Nyt tuli raja vastaan, en jaksa enää

Ei ilmeisesti ole. Joskus olen purskahtanut itkuun, kun olen ollut niin väsynyt ja sanonut,että miksei mulla saa olla yhtään "omaa aikaa". Sillon mieheni tokaisee,että "tottakai sulla saa olla, mikset vaan pyydä sitä koskaan" .. ja sit kun pyydän käy näin... :( Olkaa onnellisia, jos teidän miehet auttaa kotitöissä ja antaa teille sitä tärkeää omaa aikaa. Kaikki eivät ole todellakaan sellaisia...

Oon kyl välil pohtinut sitä, mikä mieheni luonteessa on vialla. Onko hän jonkinlainen narsisti..?

Mieheni on todella välinpitämätön kotitöiden suhteen. Jos lähden jonnekin, vaikka kaupungille kahville ystävän kanssa, kotiin tullessa vastassa on kaaos. Tänään otin sitä omaa aikaa, kun mies kotiutui, ja taas sama juttu. Lapset olivat kyllä jo sängyissänsä, kuopuksella kakat vaipassa, ei ollut luettu iltasatua tms. Tiskit tiskaamatta, pöydällä iltapalan jämät, märät pyykit koneessa ja kuivat heitelty sängyn päälle. Ennen lähtöäni valmistin illallisen valmiiksi, joten senkään valmistamiseen ei aikaa ole mennyt. Se on tuo tietokone, mikä pitää mieheni erittäin kiireisenä



Olen miettinyt tuota töihin/opiskelemaan menoa, haluaisin sitä todella ja se myös hirvittää minua. Miten ihmeessä sitten jaksan?! Kaikki hommat jäävät kuitenkin minulle, tästä asiasta ON keskusteltu moneen moneen otteeseen.





Olen monesti yrittänyt saada miestäni käymään kaupassa tms, mutta hän ei kertakaikkiaan mene sinne! :O Siispä hoidan kauppaostokset repun ja jättikassien (ja lastenrattaiden) kanssa jalan. Kauppa ei onneksi ole kaukana, mutta kuitenkin.



Ps. Oman ajan ottaminen on siinäkin mielessä vaikeaa, että mieheni alkaa monesti mököttämään tämmöisistä menoista, varsinkin jos kyseessä on iltameno kavereiden kanssa. Yleensä näihin rientoihin osallistun, mutta en osaa enää nauttia mistään, kun tiedän kotona odottavan murjottavan miehen ja pomminjäljiltä olevan kodin.

[/quote]

AP, tässä kultainen neuvo jonka minä jo kokeilin (mulla on prikulleen samanlainen mies), älä ala opiskeleen!!! Opiskelu+kotityöt meinas viedä meikäläisen järjen. Opiskellessa on koko ajan fiilis et pitäis tehdä se ja se kouluhomma, pitäis lukea tenttiin ja pitäis pitäis.. Ja kotona aivan sama, pitäis tehdä se ja se kotihomma, pitäis mennä lasten kaa ulos, pitäis ja pitäis.. Ja on kahta kauheempi riittämättömyyden tunne!

Ja kun hain opiskelupaikkaa, mies oli ihan mukana ajatuksessa. Kun alotin opiskelut, oli sekin ok. Mutta sit anoppi sekaantu ja sano mielipiteensä, "voi kauhistus, sinä pienten lasten äiti KOULUUN"... ja sit mies alko mielenosoittaan eikä auttanut sitäkään vähää mitä ennen. Nykyisin uskallan ottaa kouluhommat esiin vasta kun lapset nukkumassa. Tentteihin nousen aamulla ennen lasten heräämistä lukemaan.

On kokeiltu töissäoloakin. Ensin töissä työpäivä, sit toinen "työpäivä" kotona... Mies ei siitä muutu, ei, älä edes unelmoi. Tämä onnistuu kuitenkin paremmin kuin opiskelu, työt jää työpaikalle ja kotona on ihan eri maailma. Auttaa kun löysää pipoa ja suunnittelee hyvin, esim. esivalmistelee seuraavan päivän ruuan ja sit töistä tullessa se on nopeasti valmis.

niin tai näin, elämä on työtä ja työtä...

elämänne kuullostaa siltä kuin olis jotain 60-luvun tv-sarjasta.... Mut varmaan tänä päivänäkin on paljon tuollaista hienostunutta sovinismia. Lohdutus on kyllä se että lapset kasvavat, ja sitten saatte omaa elämäänne takaisin pätkän kerrallaan. Kotirauhan vuoksi ei silti pidä luopua omasta levosta, kukaan ei jaksa loputtomasti, ei edes se ihana, kunnollinen superäiti ja täydellinen vaimo. Omaa aikaa, lepoa ja mahdollisuutta olla vajaavainen ja väsynyt ihminen on oltava! On todella sydämetön mies joka haluaa näännyttää vaimonsa. Masennuksen lisäksi voi saada vaikka sydänkohtauksen, jos jatkuvasti menee yli voimiensa. ja kuka niitä voimia tuntee ja osaa huolehtia jos ette itse. Jostain tekstistä välittyi mielestäni myös aikamoinen täydellisyydentavoittelu omalla kohdallanne; sekin toimii vain tv-sarjoissa. Miehet tietysti haluais tulla siistiin kotiin missä vaimo-rakastajatar ensin ruokkii heidät, sitten antaa levätä ja päivän päätteeks tarjoaa hyväkroppaisena pimppaa, mutta sekään ei vastaa todellisuutta. Mut oikeessa elämässä on mielestäni ihan ok että ne pullanmurut on pöydällä ja vähän muutakin hujanhajan. Se on halpa hinta siitä että selviää noista raskaista vuosista sairastumatta vakavasti.

Ja vielä OTTAKAA se oma aikanne, sen voi oikeasti ottaa, määrätä, vaatia tilaa. On hyvåä miehenkin huomata ettei nainen ole täydellinen, miellyttävä supersuorittaja. Se on tasan miehen ongelma jos ei häntä asia tyydytä- silloin hänen pitää kasvaa vastuuseen itse.

Ei ilmeisesti ole. Joskus olen purskahtanut itkuun, kun olen ollut niin väsynyt ja sanonut,että miksei mulla saa olla yhtään "omaa aikaa". Sillon mieheni tokaisee,että "tottakai sulla saa olla, mikset vaan pyydä sitä koskaan" .. ja sit kun pyydän käy näin... :( Olkaa onnellisia, jos teidän miehet auttaa kotitöissä ja antaa teille sitä tärkeää omaa aikaa. Kaikki eivät ole todellakaan sellaisia...

Oon kyl välil pohtinut sitä, mikä mieheni luonteessa on vialla. Onko hän jonkinlainen narsisti..?

en tiedä oisko mun mies narsisti, mut se on lellitty ainakin! Äitinsä paaponut viimeseen asti, käynyt vielä poikamieskämpällä siivoomassa ja ruokaa laittamassa. Ei siis kertakaikkiaan osaa tehdä mitään, ei ole edes haisua mitä kaikkea kotihommiin kuuluu. Ei ole eläissään viikannut vaatteita!! Silitysrautaan kerran tarttui, mut kommentoi "tää on ikivanha kun täs on jotain pampuloita, eihän tässä ole asteita".

Ja en tiedä vaikuttaako asiaan että miehen pappa on aito kommunisti, ja olen aistinut suvun miehissä semmosen naisten ylenkatseen. En ole ikinä saanut äitienpäivälahjaa/häälahjaa/kukkia edes, synttärilahjan olen kerjännyt ja saanut jonkun halvan jutun vaikka ois varaa kalliimpaakin jne. Eikä ole anoppikaan saanut...

vai onko heillä aivotoiminnaltaan hieman keskitasoa heikommin varustautuneita?



Miten tavallinen mies ei opi tekemään mitään eikä ottamaan vastuuta, vaikka te olette useaan kertaan "puhuneet" ja "opettaneet"?



Oli minullakin vastaava tapaus, mutta kun tarpeeksi monta kertaa ja ihan tosissaan laittoi miehen tekemään ja opettelemaan, oppihan se, tavallinen keskiälyinen mies - ei siis mikään nero, vaikka itsestään niin välillä luuleekin:-)



Tiskaus, siivoaminen, kaupassa käynti yms. ovat toimia, mitkä oppii lähes kuka tahansa, etekin jos on palikat kohdallaan.



Oletteko ihan tosissanne vaatineet ja neuvoneet, pakottaneet, vai vain kuvitelleet niin tekevänne? Mitä olette miestenne kanssa puhuneet, kun tulos on kuitenkin noin huono? Miten miehenne pärjäävät työelämässä - luulisi, että jos uuden oppiminen on tuota tasoa, niin eivät kovinkaan hyvin? Vai käyttäytyvätkö miehenne noin vain koska ovat huomanneet, että sillä tapaa pääsevät luistamaan perheen yhteisistä töistä?



kannattaisi kyllä miettiä aika tarkoin, missä mättää!

Ehkä ette osaa itse vaatia riittävästi ?

On se vaan kumma että tämän foorumin naiset on olleet niin hölmöjä ottaessaan hölmön miehen :)

Pistää miehen miettimään.

Ja miettikää itse, onko elämä yksinhuoltajana sen rankempaa todella?

t.Samassa uppoovassa veneessä äyskäröin vettä risalla kuupalla.

Siis 24, sanooko sun mies tosiaan että "miksi et pyydä omaa aikaa"? Keneltä? Häneltäkö? Sun mieskö ajattelee omistavansa sun ajan ja antaa sitten sulle siitä pätkiä kun pyydät? Mä olen näin yömyöhällä niin raivoissani esim ap:n ja 24:n puolesta, ettei ole tosikaan.

Mies sanoi pari päivää sitten 5-vuotiaalle joka yritti mua juoksuttaa, että "äiti ei ole piika". Se oli kaunis lause.

Minulla on yksinkertaisempi ratkaisu: mene töihin. Voi tässä tilanteessa vaikuttaa hullulta, että vielä yksi stressinaihe lisää, mutta lupaan että se auttaa. Vaikka arkeen tulisikin lisää aikatauluja, viemisiä ja hakemisia, niin saat sentään viettää 8 tuntia päivässä aikuisten seurassa ja lapsetkin voivat käyttäytyä vähän eri tavalla kun et ole 24/7 paikalla. Tsemppiä!

kunnaltanne, kaupungiltanne kodinhoitajaa helpottamaan arkeanne. Ennemmin tai myöhemmin siihen huutoon on vastattava ja perheitten on saatava apua ennen kuin myöhäistä. Jos kaikki vaativat, silloin avun tarve tulee päättäjien tietoisuuteen ja on ryhdyttävä palauttamaan vanha kodinhoitaja-systeemi.

kunnaltanne, kaupungiltanne kodinhoitajaa helpottamaan arkeanne. Ennemmin tai myöhemmin siihen huutoon on vastattava ja perheitten on saatava apua ennen kuin myöhäistä. .

että kunnalla ei ole velvollisuutta tarjota apua arkea helpottamaan, jos suurin syyllinen tuohon on saamaton mies, joka vaan sotkee enemmän kuin mitä saa kotona aikaiseksi. Anteeksi, mutta tätä mieltä nyt vaan olen.

Eiköhän sen miehen silmät aukea kun kuulee jonkun täysin ulkopuolisen sanovan miten hommat pitäisi hoitaa.

Mies lähinnä viettää aikaa tietokoneen ääressä..... Asiasta on puhuttu ja on yritetty, mutta en oikein viitsi enää... Lapsia kuitenkin opetan tekemään kotitöitä, ja mitä vanhemmaksi tulevat (nyt 4 ja 6) niin sitä enemmän heitä voi ottaa mukaan. En ainakaan halua kasvattaa pojastani samanlaista kuin mieheni on. Tosin on vaikea selittää lapsille, että miksi isi ei oikein osallistu kotitöihin. No, kyllä hän onneksi välillä tekee jotakin, että lapset sentään näkevät että isikin osaa.

Mutta siis, silloin kun olin vielä kotona ja hommia riitti silloinkin, niin jaksaakseni jaoin päivät "osiin". Esim.: aamulla 0,5 tuntia kotitöitä, päivällä 1 t lasten kanssa (ulkoilua tmv), sitten 1 tunti omaa aikaa (sillä välin lapset piirtävät, lukevat tai katsovat telkkaa), 1 t kotitöitä jne. Minua tuon "lukujärjestyksen" tekeminen auttoi, koska sinne laitoin niitä pieniä omia hetkiä, jolloin pystyin hengähtämään. Pienetkin hengähdystauot auttavat taas jaksamaan.

Lisäksi otin itselleni harrastuksen kerran viikossa, ei mitään riehumista vaan savitöitä, se oli mukava oma hetki erilaisen tekemisen parissa.



Lapsia kannustin pois jostain pahasta tavasta (esim. uloslähtöön liittyvästä kiukkuamisesta) tarrasysteemillä: aina kun ulos lähtö sujui hyvin, lapsi sai laittaa pahvitauluun yhden tarran ja kun tarroja oli kertynyt tarpeeksi, hän sai jonkun pienen palkinnon. Tällä samalla systeemillä saatiin myös nukkumaanmenoon liittyvä kiukkuaminen pois.

Kannattaa siis kokeilla, jos tuntuu että lapselle on jäänyt jossain asiassa "paha tapa" päälle..... Tsemppiä sinulle!

Miten ihmeessä annat miehen upota tietokoneelle?

Sen kun otat jonkun piuhan irti, viet sen mukanasi ja sanot, että netissä roikutaan korkeintaan tunti vuorokaudessa, siinä menee rajat! Pelaaminen loppuu NYT ja sitten sanot, mitä muuta tekemistä on nyt teillä ohjelmassa.



Lasten kasvatuksessa RAJAT ovat tärkeät., mutta näitä rajattomimpia taitavatkin olla perheessä vanhemmat! Jos on addiktoitunut koneelle, ei auta muu kuin tehdä siitä loppu - vaikka riidankin uhalla. Se voi olla pelastus miehelle ja koko avioliitolle, myös lasten hyvinvoinnille.



Älkää naiset olko tossuja! Puhe on naisellinen tapa toimia, joka ei ole miesten kohdalla kovinkaan tehokas. Miehet ymmärtävät toimintaa, eivät näköjään puhetta. Puheella ette saa mitään aikaiseksi!

Ettekö uskalla vaatia, pakottaa ja toimia? Onko se mielestänne epänaisellista ja siten ette voi toimia - vain piipertää ja puhua? Pitääkö naisen käyttäytyä hillitysti ja onko hyvä äiti sellainen, joka täyttää vain toisten tarpeita, aikamies-pojankin?

Säälittekö liikaa miehiä ja ymmärrätte liikaa?



Tuli vähän kärjistettyä, mutta ihan nyvä olisi itse kunkin valittajan miettiä, miten itse omalla toiminnallaan mahdollistaa perhedynamiikan ja tilanteen jatkumista

nykyisen kaltaisena. Jos itse muuttuu, puolison on myös pakko muuttua.

Vai pelkäättekö muuttuessanne hankaliksi, että mies etsii helpomman naisen?

Onko miehesi aina ollut itsekäs ja saamaton vai onko tämä joku uusi asia?



Mä mietin millaisen mallin annatte lapsillenne parisuhteesta ja erityisesti naisen elämästä?



Jos mies ei tee omaa osuuttaan kotitöistä, niin sitten mies maksaa rahalla siitä. Jos et itse halua syystä tai toisesta mennä töihin, niin mun mielestä teette todellakin niin, että palkkaatte vaikka kerta viikkoon lastenhoitajan kotiin muutamaksi tunniksi, jotta voit mennä omiin menoihisi.



Samoin siivouspalveluita voi käyttää myös vain isoihin juttuihin. Eli esimerkiksi ikkunoiden pesut siivoojalla, matot ja verhot pesulaan. Nämä menot maksaa miehesi. Toki voi ottaa siivoojan ihan perussiivoukseenkin. Se on vielä erittäin edullistakin kun kotitalousvähennys on 60 prosenttia.



Tämä nyt on jälkiviisautta, mutta miksi olet tuollaisen miehen kanssa yhdessä?

että jokainen tarvitsee omaa aikaa päivässä 1/2 tuntia. Sillä jaksaa henkisesti.



(Ite yh:na, välillä toi 1/2 h on liikaa. mut pelastaa työpaikka, siinä saan oman aikani.)



Meinasin pistää miehesi taloudenhoidosta jotain, mutten voi, kun ite olen samanlainen huithapeli possu :-)

Mieheni ei ole aina ollut tuollainen. Ennen lapsia hän hoiti hyvinkin paljon kotihommia ja asiat olivat muutenkin hyvin. Meidän parisuhteemme oli hyvä ja siinä oli kaikki ainekset hyvään vanhemmuuteen ja kumppanuuteen. Isänä hän on hyvä, kun jaksaa. Kun hänellä on aikaa. Työhommat ja etenkin tietokone vievät suurimman osan hänen ajastaan. Laskeskelin tuossa, että viimeisen kolmen viikon aikana hän on vienyt kerran roskat ja tiskannut kerran. Tähän tiskaamiseen olen häneltä melkeinpä anonut apua, koska atooppinen ihoni on aika huonossa kunnossa tällä hetkellä... Hän myös kutsuu ystäviään illalliselle, jonka minä loppujen lopuksi valmistan. En ymmärrä, miksi hänestä on tullut tuollainen! Olen ehdottanut parisuhdeterapiaa, mutta vastauksena on jyrkkä ei.



Olen oikeasti tehnyt kaikkeni, että tämä meidän arki rullaisi mutkattomasti ja mukavasti. En vain yksinkertaisesti tiedä enää mitä tehdä! En tiedä onko lasten kauheat uhmakohtaukset seurausta siitä, että he vaistoavat tilanteen olevan tulehtuneen meidän vanhempien välillä. Vai johtuuko se siitä, että isällä ei ole ikinä aikaa, hän on pahalla tuulella usein jne. Silti hänelle ei koskaan kiukutella, ja jos kiukutellaan niin kuitenkin totellaan.



Välillä mietin, että otan ja lähden. Sitten tulen aina toisiin aatoksiin... Toisaalta olen yksinhuoltaja käytännössä jo nyt, ja tiedän, että pärjäisin vallan mainiosti yksin lasten kanssa. En kuitenkaan haluaisi rikkoa lapsiltani perhettä. En vain jaksa enää tätä, minä annan ja joustan enkä saa mitään vastapainoksi! En ole vailla kuuta taivaalta! Haluan vain tuntea edes hippusen arvostusta ja tuntea itseni hyväksi ihmiseksi, ennenkaikkea hyväksi äidiksi.



Tällä hetkellä en tunne enää mitään muuta kuin toivottomuutta ja turhautuneisuutta.

Tee jotakin muuttaaksesi tilanne. Lopeta vastuun kantaminen yksin. Sano miehellesi: Olen nyt niin lopussa, että lähden viikoksi pois. Hoida hommat sillä aikaa.



En voi ymmärtää, miksi kannattaa ruikuttaa ja jatkaa samaa mallia aina vain. Ei toinen muutu, ellet muutu ensin itse.

- siivooja 1krt viikossa (kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaksi jää vain 40% siivouslaskusta)

- mies käy kaupassa töistä tullessaan, silloin siihen menee vähiten aikaa kun matkoihin ei mene aikaa, listaa vaan tekstarilla

- lasten harrastukset minimiin ja korvaa sen yhdessäoloajalla

- yrittää ottaa lapsia mukaan kotihommiin (pyykkäys, lelujen kerääminen voi olla kivaa kun siitä tekee esim. kilpailun ja sit saa pienet palkinnot esim jäätelöt)

- kävelylenkit ystävien/naapurieen kanssa pari kertaa viikossa noin puolisen tuntia



Tähän kyllä tarvitaan mieheltäsikin osallistumista, esim tuo kaupassa käynti. Yrittäisin jutella järkevästi ja sanoa että tää olis kaikille paras ratkaisu.