



En nyt tarkoita, että AP olisi väistämässä, ihan fiksustihan asiaa mietit, mutta tämä aihe saa sappeni kiehumaan. Itse olen muutaman lähiomaisen haudannut (en onneksi lastani) ja se on uskomatonta, miten fiksuiksi luullut ihmiset voivat käyttäytyä. Muuankin toivotti: tsemppiä!



Kehotan sinua astumaan tuttavasi kenkiin. Tuskin haluaisit, että tutut käyttäytyisivät kuin mitään ei olisi tapahtunut, olisivat vaikeita ja välttelisivät, jättäisivät huomioimatta lapsesi kuoleman.



Ota (HETI) osaa ja ole olemassa ystävällesi.

Itse en haluaisi, että asiaa kommentoidaan. Vaikka hyvien tapojen mukaista olisikin. Mikään pahoittelu (varsinkaan nopeasti todettuna) ei auta siihen suruun. Kyllä sitä tietää, että ihmiset tietävät ja jokainen on varmasti pahoillaan, kun ystäviä ovat.