Lue keskustelun säännöt.
Miksi jollekulle kylään kutsuminen on niin vaikeaa?
09.12.2008 |
Lapsuudenystäväni muutti pois kotipaikkakunnaltamme kaksikymmentä vuotta sitten. Kun hän vieraili vanhempiensa luona, hän sai aina myös kutsun tulla meille, keskimäärin 3-4 kertaa vuodessa. Joka ainoa kerta tarjosin ruoan pidemmän kaavan kautta, sillä hänen vierailunsa kestivät monta tuntia. Muistimme toisiamme aina synttäreinä ja jouluna lahjoilla. Välit olivat hyvät, vaikkemme bestiksiä olekaan.
Viime kesänä ystäväni muutti takaisin maisemiin. Tapasimme sattumalta kaupassa ja vaihdoimme kuulumiset, jotka päättyivät hänen puoleltaan toteamukseen, että poikkea joskus kylässä. Olin todella odottanut, että hän pyytäisi heti kylään, sanoisi tietyn päivän ja ajan, ja toteaisi vielä, että nyt on minun vuoroni tarjota sinulle. (En ole koskaan syönyt ystäväni laittamaa ruokaa. Vierailin hänen luonaan toisella paikkakunnalla kutsuttuna vuosien saatossa vain 2 kertaa, ja silloin sain kahvia). Kesäisestä kohtaamisestamme on nyt kulunut tasan puoli vuotta, enkä ole saanut mitään yhteydenottoa. Nyt on joulu jo kovin lähellä ja minun sinne hänen oven taakseen on mentävä joulua toivottamaan. En kestä ajatusta, että hän poikkeaa taas meille. Uskon, etten vain millään pysty estämään hienoista kireyttä mielessäni, joten kaipaan apua.
Lähinnä haen jotakin selitystä, miksi ihmisen on vaikea kutsua luokseen, koska alan ajatella jo ilkeitä. Keksittekö mitään järkeenkäypää selitystä? Minulla alkaa jo ystävyys viilentyä, sillä tunnen oikeasti itseni täysin hyväksikäytetyksi.
Minun ykkösselitykseni ovat:
a) Nuukuus (ystäväni on todella nuuka)
b) Itsekeskeisyys
Kerron lisäksi, että ystäväni on hyvintoimeentuleva kotirouva, jolla on yksi kouluikäinen lapsi ja talo on uusi. Eli ei tal.ongelmia, remonttia kesken, työväsymystä tai lastenhoitojuttuja.
Kommentit (35)
että sinulla on hänelle pieni joulupaketti ja että voisitko jonain päivänä tulla käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kutsu meille koskaan ketään, koska en vain yksinkertaisesti jaksa innostua toisten kestittämisestä. Meillä ei ole kyse siitä, että koti olisi epäsiisti vaan päinvastoin. Mutta silti en halua ylimääräistä lisätouhua yhtään elämääni, en päiväksikään. Siksi meillä ei käy vieraita.
en vapaaehtoisesti kutsu vieraita kylään, mutta jokainen joka ehdottaa tuloaan meille saa lämpimän tervetulo toivotuksen ja kestiän myös vieraani runsaasti
Osaan tarjota vain kahvia. Tai se emännöinti on jotenkin vaikeaa. Joskus yritän laittaa ruokaa ja muuta mutta se päättyy jollain tavalla "fiaskoon". Ruoat on pahaa tms. tai ystävät eivät tulekaan - selvällä tekosyyllä varsinkin peruneet rasittaa eniten, ja lannistun tästä niin että en jaksa.
Minäkin asun uudessa talossa, mutta mulla on syy etten kehtaa. Onhan tämä koti ihan kiva, mutta sisustus täysin keskeneräistä vaikka ollaan asuttu täällä jo liki vuosi. Ystävieni kodit on tosi kivoja ja kauniita ja selvästi sisustusta ajateltu. Ja se ruokapuoli sitten. Mä olen surkea kokki. Jos ystäväni olis yhtä surkea kuin minä niin kokkaisin kyllä hänelle, mutta hän on hyvä kokki ja tekee hyvää ruokaa. Minusta ajatus että kutsun ystäviä meille ja tuntisin itseni koko ajan noloksi, ei ajatuksena houkuttele. Lisäksi en ole kovin järjestelmällinen ihminen joten yllätysvieraita suorastan pelkään. Harva tietää minusta tämän mutta itsetuntoni on haavoittuva vaikka olenkin sosiaalinen ja iloinen ihminen.
Minusta olisi ihan reilua sanoa, että sori kun en osaa tehdä yhtä ihanaa ruokaa kuin sinä (tämähän vain imartelee toista osapuolta) mutta olisi tosi kiva jos tulisit joskus meille käymään... Minäkin haluaisin välillä tarjota sinulle sapuskat.
Sitäpaitsi jos todella on huonoakin huonompi kokki, niin silloin tilaa vaikka kotipizzasta perhepizzan ja tekee salaattia siihen seuraksi (salaatti varmaan onnistuu siltä surkeimmaltakin keittiömestarilta). Ei sillä niin väliä MITÄ syödään, yhdessäolohan siinä on tärkeintä.
Tuo voi olla ihan oikeasti totta mitä joku kirjoitti, että jos ap se sun kaverin mies on joku kamala tyranni... Mulla on kanssa ystävä joka on ollut miehensä kanssa yhdessä 15 vuotta. Näen ystävääni lähes viikoittain, tämän miestä olen nähnyt sattumalta pari kertaa kaikkien näiden vuosien aikana!!!! Olen pyytänyt ystävääni miehensä kanssa meille kylään (nuorempana leffailtaa viettämään / baariin, nykyään 30v. lähestyessä syömään jne.) varmaan tuhat kertaa - mies ei ole IKINÄ tullut. Aina on joku aivan älyvapaa tekosyy joka paistaa kilometrien päähän... Noh, pyysin pariskuntaa minun ja mieheni kihlajaisiin ym. juhliin, mies ei koskaan tullut, kaverini tuli yksin. Häät oli minulle viimeinen pisara. Sinne tämä kaverini mies lupautui tulemaan... Odotin oikein että vihdoin pääsen tutustumaan. Eipä sitten tullutkaan, oli taas joku huonoakin huonompi tekosyy esitettävänä. Silloin luovutin. Päätin, että perkele en jaksa enää yrittää. En siis tiedä millaisen idiootin kanssa ystäväni on kimpassa, eikä enää jaksa kiinnostaakaan. Tuntuvat olevan ihan onnellisia yhdessä. Mutta joku siinä miehessä on vialla, kun ikinä se ei tule minnekään eikä ikinä ole kotona kun minä käyn ystäväni luona!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vituttaa ihmiset jotka istuvat mielellään muitten kestitettävänä mutta eivät itse jaksaa vaivaantua emännöimään. Minulla on "ystävä" joka kutsuu itse itsensä lapsineen kylään noin kerran kuussa ja istuu perseellään koko sen ajan, kun minä passaan ja ruokin sekä omat että hänen lapset. Ja jättää jälkeensä melkoisen sekasorron kotiimme. Olen aina ihan puhki heidän vierailustaan enkä ole pariin vuoteen itse kutsunut heitä. Sen sijaan olen pyrkinyt välillä heille vieraisille, mutta eipä se ole koskaan sopinut. Usein on kääntynyt niin päin kun olen ehdottanut että kävisimme heillä kylässä, että tämä rouva sanoo että ei kun me tultais mieluummin teille, kun teillä on enemmän tilaa ja heidän lapset niin pitävät kyläilystä. Mitä vittua!!! Meidänkin lapset sattumoisin pitävät kyläilystä eri paikoissa ja haluavat leikkiä toisten leluilla kun joutuvat itsekin jatkuvasti jakamaan lelunsa vieraitten kanssa.
Niin rasittaa etten enää jaksaisi nähdä koko ihmistä. Miksi joittenkin on niin vaikea käsittää sanontaa VUOROIN VIERAISSA? Enkä tarkoita millin tarkkaa laskemista, mutta kyllä se on hyväksi käyttöä jos aina istutaan toisen passattavana toisen kotia sotkemassa lapsijoukkonsa kanssa mutta ei oteta vastavuoroisesti toista kylään. Onhan se rennompaa istua sohvalla ja nauttia valmiista herkuista jutellen niitä näitä kun hiki hatussa palvella vieraita ja juosta vieraan ehtiväisten tenavitten peräss katsomassa mitä rikkovat milloinkin. Tälläkin "ystävällä" on kaksi supervilliä pojjanriiviötä, joitten perään ei pahemmin katsele. Sapettaa sellainen itsekeskeisyys ettei osata asettua emännnän asemaan eikä ymmärretä ettei kukaan jaksa pitemmän päälle yksipuolista vieraanvaraisuutta. Toisin sanoen ei jaksa pitää perhekahvilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vieraita, koska en osaa laittaa ruokaa... heillä on meille pitkä matka lasten kanssa. ,minulla ei ole lapsia.. joskun kun kutsun tuntuu että on niin suuri vaiva tulla meille (40 km etäisyyttä, omistavat auton)
Ikinä ei pyydä kylään. Edes niitä lastenvaatteita saadessa ei vaivaudu päästämään sisään, vaan hakee ne alaovelta. Rahat pyytää tililleen.
Soittelee kyllä melkein päivittäin ja kertoo kuulumisiaan.
Raivostuttavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soitto vain ja kysymys, voidaanko tulla kylään.
Joskus joku soittaa ja kysyy, tuletteko meille. Ja joskus taas sovimme, että tavataan silloin ja silloin ja sitten vasta mietitään kenen luona tapaamme.
No problem!
Usein kun ihmisellä on vakavia henk.kohtaisia ongelmia niin kaipaa yksinoloa eikä juuri muista niitä ystäviä..
Vaikka toisinpänhän tuo juuri kuuluisi olla..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut useillakin päivälliskutsuilla viimeisen vuoden aikana. Ja lähes poikkeuksetta olen ehdottanut, että tulkaa sitten seuraavaksi meille. Ikinä ei tunnu löytyvän päivää, jolloin muut ehtisivät, ja jos kutsun esim. seuraavana lauantaina päivälliselle (tai edes lounaalle), niin aina on perheillä jotain muuta menoa.
Tylsintä oli, kun olin kutsunut muutaman perheen meille kylään. Ja loppujen lopuksi vain yksi perhe tuli paikalle, muille tuli muuta menoa.
Näiden kokemusten jälkeen en ole vaivannut päätäni sillä, että käymme kylässä, mutta emme itse kestitse. En ole tosiaan keksinyt miksei kukaan tule meille kylään, mutta täytyy sanoa että olen jo lähes luovuttanut. Meille kyllä tulee kutsuja, joten seuramme kyllä kelpaa. Ja mielestäni teen ihan hyvää ruokaakin, joten en uskoisi siitäkään kiikastavan. Olenkin ajatellut, että ystävämme mielummin kutsuvat kylään kuin tulevat vieraisille.
Niin mutta kun "ystävän" ei koskaan sovi ottaa muita vastaan vaan haluaa aina olla itse se kyläilevä osapuoli.
Soitto vain ja kysymys, voidaanko tulla kylään.
Joskus joku soittaa ja kysyy, tuletteko meille. Ja joskus taas sovimme, että tavataan silloin ja silloin ja sitten vasta mietitään kenen luona tapaamme.No problem!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en kyllä ole täysin sitä mieltä, että vierailujen pitäisi mennä 50/50 ja jos ei mene, on huono ystävä... Itse olen huomannut, että toisten ystävien ja tuttavien kanssa tulee käytyä enemmän heillä ja toisten kanssa taas itse kutsuttua. En oikeastaan koskaan ole pysähtynyt miettimään, miksi se menee niin... Yksi ystäväni on ainakin sanonut suoraan, että koska on ollut väsymystä, alavireisyyttä yms. ei tule itse kutsuttua ihmisiä kylään, mutta kyllä tulee mielellään ja piristyy, kun kutsuta. Joidenkin miehen ystävien kohdalla olen itse epävarma, haluavatko tulla, mitä ajattelevat tarjoiluista yms. Jotkut ovat kutsuneet meitä lähinnä juhliin, joissa on muitakin, ja meillä taas ei ole viime aikoina ollut sellaisia juhlia. Yhdellä ystävällä on tapana piipahtaa ex tempore, koska vaimon työpaikka on lähellä ja kuluttaa usein aikaa oman työn ja vaimon työn loppumisen välissä.
Ehkä ap:n tilanteessa olette tottuneet siihen, että koska olette ennen asuneet eri paikkakunnilla ja ystävä on paikkakunnalla käydessään luonnollisesti vieraillut teillä, tämä on 'jäänyt päälle'.
Minäkin asun uudessa talossa, mutta mulla on syy etten kehtaa. Onhan tämä koti ihan kiva, mutta sisustus täysin keskeneräistä vaikka ollaan asuttu täällä jo liki vuosi. Ystävieni kodit on tosi kivoja ja kauniita ja selvästi sisustusta ajateltu. Ja se ruokapuoli sitten. Mä olen surkea kokki. Jos ystäväni olis yhtä surkea kuin minä niin kokkaisin kyllä hänelle, mutta hän on hyvä kokki ja tekee hyvää ruokaa. Minusta ajatus että kutsun ystäviä meille ja tuntisin itseni koko ajan noloksi, ei ajatuksena houkuttele. Lisäksi en ole kovin järjestelmällinen ihminen joten yllätysvieraita suorastan pelkään. Harva tietää minusta tämän mutta itsetuntoni on haavoittuva vaikka olenkin sosiaalinen ja iloinen ihminen.