Mitä tarkoittaa mielestäsi

että on ystävä lapselleen?



Minulla on kolme lasta ja olen tullut siihen tulokseen että olen lapsilleni ystävä.



Omaan äitiin ei ole ollut lapsena suhdetta. Se on äiti. Asuttiin saman katon alla, se hoiti asioita ja määräsi. Ei leikkinyt, pasianssia opetti pelaamaan kun olin isompi.



Itse taas jätän kotijuttuja vähemmälle jotta olen enempi lapsieni kanssa. Kirjoitan lapsien juttuja muistiin ja tuntuu että olen kiinnostunut heistä enempi kuin äitini omistaan (voiko niin sanoa?).

Toivon että lapseni voi kertoa asioistaan minulle niinkuin ystävälleen.



Ystävät tietty vaihtuu eikä vanhemmille kaikkea kai tarttekaan kertoa?!

Mutta vaikka vanhempi määrittelee säännöt kotona niin lapsen kasvaessa nekin muuttuu ja annetaan lapselle tilaa.

Ja joutuuhan kavereitten ja kumppaneitten kanssakin kokemaan pettymyksiä ja kompromisseja?



Miksi sitten vanhempi ei voisi olla MYÖS kaveri lapselleen? Eihän se ole huono asia, vai onko?