Onko kukaan päässyt YTHS:lle terapiaan? (ev)

Miten itse voit? Oletko kenties joutunut itse selviytymään jossakin elämän vaiheessa liian yksin tai onko lapsuuden perheessäsi suhtauduttu omaan tai toisten ihmisten heikkouteen halveksivasti?

Mitä ehdotat ihmisille, jotka eivät voi psyykkisesti hyvin, mutta joiden ei mielestäsi kanata edes opiskella?

Mitähän ihmettä teet sitten opiskelemassa? Ei noilla eväillä pärjää työmarkkinoilla kuitenkaan. Maksaa vain yhteiskunnalle.

Asennevamma on vain eduksi työmarkkinoilla nykyään.

Vedät keskustelua aika paljon sivuraiteille.

Haluaisitko kertoa omista kokemuksistasi? Huomaatko, että muut kertovat omista, kipeistäkin kokemuksistaan ja sinä käyt keskustelua ihan toisella tasolla?

Suosittelen uuden keskustelun aloittamista, missä voit kertoa mielipiteistäsi yleisellä tasolla. SIlloin tämä keskustelu voi jatkua häiriöttömänä yths:n ja kelan terapioista ja henkilökohtaisten kokemusten jakamisena.

Asenteesi on juuri sellainen, minkä takia monet psyykkistä tukea ja hoitoa tarvitsevista eivät halua puhua ongelmistaan ääneen, koska eivät halua asiaa tuntemattomien sorkkivan heille hyvin henkilökohtaisia asioita.

26, ei ole. Se on sairaus. Asennevamma on vain eduksi työmarkkinoilla nykyään.

Ei noilla eväillä pärjää työmarkkinoilla kuitenkaan. Maksaa vain yhteiskunnalle.

Sairastuin masennukseen kun esikoinen oli 1,5v, kävin 3,5 v terapiassa ja nyt voin hyvin. Väitöskirja valmistumassa, kaksi hyvinvoivaa kouluikäistä lasta, lisäksi työpaikka odottamassa. Silloisilla eväillä en olisi työmarkkinoilla varmasti pärjännyt, mutta nyt pärjään.

Tsemppiä niille jotka ovat vasta hakeutumassa terapiaan! se on raskas tie mutta kannattaa. Haittaa siitä ainakaan ei ole kenellekään tutustua itseensä.

Onko sun mielestä sitten ihan omaa syytä jos joutuu menemään terpiaan raiskauksen aiheuttamien traumojen takia? Että oikeesti pitäis vaan lopettaa opiskelu ja möllöttää kotona?

Yli 3-kymppisenä ja nyt 2000-luvulla pääsin YTHS:lle kahden vuoden terapiaan, sen jälkeen kelan tukemana 3 vuotta päälle.

Vuonna 2003 ollessani 20-vuotias jo ensimmäisellä käynnillä psykologi ehdotti pitkää terapiasuhdetta. Pääsin toiselle YTHS:n terapeutille parin viikon päästä tästä. Muutaman kuukauden kävin tämän terapeutin luona noin 3 viikon välein, sitten säännöllisesti kerran viikossa kolmen vuoden ajan.



Terapian myötä masennukseni ja itsetunto-ongelmani alkoivat hiljalleen talttua ja minusta tuli täysin toinen ihminen. Nykyään olen terve ja onnellinen, ja olen saanut opintoni kunnialla päätökseen. Minulla on hyvä itsetunto ja koulutustani vastaava työpaikka, jossa viihdyn ja menestyn mainiosti. Olen koko loppuelämäni kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden käydä terapiassa ja hoidatuttaa pääni kuntoon. Paljon suuremmat kulut minusta olisi tälle yhteiskunnalle koitunut, jos olisin lopettanut yliopisto-opintoni, jättänyt SAIRAUTENI hoitamatta ja jäänyt vain pahaan olooni piehtaroimaan.



Viestin 20 kirjoittajaa ja näitä pullamössöstä höpisijöitä ei voi kuin sääliä.

Hienoa, että jotkut ovat saaneet YTHS:ltä apua. Minulle taisi sattua kohdalle huono psykologi. Olin ajatellut, että saisin sieltä keskusteluapua harvakseltaan, ja ymmärsin, että näin on mahdollista. Kävin siellä suurin piirtein 5 kertaa. Psykologi oli varsin epäempaattinen. Hän ei ymmärtänyt lainkaan, että otan paineita lähiomaisen katastrofaalisesta tilanteesta (tällä omaisella ei ole muita lähiomaisia kuin minä). Muutkin ongelmat hän joko vähätteli tai oli sitä mieltä, että ne eivät hänelle kuulu. Viimessessä istunnossa, kun en ollut edennyt omassa kehityksessä sillä tavalla kun hän edellytti, hän rupesi haukkumaan, eikä antanut suunvuoroa kun yritin puhua. En ollut oikein uskaltanut kertoa hänelle asiat kaunistelematta ja tämä viimeinen istunto oli sen verran iso järkytys, että lopetin käyminen siellä. Masennukseni syveni. Olen saanut jonkun verran apua muualta, mutta en riittävästi.

31, MIKSI??

Jos olet, mitä mieltä olet saamastasi palautteesta?