Muilla anoppia joka kiittää kun saa lapsenlapsen?
Mulla tökkii, anoppi on joka lapsen syntymästä ensin onnitellut ja sitten kiittänyt. Siis mistä se kiitos??? En mä sille niitä lapsia ole tehnyt.
Kommentit (22)
Miten maailmassa anoppi voisi ikinä osata miellyttää miniäänsä kun jo se on väärin että kiittää kun saa olla isoäiti, haluaa ääneen ilmaista onnensa siitä että miniä on käynyt läpi raskauden ja synnytyksen ja anoppi saa siksi olla mummi.
Minä pelkään pojan äitinä ihan hirveästi mitä tulee mummin elämäni mahdollisesti olemaan. Ei se riitä että tulen toimeen ihmisten kanssa. Miniää ei voi miellyttää, koska olet joko liian tunkeileva, liian välinpitämätön ja jopa san kiitos tulkitaan ärsyttäväksi =(.
Varmasti ei tarkoitakaan niin, että olet lapsen häntä varten tehnyt. Älä nyt hyvänen aika tuollaisesta ärsyynny!! Hyvää vain tarkoittaa, kunnioittaa synnytysurakkaa tms.
ja on sairaalassa ollessani lähettänyt tekstiviestin jossa kiittänyt lapsenlapsesta. Minustakin kieltämättä outo tapa.
Valitettavasti hän on myös sellainen jonka mielestä on paljon kivempaa hoitaa lapsenlapsia heillä pohjanmaalla (asumme Helsingissä). Yrittää koko ajan saada lapsia viikoksi heille. Lapset ovat vielä pieniä ja matka pitkä. Meille olen kutsunut mutta sé ei olekaan yhtä kivaa :(
saatuani esikoiseni sanoilla: "kiitos kun teit MEILLE pojan".
Ei siinä muuten mitään, mutta heillä oli jo yksi lapsenlapsi, tyttö, jonka puolesta lähinnä pahoitin mieleni.
Kiitti siitä, että olin tehnyt hänet niin valtavan onnelliseksi. Oli luullut, että hän ei koskaan ehdi/pääse isoisäksi (on saanut oman ainoan lapsensa vanhemmalla iällä ja isoisäksi tullessan oli jo yli 70 v).
onnitteli ja kiitti sairaalassa vieraillessaan.
mieliksi, varsinkaan anopin. Pelottaa myös, kahden pojan äiti kun olen. Toivottavasti pojat löytäisivät kivat, tasapainoiset naiset jotka eivät kilahda joka sanasta...
Miten maailmassa anoppi voisi ikinä osata miellyttää miniäänsä kun jo se on väärin että kiittää kun saa olla isoäiti, haluaa ääneen ilmaista onnensa siitä että miniä on käynyt läpi raskauden ja synnytyksen ja anoppi saa siksi olla mummi.
Minä pelkään pojan äitinä ihan hirveästi mitä tulee mummin elämäni mahdollisesti olemaan. Ei se riitä että tulen toimeen ihmisten kanssa. Miniää ei voi miellyttää, koska olet joko liian tunkeileva, liian välinpitämätön ja jopa san kiitos tulkitaan ärsyttäväksi =(.
onneksi on noita tyttöjäkin, tuntuisi tosi ikävältä tuollainen suhtautuminen miniän puolelta. Koittakaa nyt asennoitua sen mummunkin asemaan, tottakai sitä on kiitollinen siitä, että suku jatkuu ja poikansa tulee isäksi.
Kyllä varmasti tyttären raskautta on helpompi seurata ja tukea, jos pojan vaimo kokee kaiken lähestymisen, jopa positiivisenkin ahdistavana.
onnitteleminen ei. Ei miehenikään minua kiittänyt, olisin sitäkin pitänyt ihmeellisenä. En anna lasta kenellekään. Mieheni kanssa olen yhdessä ne maailmaan saattanut mutta omia ihmisiään he ovat.
onnitteleminen ei. Ei miehenikään minua kiittänyt, olisin sitäkin pitänyt ihmeellisenä. En anna lasta kenellekään. Mieheni kanssa olen yhdessä ne maailmaan saattanut mutta omia ihmisiään he ovat.
Noista kumpaankaan mies ei sentään pysty, vaikka tukena olisikin. Samoin anopin kohdalla. Eikös se nyt ole ihan sama kiittääkö vai onnitteleeko?
Oli myös anopin ensimmäinen lapsenlapsi. Anoppi sanoi että "Kiitos, kun teit musta mummun."
Musta se oli kauniisti sanottu eikä todellakaan ärsyttänyt mua mitenkään.
jos kiittäminen on väärin. Eikö teillä ole mitään tunteita toisia ihmisiä kohtaan? Ettekö osaa enää iloita toisten ihmisten onnesta? Minä minä minä ja vaan minun elämäni on tärkeintä.
Kyllä, minun anoppini kiittää montakin kertaa lapsenlapsistaan. Minusta on se on kaunista. En ole koskaan ajatellut, että se olisi outoa. No, sikäli on outoa, koska omat vanhempani eivät tee niin. Anoppi kiittää joka kerta meitä, kun saa lapsenlapset hoitoonsa. Kun haetaan ne hoidosta pois, kiittävät uudelleen siitä että saivat hoitaa lapsia. Ovat sanoneet meille, että ihanaa kun ootte olemassa. Osallistuvat meidän elämään muutenkin täysillä, ja ovat aidosti kiinnostuneita mitä meille kuuluu. Mm. viime viikolla lapsille tuli mummulta kortti, jossa mummu toivotti hyvää tätä päivää. Kiitän minäkin tällaisista lasten isovanhemmista. Todella rikkautta nykypäivänä. Surullista, että toisille kiitoksen sanominen on niin vaikeaa tai outoa. Kiitos on kuitenkin sana, joka voi pelastaa ihmisen päivän.
Miksi he eivät saisi ilmaista kiitollisuuttaan?
saatuani esikoiseni sanoilla: "kiitos kun teit MEILLE pojan".
Ei siinä muuten mitään, mutta heillä oli jo yksi lapsenlapsi, tyttö, jonka puolesta lähinnä pahoitin mieleni.
Vaan siis kiitti lapsenlapsesta. Oli se sitten tyttö tai poika. Ja heillehän se lapsenlapsi tuli ;) Tai meille laajemmassa merkityksessä: meille kaikille.
jos lapsenne ois ollu tyttö, olisi siis sanonut "Kiitos kun teit meille tytön."
Minä uskon, että suurin osa kiitoksissta on ihan vilpittömiä. Ilman mitään taka-ajatuksia, että haluiaisivat omia lapsta tms. Ihan vain kiitos uudesta elämästä ja ilonaiheesta.
18 tuli ihan tippa silmään, kun luin miten ihanasti teillä on asiat. Se todella on harvinaista, että osataan olla toisten ihmisten kanssa noin sovussa varsinkin, kun kyse on anopista;) Kumpa ihmiset ei olisi niin itsekkäitä ja ymmärtäisi asioita TAHALLAAN väärin, että saadaan esittää loukkaantunutta.
Ap:lle anoppisi on iki onnellinen ja halusi ilmoittaa sen sinulle ja sanoa jotain kaunista. Sinä voit kiittää häntä vaikka lastesi isästä:)
kaikista kolmesta ja oma äitini puolestaan oli niin iloinen että kävi kiitoksesta. Mä olin sitä mieltä että KOKO MAAILMAN olisi pitänyt kiittää mua ja miestä kun oltiin niin hienot lapset tehty :D
Eikö muuten ole aika rasittavaa olla noin tyly ja epäluuloinen? Mukavuudenhaluisena ihmisenä en jaksa alinomaa epäillä ja yrmyillä ja miettiä milloin kenenkin taka-ajatuksia.
aina synnärille korun kiitokseksi. Hienoja kultakoruja olen saanut. Ei ole tullut mieleenkään alkaa salaliittoteorioita tästä kyhäilemään. Kaunis ja kiva tapa...
Lapsillani ja appivanhemmillani on hyvin läheiset välit, ja anoppi on usein kiittänyt kun annamme heidän touhuta keskenään. Se rikastuttaa heidän elämäänsä ja tuo uutta sisältöä eläkeläisen arkeen. Siitä kiitos.
Ehkäpä teillä anoppi kiittää jostain samantyyppisestä. Olethan kuitenkin jatkanut heidän sukuaan, vaikket suoranaisesti heille lapsia olekaan tehnyt.