Hei, n.40v, millainen elämäntilanne teillä on, ootteko tyytyväisiä?

Ikää 39v, ihana mies jo yli 16v, avioliitossa 13v, 4 tytärtä, ikähaitarilla 4v-12v. Valmistuin juuri syksyllä uuteen, unelma.ammattiini ja viihdyn äärettömän hyvin työssäni. Parisuhteeni on ollut aina lähes täydellinen. Emme riitele juuri koskaan ja rakkautta ja seksiä riittää. Olemme sillä saralla tinkimättömiä, pidämme kiinni kahdenkeskisestä ajasta ja vaalimme parisuhdetta aina välillä myös ns. laadukkailla viikonlopuilla kaksin.



Asumme pääkaupunkiseudulla ASO:ssa ja haaveissa ollut usein oma, mutta talous on ainoa asia, joka tuntuu olevan aina tiukilla. Olemme vielä suht hyvätuloisia, mutta elämäntapamme ovat hieman holtittomat. Kulutamme liikaa tarpeettomaan, jos niin voisi sanoa.



Olen kuitenkin tälläkin hetkellä erittäin onnellinen ja tyytyväinen elämääni.

muiden kirjoitusten innoittamana.Lapsen saamisen vaikeudesta...Eli mullakin nyt puolen vuoden sisään 2 keskenmenoa.Yritettiin toista lasta hampaatkin välillä irvessä, lähes 5 vuotta ja vieläkin toisen keskenmenon jälkeen (tapahtui aika äskettäin) olin sitä mieltä, että vielä vaan yritystä putkeen. Mutta yht´äkkiä eilen tuli vaan sellanen levollinen

olo ja varmuus, että tämä oli nyt tässä, eli huomasin vaan, että vauvakuume oli poissa ja että parempi omankin terveyden (myös mielenterveyden) kannalta ,jatkaa vaan tätä elämää 3 henkisenä perheenä ja elää tätä elämää, mikä nyt on annettu. Jos vielä lasta haluttais niin joutuisin operaatioihin, joihin en halua ja joilla saattaisi olla terveydelle haitallisia seuraamuksia sitten vielä vanhemmalla iällä.

Ehkäpä nyt onkin sitten aika yrittää ruveta toteuttamaan noita työhön ja opiskeluun liittyviä haaveita. Ihana ketju!!!

Monella tuntuu olevan paljon ongelmiakin parisuhteessa. Sääli sinänsä! Mutta ymmärrän täysin jos ongelmia on, yleensä tässä iässä on vielä suht pienet lapset. Lapset vievät paljon aikaa, kahdenkeskistä aikaa miehen ja naisen välillä on ehkä liian vähän. Helposti ajaudutaan erilleen. Näin ainakin meillä on käynyt vaikka parisuhde sinänsä on tosi hyvä, mutta kun ei ole koskaan kahdenkeskistä aikaa (ellei aikaa klo 22 jälkeen lasketa) niin mikä suhde se on?

Minä 39 vee ja kriisi menossa. Minulla kolme lasta, vanhin 14v ja nuorin 7v. Lapset ovat upeita ja rakkaita. Teinin kanssa räiskyy kyllä harva se päivä. Olen eronnut ja nyt suh tuoreessa suhteessa. Työssäni en viihdy ollenkaan, mikä harmittaa suunnattomasti, sillä työ on minulle kuitenkin hyvin tärkeä asia. Etsin uutta työtä. Opiskelemaan tekisi mieli, mutta koen olevani liian vanha..

Erosta en ole oikein vieläkään päässyt yli, vaikka siitä jo kolme vuotta. Yhä tunnen epäonnistuneeni.

Mikään ei oikein tunnu miltään, paitsi rakkaat lapseni.

Ja kuitenkin tiedän että jossain vaiheessa kaikki tuntuu olevan taas hyvin.

Voimia siskot. Tämä on ihana ketju-

Erosta kulunut kohta 3 vuotta, mutta tuntuu että nykyisen miesystävän kanssa ei oikein ota onnistuakseen, haikailen kai jotenkin vielä exän ja sen entisen elämämme perään.

Poika 7v onneksi tuo paljon iloa elämään.

Töistä olen nyt lomautettuna, toivon että pääsen vanhaan työhöni takaisin tai löydän jotain uutta.

Suht koht terveenä olen ollut, astma ja kilpirauhasen vajaatoimintaa tosin löytyy.

Niin ja ikää on 38v.

lapset tosin mukavia



t- äiti 47 v

Valmistuin korkeakoulusta 2005 ja sitä myötä parempi jobi ja työpaikka ylipäänsä.

Kolme lasta, 14 v, 8 v ja 6 v joista kaksi jälkimmäistä nykyisen mieheni kanssa, yhdessä 12 v, joista naimisissa 8 v.

Liittomme on hyvin onnellinen.



Kolme vuotta sitten ostimme ison okt:n isolla pihalla ja tykkäämme asua siellä kovasti. Olisi vaan vielä rahaa remppaan.



Ainoa synkkä pilvi taivaalla on toistaiseksi se, että menossa rv 16 ja niskaturvotusta aikas paljon, tulokset vasta ensi viikolla. Toivotaan että perheemme kasvaa enkä joudu ikävien päätösten eteen.

Minä siis se 39v, jolla sama tilanne. Osaatko sanoa mikä sinulla siinä uudessa suhteessa mättää, siis juuri tuo vielä exän perään haikailuko?

MInulla ihan sama, ja se ärsyttää suunnattomasti, kun tuntuu ettei oikein pääse elämässä eteenpäin...!

MIkähän tähän neuvoksi?

Saman miehen kanssa jo 15-vuotta. Suurta intohimon roihua ei enää ole, ollaan lähinnä kavereita. Lapset iloisia alakoululaisia.

Asumme isossa uudessa talossa, pihalla 3 autoa. Matkustelemme paljon. Olen sairastellut paljon, enkä enää tiedä pääsenkö takaisin töihin. Se harmittaa. Velkaa vielä vähän jäljellä.

No, kaikki siis ok, mutta en ole hirveän onnellinen. Jotain puuttuu.

Kaksi kouluikäistä lasta ja yksi päiväkoti-ikäinen. Muuten kaikki on mukavasti mutta sain juuri potkut eikä töitä löydy mistään. Kriisiä pukkaa sen suhteen, että mitä tässä nyt alkais tekemään kun joutilaana ei jaksais olla ja työvoimaviranomaiset estävät tehokkaasti kaiken järkevän opiskelun ja varaa ei ole jäädä ilman työttömyyskorvauksia sen takia.

Minä siis se 39v, jolla sama tilanne. Osaatko sanoa mikä sinulla siinä uudessa suhteessa mättää, siis juuri tuo vielä exän perään haikailuko?

MInulla ihan sama, ja se ärsyttää suunnattomasti, kun tuntuu ettei oikein pääse elämässä eteenpäin...!

MIkähän tähän neuvoksi?

Juuri tuo taitaa mättää, että exän ja meidän entisen elämän perään haikailen edelleen, ja en oikein uskalla/viitsi heittäytyä tähän uuteen suhteeseen. Tämä taitaa olla sellainen laastarisuhde josta ei koskaan kai tule mitään. Aika paljon vertailen nyxää exään vaikka eihän niin kannattaisi tehdä. Mutta nyxästä on lisäksi tässä ajan kuluessa tullut esiin piirteitä joita en tosiaan kumppanissa haluaisi olevan.

Olen huomannut myös sen että meillä menee lapsen kanssa kahdestaan asuessa niin hyvin etten tiedä haluanko edes tähän jonkun 24/7 meidän kanssa asumaan vaikka silloin esim. taloudellisesti pärjättäisiin paremmin. Mutta, kaikkea ei voi eikä kannata rahassa mitata..

Lapset 7v-12v

Kriisi on onneksi eletty. ennen kuin täytin 40, tuli sellainen olo, että mitä nyt kun elämän suuret valinnat on tehty.

Mutta se meni ohi kun hommasin itselleni tärkeän harrastuksen. Nyt olen tasapainossa ja odottelen 50 kriisiä rauhassa.



Miehen kanssa arki on alkanut jo aikoja sitten ja olen siihen tyytyväinen. En enää jaksaisi mitään suuria tunnedraamoja. On hyvä olla näin.



Työ ei ole kovin sisältörikasta, mutta palkka tulee säännöllisesti, eikä potkuja tarvitse pelätä. Joten ajattelen, ettei kaikkea voi saada.

Lapsista 2 alakoulussa, yksi eskarissa. Ihania kaikki!

Töitä on ja mielenkiintoista sellaista. Riittävästi, muttei liikaa, jotta väsyisin.

Kiva koti ja kokonaan maksettu. Oma mökki, josta vielä lainaa jäljellä, mutta se hoituu lähes huomaamatta pois.

Parisuhde on hyvä ja turvallinen. Ei ehkä kamalan kiihkeä, mutta olen siinä onnellinen ja minulla on täysin turvallinen olo mieheni kanssa.



Kriisi oli mutta se on nyt onneksi kokonaan takana päin. Elämä hymyilee!

Neljän lapsen äiti, avioliitossa, meillä on ydinperhe. Olen hoitovapaalla vauvan kanssa kotona. Isommat lapset on koulussa. Murrosikäisen kanssa on välillä haasteita, jolloin koen epäonnistuneenikin äitinä. Nykyisin olen ottanut nk. viilipyttyasenteen ja kaikki menee paremmin, vaikka lapsella kuohuu. Vauva on ihana, hänestä saan elämän energiaa.

Asumme isossa talossa, velkaakin on, mutta emme kituuta. Matkustelemmekin koko perheen kesken jonkin verran.

Terveys on pysynyt hyvänä. Anoppi on vanha ja hänen huoltamisensa tuo omat haasteensa elämään.

Suurin haaste on arjen pyörittäminen aikatauluineen isossa perheessä. Pyykkiä ja ruuan laittoa.! Itsellänikin on kyllä pari harrastusta, jotka ovat henkireikiäni.

lapset tosin mukavia

t- äiti 47 v

miehen kanssa ollaan eron partaalla. Mukava työ ja ihastunut toiseen mieheen..

Kaksi lasta, 8 v ja 6 v. Sekä mies. Perhe-elämä on auvoista ja miehen kanssa ollaan oltu onnellisesti yhdessä jo 19 v.



Asunto on maksettu ja rahaa piisaa ylimääräistäkin. Terveydessä ei ole vikaa. Eli ei mitään valittamista.



Minulla tuo työpaikka tuo ongelmia. Olen niin paljon elämässäni opiskellut ja opiskellut. Ja sitten asunut ulkomailla miehen työn perässä. Eli minulla on aika vähän työkokemusta ja se harmittaa nyt... Olen pätkätyössä, vaikkakin omalla alalla.



Pitäisi vain muistaa, että työ on vain työtä ja se on vain rahaa. Kun terveys ja ihmissuhteet pysyisivät, niin se on tärkeintä.



Ai niin.... työtäkin enemmän minua stressaa nämä rypyt.... Tai eivät nykyiset rypyt, vaan tieto siitä, että jossain vaiheessa alkaa roikkumaan ja riippumaan... Pistän pitkän pennin purkkeihin....

Neljä lasta, yksi jo lentänyt pois kotoa. Kaksi teiniä ja yksi alle kouluikäinen. Oma, iso talo sekä kesämökki. Lainaa on, jonka hyvin pystymme hoitamaan. Molemmilla vakituinen työ. Matkustelemme paljon ja vietämme paljon aikaa kesämökillä.



Mieheni kanssa yhteisiä harrastuksia eräreissut/kalareissut. Elämänarvot samanlaiset ja rakkautta riittää.



Teinien kanssa ongelmia, mutta nekin pyritään ratkomaan, välillä sovussa, välillä riidellen.



Nuorimmainen koko perheen silmäterä. Siis kaiken kaikkiaan hyvää elämää tällä hetkellä.

Ihana ketju, pysäytti miettimään.