Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko uusperheen äidiltä väärin olettaa...

10.02.2009 |

Onnistuin sähläämään tämän viestin väärälle palstalle, joten laitanpa tänne uudestaan. :-)



Meillä on joulusta lähtien ollut uusperhee. Minä ja minun neljä lastani ja mies ja hänen kaksi lastaan. Asutaan kaikki siis koko ajan saman katon alla. Minun kaksi pienintäni ovat 4 vee, siitä seuraava lapsi on seitsemän. Eli tasoeroakin jo ikäeron puolesta on.



On toimittu jo seurusteluaikana niin, että isompien neljän kanssa on käyty laskettelemassa, kun ei pienistä siihen vielä ole. Yhteiset hiihtoreissut on tehty niin, että mies hiihtää isompien kanssa ja minä pienempien kanssa. Nyt tuli puhe hiihtolomasta ja siitä, että käytäisiin taas isompien kanssa laskettelemassa, päivän keikka. Ehdotin sitten, että tehtäis pientenkin kanssa joku niille kiva juttu niin, että isommat jäisivät vastavuoroisesti tuolta reissulta pois. Mies olikin sitä mieltä, että joko tuota ei tehdä ollenkaan tai teen sen yksin. Hänen kahta lastaan ei voi jättää tuollaisesta kivasta pois, etteivät tunne itseään ulkopuolisiksi. Että hän ei voi lähteä vain minun ja minun lasteni kanssa mihinkään. Minun lapseni ovat kuulemma tottuneet siihen, että vuorotellen käydään jossain (niin ovatkin ja hyvin toimii!), hänen ei. Eikä näköjään halua omiaan tällaiseen opettaakaan, vaan heillä pitää olla mahdollisuus osallistua kaikkeen, mitä ei tehdä vain yhden lapsen kanssa. Yritin sanoa, että eikö olisi tasapuolista, että jos isompien kanssa käydään, niin pientenkin kanssa sitten jotain. Kaikkea ei kuulemma saa tasapuoliseksi. En minäkään oleta, että jos jonkun lapsen kanssa käydään esim. uimassa, niin sitten kaikki muut viisi käytetään kukin omilla kerroillaan siellä uimassa. Ajattelin vain, että kun on lomasta kyse, niin olisi kai pienillekin kiva, jos heillekin olisi jotain omaa kuten isommille. Ovat kuitenkin jo sen ikäisiä, että ymmärtävät jäävänsä aina reissusta pois.



Onko minulta väärin olettaa, että edes joskus näin tehtäisiin, että pienetkin pääsisivät omalle, vaikka pienemmällekin parin tunnin mittaiselle, reissulle jonnekin? Vai pitääkö vaan asennoitua niin, että miehen muksut pitää olla aina mukana eikä heitä voi jättää pois, vaikka olisivat olleetkin mukana tuollaisella "isojen" reissulla? Tai että käyn sitten aina yksin pienten kanssa, ettei vain miehen lapset loukkaannu?

Kommentit (3)

1/3 |
15.03.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

todennäköisesti pienet lapset kuitenkaan eivät kaipaa sillä lailla vuorollaan "yksityistä" lomatekemistä. Luulisin, että heille on plussaa siitä, että "idolit" pääsevät mukaan.



Voisithan koettaa ajatella niin, että jos sun miehen lapset ovat selvästi näitä pieniä isompia, niin muutaman vuoden päästä he eivät lähde enää lainkaan mukaan - koska heillä alkaa sitten olla jo ihan omia juttuja. Ja sitten tulee se aika, että kun perheellä tehdään, ne ovat aina nämä pikkuiset keskipisteenä.



Toisaalta taas perheissä eletään erilaisia vaiheita. Isommille lapsille perheessä ei ole juuri koskaan plussaa se, että pienet tulevat mukaan - mutta pienille on melkein aina plussaa se, että isommat ovat paikalla. On melko tavallista, että isompien lasten kanssa tehdään monipuolisemmin asioita, mutta toisaalta pienimmät saavat kasvaa vapaiten (näin siis yleensä ydinperheessä).

Vierailija
2/3 |
22.03.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minunkin mieheni lähtee "lapsilomalle" vain, jos hänen poikansa on mukana - muuten saan mennä biologisesti omani kanssa kaksin... Kuulemma on muuten huono omatunto... Meidän pojat on aikalailla samantasoisia ns. - minun 5v ja hänen kehitysvammainen 8v, että asia on minulle ihan ok (vaikka aluksi mietin, että miksi näin, kun vanhempi on meillä vain 1/3 ajasta ja biologinen poikani on meillä 2/3 ajasta...)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
02.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse ihmettelisin ihan samaa jos olisin samassa tilanteessa.



Ilmeisesti tässä on kyse jonkinlaisesta perhe-käsiteyksestä, joka on miehelläsi eri kuin sinulla.

Siis ehkä miehesi perheeseen kuuluu hänen lapset, sinä ja mies, mutta eivät sinun lapset.?

Sinun perheeseen kuuluu kaikki saman katon alla asuvat ihmiset?



Miehesi lapsilla on siis oikeus lomaan koko perheen kanssa, mutta sinun lapsilla ei ole samaa oikeutta?

Minusta miehesi on jakamassa teitä kahteen eri yksikköön eikä semmoinen pidemmän päälle toimi kun samassa osoitteessa asutaan.

Sinä naisen ja äitinä kuitenkin huolehdit kokonaisvaltaisesti myös miehesi lapsista, mutta miehesi ei ole valmis samaan suhteessa sinun lapsiisi?



Minun mielestä perheen lomat pidää olla sellaisia, että kaikilla on mukavaa, kaikki otetaan huomioon. MInusta myös pienillä sisaruksilla on oikeus "extraan" ja vanhempien kanssa kahden olemiseen.



Jos lomaa ei voi tehdä ja suunnitella niin, että kaikki ovat samaan aikaan mukana, niin sitten se tehdään kahdessa eri erässä.



Meillä on ollut uusperhelomia niin, että kaikki lapset ovat yhtä aikaa mukana, ikäerot ovat isot. Lomaan on mahdutettu semmoista ohjelmaa, että kaikki viihtyy.

Esim. lasketteulomalla: miehen 12 v, yhteiset 4 v ja vauva. Me aikuiset vuorottelimme että saimme molemmat olla rinteissä.



Olemme myös viettäeneet "ydinperhelomaa" siten, että me aikuiset + yhteiset lapset, miehen edell. liton lapset eivät ole osallistuneet siihen.



Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi yksi