mitä teet, jos lapsesi lyö sinua?
Eri perheissä tuntuu olevan erilaisia tapoja, millaisia keinoja teidn kodissanne käytetään, mikäli lapsenne lyö tai puree sinua tai sisaruksiaan?
Meillä useimmiten keskustellaan asiasta silmätysten, ettei noin saa tehdä, koska se sattuu yms. En tiedä, miten hyvin tämä menee 3,5-vuotiaalle perille, mutta siinä vaiheessa kun kysyy, että haluaistko sinä, että minä tekisin sulle niin? On vastaus aina "en" ja sitten sitä kesksutelua käydään. Tyyliin; "Äitiäkin sattuu, jos lyöt".
Kamalinta on kun meillä toisinaan kiukkuinen lapsi alkaa sylissäollessaan lyömään ympäri äidin päätä. Viimeksi tällainen tapahtui viikko sitten, kun jouduin toppuuttelemaan hänen menoaan ja otin syliin, josta sitten raivo puhkesi.
Nyt haluaisinkin oppia jonkun uuden tavan päästä näistä tilanteista ja jos jollakulla on hyviä vinkkejä siihen, miten olsii järkevää toimia raivokkaan pikkumiehen kanssa, ettei itse joudu tulilinjalle. ?:|
Kommentit (6)
Jos minua yritetään lyödä, otan tiukasti ranteesta kiinni ja sanon, että lyödä ei saa tai äitiä ei lyödä. MIeluummin tuo yleisempi, sillä ketään ei saa lyödä. Sisarusten nahisteluun saatan puuttua sen verran, että muistutan, että satuttaa ei saa. Olen ollut tiukka näissä alusta lähtien ja tämä on yksi niistä asioista, joiden noudattamisesta ei edes keskustella, vaan kielto on ns. ehdoton. Voidaan toki keskustella, miksi niin ei saa tehdä.
Minä olen puolestani opettanut, että tässä maailmassa saa just sitä mitä tilaa. Eli metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
Meillä on 3 lasta, joista jokainen on kerran purrut, lönyt, potkaissut tai heittänyt jollakin tavaralla. Minä olen äitinä antanut ihan samalla mitalla takaisin. Eipä ole kukaan toista kertaa samaa koittanut.
Episodin jälkeen olen aina painottanut sitä, että fyysinen väkivalta on kaikkein viimeisin. Eli aina kannatta ensin keskustella, ennekuin käyttää voimakeinoja. Mikäli keskusteluun ei kykene, niin sitten pitää ottaa aikalisä. Ja jos tartuu nyrkkiin, niin useimmiten käy just niinkuin äidinkin kanssa eli saa itsekin haavoja.
Itse en siedä millään tasolla fyysistä enkä psyykkistä väkivaltaa. Muistan, kun 6-vuotiaana suutuin äidilleni ja heiitin häntä kohti haaarukalla. Äitini aukaisi ruokailuvälinelaatikon, otti haarukan, katsoi minua tiukasti silmiin ja heitti haarukan päin näköä. Sen jälkeen hän sanoi rauhallisesti, että katso tyttö elämässäsi, ketä kohti heität.
Enpä ole sen jälkeen ikinä mitään heittänyt ja oppi meni kerrasta perille!
Älkää nyt ainakaan takaisin lyökö! Lapsi oppii siitä, että väkivaltaan vastataan väkivallalla ja että äidin mielestä on oikein lyödä. Lapsen lyöminen yms. on todellakin jo rikos. Kyllähän lapsi voi oppia pelkäämään omaa äitiään eikä enää uskalla lyödä yms, mutta pelolla hallitseminen ei ole ratkaisu.
Itse käytän Onnimannin mainitsemaa keinoa eli kannustan empatiaan. Kun ymmärtää pikkuhiljaa, että toisellakin on tunteet alkaa toimia niitä kunnioittaen.
Meillä kanssa on lyömisen ja puremisen suhteen nollatoleranssi. Ranteesta kiinni, katson silmiin ja sanon tiukasti, että "koskaan ei saa lyödä/huitoa/purra/potkia muita". Kerron, että se sattuu. Käsken pyytää anteeksi (3-vuotiasta, 1-v ei vielä ihan tätä ymmärrä) silmiin katsoen, ja sitten halataan. Ja vielä muistutus, että ensikerralla muista että ei saa lyödä. Jos lapset tappelee keskenään ja 1v esim. puree, niin silloin samat kiellot hänelle, ja sitten selitän isommalle, että pikkusisko haluaa pyytää anteeksi, vaikka ei osaa sitä vielä sanoa. Ja sitten halataan.
Toimii meillä aika hyvin. Tosin eivät mitenkään pahimmasta päästä ole tässä suhteessa muutenkaan, muita lapsia lyövät hyvin harvoin.
Joskus saatan kysyä, haluaisiko lapsi, että äiti tekee hänelle samalla tavalla. Vastaus on tietenkin "ei". Mutta koskaan en toteuta tätä.
Kyllä kai se tilanteessa pysäyttäminen ja keskustelu ja "filmaaminen" on niitä parhaita keinoja aikaansaada toivottuja tuloksia.
Olin itse kokonaan unohtanut tuon "itkemisen", jota aikaisemmin olenkin käyttänyt, mutten pitkään aikaan. Ja sillä on ollut toivottuja vaikutuksia, kun myötätunto jo alkaa nousta...
Itse en kyllä suosittele läiskimään takaisin, itselläni ikävimmät muistot omasta lapsuudestani ovat fyysiset rankaisut. Niitä en suostu kotiini ottamaan käyttöön.
Mutta jopa lastenneuvolasta aikoinaan n. 3 v sitten, kun keskimmäisemme oli kova puremaan, neuvottiin puremaan takaisin. Silloin mietin, että olisipa se hirveää kun joutuisi hampaansa upottamaan pikkulapsen lihaan ja aika hurjannäköistä, kun lapsen kädessä loistaisi aikuisen hampaidenjäljet. Täysin laitonta! Sitä neuvoa emme koskaan ottaneet käyttöön ja puremisesta päästiin muutoinkin.
Nyt sitten vaan nyyhkimään tarpeen tullen.
Kiitos hyvästä itku-vinkistä!!! :_|
Meillä 2v ja 4v lapset. Minä vahvistan tällaisissa tilanteessa heidän empatiakykyään. Eli jos lyö minua, alan ns itkeä leikisti, nyyhkiä, sanon, että äitiin sattui, äidille tuli paha mieli. yleensä kumpikin lapsi kiiruhtaa kiireen vilkkaa halaamaan minua ja pyytämään anteeksi. Näin myös vaadin silloin, jos satuttavat toisiaan. näin lapsi pikkuhiljaa alkaa ymmärtää, että toisellakin on tunteita. Eli vahvistaa lapsen myötäelämisen taitoa ylinäyttelemällä tuneita. Meillä ainakin tämä on toiminut paljon paremmin kuin aikaisempi toimintatapa eli rankaisujen jako (jäähyt yms lelujen poisotto). kannattaa ainakin kokeilla.