Lue keskustelun säännöt.
en osaa päättää... LÄHDENKÖ VAI JÄÄNKÖ...
19.02.2009 |
kotona on tilanne vähän umpikujassa... pitäisi kai lähteä, mutta toisaalta en haluaisi TAAS muuttaa enkä asua yksin. Toisaalta en jaksa miehen itsekeskeisyyttä ja sitä, että saan huomiota vain viikonloppuisin tai silloin ku hänelle sopii. Niin kovasti välitän miehestäni ja haluaisin tämän toimivan, mutta saanko yksin kaiken kuntoon... kaikki tuntuu pyörivän hänen mukaansa...kun on hyvä päivä, kaikki on hyvin ja meillä menee hyvin. kun on huono päivä niin ei voi edes päivää sanoa ja mieluiten olisi ihan yksin vain. Harmin paikka kun satun nyt kuitenkin asumaan samassa osoitteessa... En haluaisi luovuttaa, mutta mistä löydän taas sen ihanan ihmisen, johon rakastuin?
Kommentit (4)
samaa vikaa. Vaikka keskellä yötä pitäis antaa huomiota jos hän haluaa, mutta monesti menee parikin päivää, että vaan nähdään ohimennen, kun hän haluaa kykkiä yksin jossain...
Mihinkään parisuhdeterapiaan ei lähde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ellet hyväksy että miehellä on vapaa-aika kortilla, ärtymyksesi verottaa tietysti niitä yhteisiäkin hetkiä, ja siitä seuraa ne huonotkin päivät.
Saat huomiota viikonloppuisin, mikä on ongelmana arkisin: miehen työn lisäksi muutkin menot? Onko näitä muita menoja ollut myös ennen sinua, vai onko hän nyt keksinyt niitä päästäksen karkuun kärttyilyäsi?
Tilanne kuulostaa siltä, että sinulla on jotain suurempia toiveita ja odotuksia suhteestanne, mutta et ole vakuuttunut siitä että mies olisi yhtä tosissaan. Tunnet olevasi miehelle pelkkä ajankulu silloin kuin herralle sattuu sopimaan, ettei hän arvosta sinua riittävästi laittaessaan muita asioita etusijalle. Se on tietysi ihan aiheellista miettiä, voiko näin oikeasti olla, sillä suomalaiset miehet voivat muuttaa naisen kanssa asumaan pohtimatta sen kummemmin suhteen vakavuutta. Älä ainakaan tyydy olemaan pelkkä seurustelukumppani, kodinhoitaja tai rakastajatar "toistaiseksi", vaan ota selvää kuinka tosissaan hän on kanssasi. Sitä ei tietysti kannata tivata hampaat irvessä... :) Ole itse sellainen kuin tahtoisit hänenkin olevan sinulle! Siten asiat selviää luonnollisemmin.
Jos lähdet vain pois yrittämättä ensin (muuta kuin valittamista), törmäät ehkä samaan ongelmaan seuraavassa suhteessa. Puhukaa hyvät ihmiset, mutta muistakaa että lempeä tyyli tuottaa enemmän tulosta kuin tiukat vaatimukset.
ellet hyväksy että miehellä on vapaa-aika kortilla, ärtymyksesi verottaa tietysti niitä yhteisiäkin hetkiä, ja siitä seuraa ne huonotkin päivät.
Saat huomiota viikonloppuisin, mikä on ongelmana arkisin: miehen työn lisäksi muutkin menot? Onko näitä muita menoja ollut myös ennen sinua, vai onko hän nyt keksinyt niitä päästäksen karkuun kärttyilyäsi?.
Miehellä on ollut aina omia menoja ja ne ei ole juuri liiemmin muuttuneet suhteemme takia. Enkä sitä toivokaan. molemmilla PITÄÄ olla omiakin juttuja...
pointti on se, että minusta tuntuu kuin mies asuisi kanssani vain "pakosta" tai mukavuuden halusta... saattaa hyvin mennä ilta tai pari, että meillä ei puhuta mitään tai muutama sana vain vaihdetaan... kun kysyy syytä on se, että "väsyttää niin ei jaksa"... tuntuu siltä kuin hän olisi koko ajan minulle vihainen... olen niiiiin surullinen koska rakastamastani ihmisestä on tullut näin sulkeutunut.
Olen aikani yrittänyt kysellä mikä on, mutta nyt olen tyytynyt siihen, että annan hänen olla ja luotan, että kertoo kun siltä tuntuu. Sitten tulee viikonloppu ja kaikki on hyvin ja hän on iloinen ja mukava ja ihana... maanantaina tai viimeistään tiistaina kaikki kääntyy taas päälaelleen ja ollaan mykkinä.
jotenkin niiiin sekava olo. miten pitäisi olla, että rakkaalla olisi hyvä olla?? Ja sitten taas toisaalta TIEDÄN etten saisi antaa minua kohdeltavan näin... sitä saa mitä tilaa.... mutta en halua luopua tuosta niin tärkeästä ihmisestä...
onpas sekavaa...
-ap-
mutta miten ois parisuhde terapeutti?se on työlästä olla suhteessa jos tuntee et on yksin siinä...tiedän kokemuksesta....olin 7vuotta sellasen miehen kanssa...sain koskea vain ku hälle sopi....mä olin nii rakastunut et tyydyyin mun osaan...mut sit tajusin et ei näin voi elää....ja ku päätin lähteä suhteesta ni meni joku vuos ennen ku pääsin yli siitä....kaks lasta meille syntyi ja mies ei ole missään tekemis heidän kanssaan....ja ihan hyvä....älä riko itseäsi miehen takia...