Miksi huonosta liitosta erotaan vasta sen toisen lapsen jälkeen?
Mun teoria on että halutaan hinnalla millä hyvänsä lapselle täyssisarus ja sen jälkeen ukko joutaa mäkeen.
Kommentit (11)
viela ole tunnustettu itselleen tosiasioita - ukko on aivan perseesta, mutta yritanpa viela pitaa tan perheen kasassa, meilla on ihku onnellinen ydinperhe, tehdaan toinen lapsi. sit kun on tehty se toinenkin niin homma menee taysin perseelleen ja jopa mamman on se pakko itselleen tunnustaa. erotaan.
voi tunnustaa jo ensimmäisen lapsen kohdalla.
vasta sen toisen jälkeen tuli todelliset vaikeudet ja ukkoa alkoi vieras liha kiinnostaa... syitä ongelmiin oli paljon, eikä pikkulapsiarki kahden pienen kanssa tietenkään auttanut asiaa. Minkäänlaista turvaverkkoa meillä ei ollut ja parisuhde pääsi menemään päin peetä.
Kun sitten tapahtui mitä tapahtui, ei meitä mitkään terapiat auttaneet.
Yksisilmäiset teoriat saa mun puolesta heittää mäkeen. Ei niillä tätä maailmaa ole ennenkään selitetty.
olisikos niin, että moni laskee pärjäävänsä kahden kanssa paremmin taloudellisesti kuin yhden, 2 x lapsilisät 2x elarit, paremmat asumistuet ym.
yksi tuttu mies maksaa kahdesta lapsesta 250 elareita, yhdestä lapsesta olisi maksanut 200.
olisikos niin, että moni laskee pärjäävänsä kahden kanssa paremmin taloudellisesti kuin yhden, 2 x lapsilisät 2x elarit, paremmat asumistuet ym.
eikä myöskään lähipiiristä, mutta eiköhän liene niin, että vasta kun on kaksi lasta, kummankin pitäisi todellakin kantaa vastuu perheestä, jotta arki toimisi, ja tehdä työtä sen eteen. Kun mies usein lusmuilee, nainen panee sen pihalle.
Mun teoria on että halutaan hinnalla millä hyvänsä lapselle täyssisarus ja sen jälkeen ukko joutaa mäkeen.
Minäkin uskon tähän teoriaan. Ja olen itsekin teorian kannalla, ei olisi kovin kiva, jos jokaista lasta tulisi eri isä tapailemaan.
niin toisen lapsen teko johtuu siitä, että välttämättä halusin toisen lapsen (koska olen itse ainut lapsi ja en halua sitä omalle lapselle) ja toivon parasta. Vaihtoehto olisi ollut, että erotaan ennen toista lasta ja sitä ei ikinä tule - koska uuden miehen löytäminen kestää, eikä heti lapsia tehdä - ikä tulee vastaan. Ja lapsille todella suuri ikäero.
Etenkin kun siihen mennessä on alkanut tulla selväksi että sen ikäisen miehen kasvattaminen on älyttömän työlästä ja hyöty on vain lyhytaikasta, jos sitäkään.
Ne on sitten tehty ja riittää se yksi hulttio jonka kanssa taistella lasten asioista. Jos siis tahtoo useamman kuin yhden lapsen ja on valmis mahdollisesti itsekseenkin heidän kasvattamaan ja hoitamaan.
että kahden lapsen hoitaminen yksin (ja siihenvielä ukko haitolla) on sen verras raskasta, että helpompi olla lasten kans äitillä yksinään.