Näkyykö rakenneultrassa (viikolla 21) sukupuoli?
Kommentit (7)
odottaa rakenneultraan asti... tietty jotkut TKlääkärit ei suostu katsomaan/ on niin huonot laitteet, muta yksityisellä saa aina rahalla mitä haluaa ;)
Kysy pois pois vain, niin ne muutkin tekee.
enka ymmarra miksi sita Suomessa pihistellaan niin kovasti (toisaalta selviaahan se ennen pitkaa eli ei ole niin alyttoman tahdellista infoa verrattuna siihen onko lapsella rakennepoikkeavuuksia, joiden selvittaminen on rakenneultran tarkoitus; toisaalta kylla kai suurin osa vanhemmista taman ymmartaa itsekin). Itsella yhteensa kolme raskautta kahdessa eri maassa ja kaikilla kerroilla on nakynyt (aina oikein) viimeistaan viikolla 20 ja se on myos sanottu. Meilla on ollut raskauksissa paljon muitakin huolia ja sukupuolen kuuleminen on ollut pienta "kevennysta" kaiken muun rinnalla. Tietysti saattaa olla etta lapsella on jalat ristissa tms koko ultran ajan (etenkin jos se tehdaan hataisesti) eli ihan takuuvarmasti ei kai kukaan osaa sanoa nakyyko vai ei.
Olen heti sanonut, että saa kertoa jos näkyy. Olen sen sitten omin silmin nähnyt (tyttö ja poika) ja kätilö on ollut samaa mieltä.
meillä oli 30 minuutin aika ja jo alle vartissa se oli heilunut sen anturinsa kanssa niin, että kaikki oli kuulemma katottu. Hyvä että ehdin itse erottaa, mikä oli pää, vatsa ja missä vilkkuivat jalat. En todellakaan saanut mitään käsitystä siitä, oliko jalkojen välissä jotain enemmän vai vähemmän näkyvää. Viikolla 22 kävimme yksityisellä, kun tuosta rakenneultrasta jäi jo tutkimuksen nopeuden vuoksi niin huolimaton kuva. Tyttö näyttäisi olevan tulossa.

ikinä tullut negatiivista kuvaa. Päinvastoin. Sen kerran kun ultrattiin 30min alkoi jo hiki tulla pintaan ja ihan syystäkin. Ei mulla ikinä ennenkään ultrat ole kestäneet puolta tuntia. Ultraaja etsi ja etsi, mutta ei löytänyt kaikkea. Kontrollissa vauva oli kuitenkin onneksi ihan kunnossa. Sukupuoli saatiin tietää jo silloin ensimmäisellä kerralla. Se, että olen kiinnostunut omasta lapsestani ei tarkoita sitä, että hänen terveytensä olisi jotenkin toissijainen asia.
mutta kätilö katsoi viistoon kun kehtasin kysyä ja varmistaa näkemäni.
Tosin vain yhdessä raskaudessa kolmesta on tuo selvinnyt jo tuossa vaiheessa.