5-vuotias haluaa vaihtaa nimeä?
Onko kenenkään lapsi halunnut vaihtaa nimeä ton ikäisenä?
Tai ottaa käyttöön toisen nimensä.
Ja ootteko suostuneet, vai ajatelleet että se menee kyllä ohi?
Kommentit (26)
Minä halusin olla pienenä Annikki ja kaikki lähipiirin ihmiset kutsuivat minua sillä nimellä, vaikka se ei edes ole oikea nimeni. Itsepintaisesti aina korjasin, jos joku kutsui minua oikealla nimelläni, että "eikun olen Annikki". Itse asiassa pappani sanoo minua vieläkin välillä Annikiksi, vaikka tuosta on jo 20 vuotta aikaa :D Mitä haittaa siitä on? EIkä niitä nimiä tarvitse virallisesti vaihtaa, eihän kukaan Johannakaan ole virallisesti Jossu, vaikka häntä joka paikassa Jossuksi kutsuttaisiinkin...
haluaa olla nimeltään Shere Khan. Tämän hän ilmoitti joitakin päiviä sitten.
Ei ainakaan omien lasteni kohdalla 2004 ja 2006 kysytty. kaikki nimet vaan laitetiin rimpsuksi, ei mitään alleviivausta tms.
Kutsumanimeä on kysytty vain muissa yhteyksissä esim. neuvolassa ja päiväkodissa.
ensimmäisestä nimestä toiseen nimeeni ollessani 4-vuotias. Inhosin etunimeäni, ja inhoan edelleen. Se kuuluu näihin ruminpina pidettyihin naisten nimiin mitä Suomessa on. Vanhempani alkoivat kyllä kutsua toisella nimellä ja kaikki muutkin, mutta samalla sanoivat olevani mieleltäni sekaisin kun tällaista edes tulee mieleeni ja panettelua kuulin vuosikaudet... että näin.
Mutta ONNEKSI vanhempani eivät ottaneet pyyntöäni vakavasti - olisin varmasti vaihtanut jossain vaiheessa alkuperäisen nimeni takaisin, nyt aikuisena toinen nimeni kuulostaa ihan kamalalta...
haluaa ottaa käyttöön oman toisen nimensä? Onhan sekin lapsen oikea nimi. Ja miksi siihen pitäisi alkaa nyt sekoittamaan jotain kolmatta nimeä?
Mun tyttäreni on halunnut vaihtaa nimeään useamminkin. Ensiksi halusi olla Ariel ja tahtoi myös pitkät, punaiset hiukset. Nykyisin haluaisi olla Isabell. Paras kaveri on tuo niminen :).
Monet postit tulevat kotiin kuitenkin sillä ekalla nimellä, joten jos haluaa käyttää toista nimeä, niin voi halutessaan virallisesti ilmoittaa sen kutsumanimeksi.
Olen sitä mieltä, että 5-vuotias ei tietenkään saa itse päättää tällaisesta nimiasiasta. Häntä voi kuitenkin kuulla ja jos itsekin toinen nimi tuntuu hyvältä, niin miksi sitä ei ainakin kokeilisi käyttää. Virallista muutosta ei varmastikaan kannata tehdä ihan tuosta vaan...
kysytäänkö maistraatin papereissa nykyään kutsumanimi?
Ei ainakaan omien lasteni kohdalla 2004 ja 2006 kysytty. kaikki nimet vaan laitetiin rimpsuksi, ei mitään alleviivausta tms.
Kutsumanimeä on kysytty vain muissa yhteyksissä esim. neuvolassa ja päiväkodissa.
Jos hän on tosiaan jo puoli vuotta puhunut asiasta, niin on se sen verran tärkeää, että selittäisin lapselle, kuinka voimme aluksi kotona sanoa häntä sillä toisella nimellä. Ja jos nimi on oma toinen nimi, niin sehän olisi ihan järkevääkin (voi, kun meidänkin lapset päättäisivät käyttää toisia nimiään, jotka minä olen valinnut - ensimmäiset nimet ovat ok, mutta eivät ne ihanimmat, vaan kompromisseja isän kanssa). Virallisesti nimeä ei kannata vaihtaa ennen kuin nimi on vakiintunut käyttöön.
kutsuttiin vauvasta asti lempparinimellä ja halusi tuon ikäisenä ottaa oikean etunimensä käyttöön.
Meillä oli luokalla Meri-Leena (juu, juuri näin kirjoitettuna). Kolmannella nimi oli Meri...Seiskalla Meri-Lena. Lukiossa Lena. Nykyisin on kuulemma Leena-Meri. Oli aina mielenkiintoista syksyllä odottaa minkä niminen ko. tyttö silloin oli.
Tytöllä oli kyllä muutenkin ongelmia itsekuvan kanssa. Anoreksia, bulimia joten siitäkin voi johtua tuo nimenmuutos. Ajatteli kenties että tulee parempi olo itsestä kun nimi muuttuu. Juuh...
suuntaan kielteisestiki lapsuusiässä. Jos lapsen tyytymättömyys omaan nimeen kestää kauemminkin, kannattaa toisen etunimen käyttöön ottamista ihan tosissaan harkita.
Aina se vanhempien valitsema etunimi ei ole lapselle se paras, ihminen on kuitenkin oma persoonansa jo vauvasta alkaen, ja aina eivätnimi ja persoona kohtaa.
Mun tytärtä kutsuttiin vauvasta asti lempparinimellä ja halusi tuon ikäisenä ottaa oikean etunimensä käyttöön.
Oli 8 kun päätin ottaa käyttöön virallisen nimeni ja siitä olen pitänyt kiinni. Päätöksen jälkeen tuntui kiusaamiselta semmoinen lempinimellä nimittely. Valtaosa sopeutui kutsumanimeni vaihtamiseen asiallisesti, muutaman hörhön mielestä se ei olisi ollut minun päätettävissä oleva asia.
kuukauden päästä raimo. ei lapsi oikeasti ymmärrä nimenvaihto juttuja. kutsukaa vaikka hänen toisella nimellä jos niin haluaa ja teille sopii, ei tuon ikäsen nimeä kuitenkaan virallisesti lähdetä vaihtamaan sen takia et 5 wee niin haluaa :D
Haluaisi kovasti olla Tuhkimo. Mä oon sanonut, että sitten kun on 18-vuotias, voi nimen vaihtaa, mutta en ole varma hyväksyykö viranomaiset Tuhkimoa etunimeksi:))))
Jos Matti haluaa olla Juhani ja Marja haluaa olla Elina, niin tottakai alan kutsua heitä toisella nimellään. Siksihän niitä nimiä on alunperin annettukin. Ehkä tarhassa on kolme Mattia ja 2 Elinaa tai Juhani vain tuntuu niin mukavalta nimeltä pojan mielessä.
Siitä vaan!
Ja jos käyttöön otetaan toinen nimi, ei mitään nimenvaihdosta edes täydy virallisesti tehdä.
Onko kenenkään lapsi halunnut vaihtaa nimeä ton ikäisenä?
Tai ottaa käyttöön toisen nimensä.
Ja ootteko suostuneet, vai ajatelleet että se menee kyllä ohi?
vaikea tästä äkkiä sanoa miten tosissaaan se sun 5 vuotias on.. saanen kysyä mikä nimi ltällä lapsella sitten on, aiheuttaako kiusaamista ym?
Että haluaa olla toisen nimensä niminen.
Ja muutkin alkaa jo ihmetellä, että miksei me kutsuttaisi sitten häntä sillä nimellä.
Etunimi on yleinen, mutta "hiipuva", sinä vuonna oli viimeistä kertaa top-10:ssä,
ellei top5:ssä, ja sitten jäi pois 10-20 sijoille. Päiväkodissa ei ole (enää) ketään samannimistä tiettävästi. Toisen nimen nimisiä ei myöskään taida olla, tuttavapiirissä ja muualla kyllä on yleisesti, mutta on selvästi harvinaisempi, mutta ei harvinainen.
Voisiko lisätä etunimiä vielä yhdellä, nyt on kaksi, että tulis kolme?
Harmittaa, kun mies sai liikaa päätösvaltaa tässä asiassa, olin niin masentunut ja väsynyt, että sanoin hälle vaan että päätä sinä. No ei sentään Pamela tullut tytöstä.
Nimi on se mikä on ja sillä siisti. Onko 5 vuotias teidän perheessä se joka asioista päättää?
Meidän 4 vuotias tyttö on päättänyt olevansa tällä viikolla poika. Tulisiko häntä alkaa puhuttelemaan ja kohtelemaan poikana?
Toissa viikolla hän oli prinsessa ja halusi että häntä kutsutaan prinsessaksi eikä etunimellä. Hauska leikki vähän aikaa sekin.
kolmas nimi?