Muilla 6-vuotiaita hermoja raastavia penskoja? Voiko tota enään rehellisesti rakastaa??

Tekee itselleen leivät ja hakee tykötarpeet jääkaapista. Haluaa tehdä kaiken itse eikä se aina miellytä äitiä. Äiti taitaa pitää poikaa vielä liian pienenä, vaikka onkin jo aika taitava.



t. yksi ketjuun aiemmin vastannut

ole onnellinen jos sun poika on edes sen 2 tuntia kunnolla.. Mun kohta 8vee ei osaa olla edes kahta minuuttia kunnolla ja kolme vuotias ottaa vähän veikasta mallia!! Ai vittu kun on kivaa... Joka ilta kun mies tulee töitä,mä olen ihan hermoraunia varsinkin tämän ihanan hiihtoloman aikaan.. Mä olen ihan neuvoton ja ammattilaisetkin on ihan ihmeissään,kun mikään ei tehoa, ihan ku siellä korvien välissä ei olis mitään.. Tää on erityislapsi vaikeasta päästä ja mä en enää kauaa jaksa.. =(

Et välttämättä ole sen kummempi kasvattaja, kuin muut tässä ketjussa...

Minä olin uhmakas (siis todella!!!) ja siskoni oli kiltti pieni aurinko..SItten murrosiässä sitä aurinkoa etsittiin keskellä yöllä kissojen ja koirien kanssa, kun teki katoamistemppujaan...Minä taas kunnioitin jo murkkuna vanhempiani, enkä aiheuttanut huolta (vaikka mulla olikin sosiaalinen elämä, ettei mistään nörtistä kyse).

Uhmaikä on hyvä olla, sillä joskus sen elää kuitenkin...jos ei lapsena, niin teininä rajumpana....

koita jaksaa, tilanne on tuttu ja se menee ohi. Mäkin kannatan ja olen käyttänyt jäähysysteemiä. Se ei varmaankaan kerrasta auta, mutta jos vain jaksat olla johdonmukainen, se alkaa toimia. Käy vaikka palstalla päästämässä höyryjä ja kiljumassa välillä :D

Äläkä ota itseesi lapsen käytöksestä, olet häntä vahvempi kuitenkin. Voimia!

Ai että laittaisin sen istumaan nurkkaan naureskelemaan mulle lisää, huutaisi varmaan perään että etkö parempaan pysty..

muistelen kuulleeni radiossa ohjelman, jossa Liisa Keltikangas-Järvinen kommentoi tätä keskustelu-käsitettä. Se painotti että vanhemman ja lapsen keskustelun pitää johtaa johonkin, siitä pitää seurata jotakin, muuten se on pelkkää puhetta. Siis sanoista tekoihin. Sori, en muista nyt tarkemmin, mutta siinä oli järkeä.

Joku aiempi vertasi koiria ja lapsia ... Mun mielestä kuitenkin lapsia kasvatetaan, ei kouluteta, koulita tai alisteta.

Niin muuten, meidän 8-vuotias on nykyään mitä kivoin ihminen taas, mutta keskimmäinen on alkanut osoittaa räyhähenkeä. Ja sen jälkeen sitten kuopus. Huoh. Laitan toivoni siihen, että koska esikoisen kanssa opin niin paljon tulen selviämään näiden kahden muun 6-vuotis-uhmasta helpommalla. Varmaan huijaan itseäni ;)

oli syksyllä tollanen vaihe,vähän vieläkin on. Anoppi sanoi että 6 vuotiaalla on samanlainen irtautumisvaihe kun murrosikäisellä tulee olemaan, että jos pärjää kuus vuotiaan kanssa, niin selviää murrosikäsenkin kanssa. Mäkin lähetin huoneeseen jos käyttäyty tyhmästi, jota tapahtu paljon, mutta nyt jo vähän helpompaa.

Minä olen kirjoittanut tänne pari viestiä, mutta jostain syystä haluan nyt mainita, että meidän "riiviömme" on tyttö. Eli sama kehitysvaihe koskee sekä tyttöjä että poikia. Ei sillä, että kukaan olisi muuta väittänytkään.

Lasta pitää myös kuunnella, kannustaa ja kehua. Muuten edessä on vielä suurempia ongelmia. Omasta kokemuksestani kerron sen verran, että yritin kovaa kurinpalautuskampanjaa yhdessä vaiheessa poikaani. Tulos oli silkka katastrofi: lapsi rupesi suorastaan inhoamaan minua, ja käytös vain huononi. Vieläkin korjailen tuon hölmöilyni jälkiä.



Mitään erityisiä kasvatusvinkkejä en osaa antaa. Ehkä vain sen, että vanhempi voi myös joustaa joissakin asioissa. Kaikesta ei kannata nostaa meteliä, eikä lapsi tosiaankaan ole mikään alistettava koira. Kamppailut pitää valita huolella ja minimoida, mutta myös pitää huolta siitä, että silloin voittaa.



Ja tuo lapsen ottaminen mukaan kotitouhuihin on kyllä hyvä asia. Ja sitten vielä yksi juttu tulee mieleen: kun lapsi osoittaa edes pientä merkkiä paremmasta käytöksestä, ja tekee vaikka hampaat irvessä kuten vanhempi pyytää, häntä pitää kehua vuolaasti. Paheksun aina miestäni, joka tuollaisissa tilanteissa jatkaa lapsen mollaamista, koska on itse edelleen kiukkuinen. Koko hyvä kasvatustilanne menee silloin ihan hukkaan, kun lapsi saa edelleen kielteistä palautetta, vaikka toimii oikein. Ja lapselle tulee tosi kurja olo. Jatkuva kielteinen palaute riistää lapsen itsetunnon tehokkaasti.



Ja ne pienet hengähdystauot kannattaa myös muistaa. Jos oikein raivostuttaa, on hyvä yrittää irtautua tilanteesta ja laskea sataan. Aika äkkiä ihminen rauhoittuu, ja pystyy pitämään taas langat käsissään.

nimittäin odottaa, mitä tuleman pitää. Esikoinen, 5 v., ei ole vielä osoittanut "räyhähenkeä", mutta en epäile hetkeäkään, etteikö siihen pystyisi. Osaa nimittäin oikein hyvin esim. sen, että yrittää nauraa, jos komentaa voimakkaammin. Ja tuo 3 vuoden ikä oli hänellä kohtuullisen haastava. Kuopuksella sen sijaan ei ole vielä tuota 3 vuoden uhmaa ollut oikeastaan lainkaan (3,5 v.) ja vähän olen melkein siitä huolissani! No, ehkä saamme sitten kaksin verroin 6-vuotisräyhää ja esikoiselta pääseekin helpommin?



Ja ei sitä koiraakaan alisteta, mutta kurissa on pidettävä ja niin on pidettävä lapsetkin.

ja ettei oma 6 vuotias tyttäreni olekaan ainut raivopää! Meillä myös lapsi inttää vastaan, puhuu päälle, ei tottele mitään, huuta ja kiljuu, irvistelee, isi ja äiti on tyhmiä eivätkä tajua mitään, mun valitsemat vaatteet ei kelpaa koskaan vaan neiti haluaa itse päättää mitä pukee (joskus jopa kesävaatteita näin pakkasilla!) yms yms. Kaveriruhteet ei onneksi tästä ole kärsineet. No toivottavasti tämä myrsky olisi laantumaan päin - ei se ainakaan kovin paljoa pahemmaksi voi mennä. Meillä ei kaksi vanhinta ole olleet ollenkaan pikkusiskonsa kaltaisia, siksi tämä tilanne niin oudolta tuntuukin.

6vuotiailla pitää olla tekemistä, tässä iässä ne ei tiedä onko isoja vai pieniä ja kun autoleikit yms ei enää yhtään kiinnosta niin tylsistyvät helposti. Juuri silloin tuo käytös menee mahdottomaksi.



Huomiota ne myös kaipaa, ainakin meidän poika muuttuu heti entiseksi mukavaksi itsekseen kun otan esiin lautapelin ja pyydän pelikaveriksi :)



Ymmärrän ap:tä, minäkin häpesin kun niin kovasti nautin kun meidän 6v lähti mummolaan viikonlopuksi. Ihanan rauhallista. Tuntui kurjalta etten pitänyt omasta lapsestani, rakastin kyllä mutten Pitänyt hänestä.



Vaan kyllä se joskus helpottaa, nyt aivan yhtäkkiä muutamana viime päivänä meillä ei ole tapeltu yhtään ja kovasti pelkäämäni hiihtoloma on ollut ihana kun poika leikkii pikkusisarustenkin kanssa sovussa. No, mitä nyt välillä haukkuu ja ärsyttää...mutta entiseen verrattuna se on pientä. Meidän kiva poika on tulossa takaisin =)



Ja selvitinpä tämän tulikokeen ihan kohtalaisesti, en kertonut pojalle kaikkea mitä painokelvotonta päässä välillä liikkui....

vakio vastaus, että äiti et sinä voi minua määrätä, minä määrään!! Jne. Ja kerran oli eskarissa ollut pikkukirkko niin sen jälkeen iskulause muuttui muutamaksi päiväksi, että äiti et sinä määrää vaan Jumala määrää, sinä et voi mua määrätä jne:D Silloin oli pakko salaa nauraa sille pikku kiukkupuntarille:)

Minulla on 1 haastava lapsi ja 3 ns. helppoa.

Tämän haastavan kanssa on aloitettu tiukka kasvatus jo alusta asti. Kuminauhaa on löysätty vasta sitten kun on osoittanut luotettavuutensa. Rajat on kiristetty takaisin jos töppää.



Ei ole ollut jäähypenkkejä, ei tarrataulukoita. Selkeät säännöt ja ei on todella ei. Selvät säännöt, että minulle ei soiteta suuta, eikä huudeta ja paiskota. Huomiota ei saa huonolla käytöksellä.



Nykyään ei tarvitse kuin rypistää otsaa niin tietää menneensä rajan yli. On hyväkäytöksinen ja fiksu esimurkku tällä hetkellä.



Ja ap.n tunteet on tuttuja:)

Kyllä välillä tuntui, että hiukset seisoo päässä kun sai aina uudestaan ja uudestaan käydä samat rajojen kokeilut läpi, ennen kuin lapsi tajusi, että minun sana on laki ja siitä ei mennä yli.

Ei ollut tässä viestiketjussa kovin montaa kenellä olisi "kiltti" 6v. Meillä nyt 8v ja juuri kesällä 6v.täyttänyt ja tuommoista ei meillä ole kummankaan lapsen käytös ollut! Sitä en tiedä mistä se johtuu, mutta meillä vanhemmat päättävät missä mennään ja miten. Lapset saavat esittää toiveita ja ne otetaan huomioon , mutta meillä ei vanhempien silmille hypitä. Ja jäähypenkit ei ole meillä käytössä, vaan puhe joka on aloitettu jo heti pienestä pitäen kun lapset ovat alkaneet etsimään rajojaan. Itse olemme lapsemme halunneet ja niille olemme aikaa antaneet. Saas nähdä miten käy 5v.tyttömme kanssa, kun hän hiukan vanhenee, mutta luotan, että kaikki menee hyvin :)



Mietin vain tuota, että oletteko ajatelleet, että lapsellanne voisi olla jokin asia huonosti tai hän yrittää tuolla käyttäytymisellään etsiä itselleen huomiota, että huomaa nyt äiti/isä että minulla olisi sellaista asiaa. Minä ainakin huomaan lapsissamme eron kun he koittavat esim. jotain ikävää asiaa kertoa, mutta eivät sitä aivan suoraan tohdi sanoa.

Mutta en ole mikään ammattikasvattaja, joten ihan omilla eväillä lapset koitetaan kasvattaa tähän maailmaan =)

...puhuminen auttaa mutta samat ihmiset ovat "kusessa" lastensa kanssa kuitenkin ;). Kokeilkaas pistää ne rajat ja lopettakaa kaikesta "keskustelu"- harva lapsi edes kykenee niin konkreettiseen ajatteluun mitä hienot perustelunne jne. lässytyksenne vaatisivat.

meidän poika nimittäin sopii täydellisesti useimpien kuvailuun, mutta täyttää 5 v. vasta kesällä. On kyllä sekä fyysisesti että henkisesti monia ikäisiään edellä (ja häntä luullaan aina vanhemmaksi), voisiko olla niin, että poika tosiaankin ois kehittynyt nopeammin? Kauhistuttaa nimittäin ajatella, että tätä kauheutta ja pahaa tuulta jatkuis vielä pari vuotta... :(

lapset osaa käyttyäytyä, kun vanhemmat on tollasia URPOJA.

myäntää, etten omasta mukavuudenhalusta johtuen taida antaa hänelle tapeeksi vastuuta...

Pienemmille lapsille on vielä "kivaa ja söpöä" antaa tiskirätti käteen, mutta 6-vuotias haluaa jo valita pesuaineet ja päättää itse, missä ja miten siivotaan...

toi on NIIN meidän elämää... meillä 2 viikon ikäinen vauva ja keskimmäinen melki 5v. on ihan ok, mutta toi p-leen 6,5 v. raastaa mut joka päivä ihan riekaleiks ennen ja jälkeen eskarin. kyllä helpotti kuulla ettei tää olekaan vaan mun päässä tää "vika"

selkeästi ilmaisi, että hän tarvitsee töitä. Sitten hän pyynnöstäni rikkoi pari kananmunaa, sekoitti taikinan ja pilkkoi kurkut salaattiin ja sitten kohteliaasti kiitti töistä! Minulla meinasi silmä kostua. Miksi en ole ottanut ihanaa poikaani ruoanlaittoon mukaan?



Meillä on neljä konstia: ensimmäisenä keskustelu, toisena huumori, kolmantena jäähypenkki ja neljäntenä ja nyt siis ihan uutena: töiden jakaminen.