Olen aivan kateellinen niille, joilla on sekä tyttö että poika.

ja sain pojan.minulla oli tunne että haluan pojan ja että ensimmäinen on oltava poika:) no nyt kun saimme toisen lapsemme,tärkeintä oli vain että lapsi on terve,ja sain ihanan terveen tyttölapsen:)

mulla neljä poikaa ja neljä tyttöö...

Kyllä yleinen mielipide taitaa kumminkin olla, että se erityisen läheinen suhde on nimenomaan äidillä ja pojalla. Aikuisenakin monille miehille oma äiti on erittäin tärkeä, ehkä jopa tärkein nainen. Ei tietysti kaikille, täytyy tähän lisätä, sillä kohta tulee kommenttia tyyliin " kyllä mun miehelle minä olen tärkein".



On se kumma, kun tästä aiheesta puhutaan täällä joka päivä. Mistäköhän se johtuu?

en vaihtaisi mitenkään eri sukupuoliin tai kahteen poikaan... Tietty olisin onnellinen jos olisivat toistakin sukupuolta, mutta juuri näin haluankin asioiden OIKEESTI olevan. Kaksi hyvin toistensa kanssa toimeen tulevaa tyttöä - omaa sukupuoltani eli itselleni helpompi juttu. NÄin se vaan on - ja kummankin syntyessä olen itsekkäästi ollut onnellinen kun sain tytön. Ja onneksi heillä on niin ihana isä, että hän ei OIKEASTI kaipaa poikia tilalle. Vaikka mieluusti olisin suonut hänelle POJAN, niin näin on kuitenkin meille juuri parempi.

ja onneksi tyttöni on samanlainen.

Hänellä kiinnostuksen kohteet suuntautuu ihan muihin asioihin kuin kertakäyttöiseen tyydytyksen saamiseen tavaralla. On jo murkkuikäinen ja tiedostaa hyvin kulutuksen tuomat ongelmat maailman tilanteeseen.



Mutta tyttö onkin ollut aina älykkötyyppi, eikä rimpssuhelmoissa kikattava typykkä, kuka odottaa vain, että tulee prinssi valkealla ratsulla pelastamaan hänet.

Ja tyttö. Ja kyllä ne unelmat äitin ja tytön välisistä ihanista naisten jutuista karisi ihan alkuunsa. Minun tyttö on ihan eri aaltopituudella kuin itse olean. Häntä kiinnostaa täysin eri asiat kuin itseäni joten mitään yhteisiä juttuja ei ole vaikka tyttö alkaa lähestyä esiteini ikää ja voisi kuvitella etä tehdään yhdessä tyttöjen juttuja. Tyttö ei myöskään ole mitenkään empaattinen tms. Ei edes pienenä välittänyt suuremmin läheisyydestä ja hellimisestä. Ei tahdo että hiuksia laitetaan ja ei suostu pitämään tyttömaisiä vaatteita.



Pojat ovat tyttöä nuorempia ja jo nyt yksi heistä on sellainen jonka uskon jäävän itselleni kovasti läheiseksi sittenkin kun kasvaa aikuiseksi. On kovin herkkä ja empaattinen poika ja mielenkkiinnon kohteet ovat lähellä omiani. Kaikki poikani ovat villkait ja nokkelia eikä heidän seurassaaaika käy pitkäksi kun keksivät vaikka mitä puuhaa. Tyttöä pitäisi jatkuvasti hauskuuttaa ja hänen puolestaa keksiä tekemistä ja tehdä kaikki. Pojat ovat reippaampia ja omatoimisempia kuin tytär. Minusta on hauskaa kulkea heidän kanssaan ostoksilla kun mummt tulevat taputtelemaan poiken päähän ja kehumaan kuinka hyväkäytöksisiä ja hauskan näköisiä pellavapäitä ovat. Ja pojat nauttivat töysin semauksin huomiosta. tyttöä jos tullaan kehuman hän irvistelee ja näyttää hapanta naamaa. En ymmärrä mitenvoikin olla niin erilainen kuin veljensä.



Rakastan kyllä kaikkia lapsiani mutta tosiaan ei ole väliä sillä että yksi heistä n tyttö. Voisi olla yhtä hyvin poika. Ainut mikä on jskus minua surettanut on se että tytöllä ei ole siskoa ja näin ollen samaasukupuolta olevaa leikkikaveria ihan omasta takaa. Tyttö kun tuntuu välillä yksinäiseltä veljesparven seassa ja kaipaa tietysti jatkuvasti järjestettyä kaveriseuraa. Tosin tyttö on kyllä läheinen veljiensä kanssa ja keksivät myös porukalla tekemistä silloin kun se tytölle sopii. Pojat jumaloivat siskoaan.



Ennen toisen lapsen syntymään haaveilin toisesta tytöstä jotta asetelma olisi ollut sama kuin itselläni lapsena kun oli sisko lyhyellä ikäerolla.

Ensinnä peesaan minäkin joitakin täällä että tyttöjen kikattelu ja shoppailu ei mitenkään vähemmän arvostettavampaa kuin poikien jalkapallon peluu. Auttaisiko jos miettisi sitä kikattelua ja shoppailua sosiaalisten taitojen opetteluna? Tuntuu että monella naisella täällä on pikemmin itsellä se alistava asenne naisia kohtaan.



Toiseksi kuten täällä kirjoituksista huomaa voisi ap:lla olla ettei se tyttö täyttäisikään näitä odotuksia mitä sinulla on. Toisaalta joku pojistasi voi täyttääkin. Joskus vain lueskelin että saman sukupuolen keskellä kasvaneet hakevat vapaammin sen oman roolinsa, joku sen "pehmeän" empaattisen ja joku sen aktiivisemman.



Eli sukupuoli ei aina kerro millainen lapsesta tulee, joten ei se tyttö välttämättä täytä omia odotuksia. Joten odotuksesi tytön ominaisuuksista on ehkä romantisoitu. Itse pitäisin erona lähinnä tuota kuukautiset-raskaus akselia tyttöjen ja poikien kanssa. Tytöt kokevat sen omakohtaisesti.



Itselläni kouluikäinen poika ja tyttö ja alle kouluikäinen tyttö. Meillä kaikki lapset ovat erilaisia-onneksi, jopa meidän tytöt ovat erilaisia. Saas nähdä kenestä lapsesta saan itse seuraa mihinkin, mutta kieltämättä aika jakautunutta elämä täällä Suomessa on tyttö-poika-akselille. Joten tässä yhteiskunnassa kiva että sisarukset näkevät myös vastakkaisen sukupuolen touhuja.

kadehdin niitä joilla on molempia sukupuolia useita ja tasaisesti. Meillä on kaksi poikaa ja tyttö ja olihan se ihanaa kun tyttö syntyi. Olis voinut luulla että puheet loppuu kun on molempia sukupuolia mutta pyh. Nyt saadaan kuulla että kaipa te tytölle teette vielä kaverin. Tytöstä tulee poikamainen eikä se opi ystävystymään tyttöjen kanssa jos kotona on vain veljiä ja voi voi kun sillä ei ole isompana siskoa jakamassa naiseksi tulemisen kokemusta. Ihan niinku voisi tilata toista sukupuolta noin vain, naps. Ikä on tullut vastaan ja lapsiluku on täynnä mutta saan tuntea olevani jotenkin itsekäs kun en tee sitä siskoa.



Ehkä tämä satuttaa siksi että itsekin ajattelen että olisi se ollut tytölle mukava saada sisko kun pojillakin on seuraa toisistaan kaiken maailman leikkeihin jotka ei ehkä tyttöä kiinnosta sitten kun se kasvaa. Nuorempana kuvittelin mielessäni tilanteen jossa tyttöjoukkoni kanssa kuljen ostoksilla ja kahviloissa samalla kun isä käy poikiensa kanssa pelaamassa. Aina ei mene niinku edeltä haaveilee eikä kaikille siunaannu suurta perhettä. Ole tietysti kiitollinen näistä kolmesta mutta tunnistan tuon ap:n tunteen itsessäni: ainahan voisi olla vieläkin paremmin =)

että itse shoppaa tyttöjen kans ja isä poikien kans jalkapallossa.

Kuinka asenteellista, yök. Tytölle annetaan malli, että oikea elämä on ostaa tavaraa ja juoruilla kahviloissa ja pojat saa elää sitä oikeaa elämää liikkumalla.



Onneksi ei ollut tällaisia haaveita. Tyttö pelaa jalkkista ja leikkii poikaporukassa. Pojat pikemminkin rauhallisesti puuhasteleat legoilla ja tykkäävät lukemisesta. En ole alistunut muokkaamaan heitä tyttö- ja poikamuotteihin vaan ovat saaneet elää sellaisina kuin heidän perusluonne on.



Siitä olen todella onnellinen, että tyttö ei tosiaan ole kikattava shoppailutyyppi vaan urheilullinen ja reipas sanavalmis tyttö.

Ei tytön tarvitse olla kikattava shoppailijatyyppi ja hän voi olla sanavalmis ja urheilullinen vaikka lähteekin äidin seuraksi shoppailemaan. Itse rakastan erilaisissa kahviloissa ja butiikeissa käymistä. Mitä se on sinulta pois jo haaveilen että tyttöni saan joskus seuraksi? Se ei sulje pois sitä etteikö myös hän voisi pelata ja urheilla veljiensä ja isänsä kanssa. Jos poikamme yhtään tulevat isäänsä, heistä ei tule koskaan kasvamaan shoppailuseuraa. Ihme itsensä ja oman tyttönsä ylentämistä sinulla, ikään kuin minun harrastukseni ja mielihyvän kohteeni olisi huonompi ja vähempiarvoisempi kuin sinun ja sinun tyttäresi harrastus. En minäkään ole ketään muokkaamassa mihinkään muottiin mutta jos et satu tietämään, sukupuoli vaikuttaa yleensä kiinnostuksen kohteisiin eikä siinä ole mitään pahaa.

Esim. mulla shoppailu kuuluu inhokkihommien top kymppiin. Vaatteiden osto on ihan järkkyä puuhaa. Ja olen nainen.

Meillä oli ennestään kaksi poikaa ja kun tyttö syntyi ( eikä tiedetty etukäteen sukupuolta), itkin onnesta synnytyssalissa ja hoin ensimmäiset viikot "se on tyttö"... Pakko myöntää, hänestä on tullut silmäteräni. Joskus puoli vitsillä uhoon että jos joskus avioero koittaa, otan vain tuon tytön!

Miksi tyttojen kikatukset ja shoppailut olisi jotenkin vahempiarvoisia kuin poikien jalkapallo? Tyttomaisyys on ihan yhta ihailtava piirre lapsessa kuin poikamaisuus. Kikatus ei ole sen turhanpaivaisempaa kuin joku pihalla riehuminen.



Mina nautin suunnattomasti kahvilareissuista tyttareni kanssa. On ihanaa, etta meilla on pieni "tyttomainen" tytto.Pojan kanssa eivat shoppailut ja kahvilla istumiset ikina onnistuneet, hanta ei voisi nuo asiat vahempaa kiinnostaa ja sekin on ihan ok. Pojan kanssa harrastan tiedejuttuja, planetaariokaynteja, sci-fia ja tiededokkareita. Ja silla valin tytto pelaa isansa kanssa jalkapalloa ja riehuu. : )

Tosin ennen tytön syntymää olin ihan satavarma, että meille tulee toinen poika. Enkä silloin ajatellut, että siinä olisi mitään harmillista. Päinvastoin. Ajattelin, että ihanaa kun veljeksistä tulee tosi hyvät kaverit. Itselläni on vain isoveli eikä häneen juuri minkäänlaista suhdetta, meillä ei ole oikein mitään yhteistä. Miehelläni taas on kaksi veljeä ja he ovat tosi läheisiä.



Nyt en kuitenkaan voi kuvitella perhettämme toisenlaiseksi. Vaikka en nyt tiedä, onko ne tyttöjen kanssa tehtävät jutut sen ihmeellisempiä loppujen lopuksi kuin pojankaan kanssa. Ainakin meillä tyttö on vielä toistaiseksi hyvin kiinnostunut ihan samoista asioista kuin isoveljensä. Ostamani nuket eivät kiinnosta, vaan autoilla nuo molemmat päryyttelevät pitkin lattioita.



Joskus tulevaisuudessa toivon saavani vielä kolmannen lapsen. Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että ihan sama kumpi se on, ihan yhtä tervetullut.