Palstapsykologit, miksi olen tällainen?
Kuvittelen automaattisesti ihmisten inhoavan minua. Lisäksi ajattelen, että ne henkilöt jotka minut tuntevat ovat kertoneet muille, kuinka tyhmä olen, kuinka moukka olen ynnä muuta tyhmää. Koska uskon näin, en edes viitsi solmia uusia ystävyyssuhteita, koska ajattelen että ihmiset pitävät minua tyhmänä ja moukkana koska ovat kuulleet niin.
Ajatukset kiertää tässä kehässä ja pelkään jo esikoiseni kouluun menoa, koska jos hänkin saa siellä maineen että on sen tyhmän ja moukan ihmisen tytär.
Kommentit (13)
Luulenpa, että monilla ihmisillä ei ole aikaa miettiä sinua niin paljon kuin mitä kuvittelet. Itsekin sorrun usein vastaaviin ajatuksiin, mutta mietin sitten, että miettisinkö muita ihmisiä yhtä paljon kuin mitä kuvittelen heidän miettivän minua.
Tuntuu ainakin, ettet pidä itseäsi yhtään minään. Onko sinua väheksitty, kun olit lapsi, annettu sinun uskoa, ettet kykene mihinkään, ja sen, minkä teet, teet väärin?
ja varmaan ammattiapua. Oletko käynyt psykologin juttusilla?
Eli onko sinulla esim. joku "vaiva" joka voi aiheuttaa huonon itsetunnon? Tarkoitan esimerkiksi lievää, hoitamatonta lukihäiriötä? Usein lievästi lukihäiriöiset ihmiset pitävät itseään muita tyhmempinä ja omaavat huonon itsetunnon, vaikka todellisuudessa ovat usein keskivertoa terävämpiä ja ovat lukihäiriöstään johtuen joutuneet tekemään esim. koulumenestyksensä eteen töitä moninvertoin keskiverto-oppilasta enemmän.
Esim. siskoni on tällainen. Hänellä on lievä, hoitamaton lukihäiriö, johon hän on hakenut apua vasta nyt aikuisena. Hän aina mollaa itseään ja pelkää, että häntä pidetään tyhmänä - itsetunto ei siis ole sieltä parhaasta päästä. Ja kuitenkin hän on lukenut itsensä maisteriksi ja työskentelee tv-toimittajana. Ei siis muiden mielestä ole ollenkaan pöllöimmästä päästä.
hiljainen luonne, ehkä juuri tuollainen tietynlainen tyhmyyskin. En ole akateemisesti koulutettu ja tuttavapiirissä niitä on paljon!
Ap
Olen ollut aina. Eikä tilannetta helpota yhtään, että olen opettaja... No mun tausta on se, että yksi perheenjäsen on kehitysvammainen, joten mun on aina pitänyt jotenkin näyttää, et mä olenn kuitenkin ihan normaali...ja siitä on tullut se pakkoajatus, et ihmiset jotenkin liittää mut siihen sisarukseen, ja pitää ihan ääliönä. Niin, ymmärrän tietty järjellä, et se on ihan älytön ajatus. Silti vain se on jossain takaraivossa....
Keksi joka päivä itsestäsi 10 hyvää puolta tai ominaisuutta. Ne voi olla vaikka samoja joka päivä, kunhan edes mielessäsi luettelet ne itsellesi. Parempi tietenkin jos keksit edes yhden uuden hyvän ominaisuuden itsestäsi joka päivä lisää.
Joka aamu kun heräät ja katsot peiliin, sano sille peili kuvalle ääneen: Minä rakastan sinua.
Näiden avulla jo itsetunto alkaa kohentua, etkä enää välitä niin siitä muut sinusta ajattelee.
Olen itse akateemisen loppututkinnon suorittanut, enkä kyllä koskaan vedä johtopäätöksiä ihmisestä sen perusteella, onko tällä akateeminen loppututkinto vai ei. Enkä millään jaksa uskoa, että kukaan ystävistänikään sellaiseen sortuisi.
Oletko kohtelias ja ystävällinen muita kohtaan? Jos olet, pää pystyyn vaan, sillä silloin sinulla on kaunein mahdollinen piirre, mikä ihmisessä voi olla!
Kärsin myös heikosta itsetunnosta varsinkin töissä. Ihan kamalaa.
Alan vaihto tuskin auttaa, sillä sama itsetunto varmasti seuraisi uuten ammattiin.
En vain pysty olemaan onnellinen näin, elämä valuu hukkaan.
A) joutunut pienenä päiväkotiin, sinne kidutuskammioon, missä katkerat ja kostonhimoiset tädit työkseen kiusaavat ja sortavat pieniä lapsia.
TAI
B) kasvanut kotihoidossa ilman virikkeitä äitisi, sen vanhan lahnan, vain maatessa sohvalla ja suosiessa muita sisaruksiasi jatkuvasti sinun kustannuksella.