Onko ketään vuosia kotiäitinä ollutta kenellä on korkeastikoulutettu, "uramies"?

DI -tutkijan vaimo. Nyt odotellaan viidettä lasta ja tavoitteena on jättää vaihteeksi ukko kotiin - jos vaan mulle töitä löytyy. Akateeminen koulutus on ja nettopalkkakin poikkeaa vain muutaman satasen miehen palkasta.



t. 40 v äiti jolle kodin- ja lastenhoito ei todellakaan ole koko elämä

Mies on johtavassa asemassa IT-alalla, minä 9v kotona ollut kotiäiti ilman koulutusta (yliopisto-opinnot jätin kesken 14v sitten).

Mies tekee töitä, minä harrastan omiani, perheellämme on paljon vapaa-aikaa - meille tämä sopii juuri näin.

------

Mä en tossa ihmettele mitään muuta kuin sitä, että eikö vaimoa tällaisessa tilanteessa pelota, että mies jättää ja jääkin itse lapsineen tyhjän päälle. Tai ei ainakaan nykymarkkinoilla varmaan saa 10 kotivuoden jälkeen noin vaan töitä.

Ei kumma kyllä pelota yhtään, eikä ole koskaan pelottanutkaan - turha sitä on huomisen pelossa elää. Jos tosiaan "tulee hulluksi" ja jättää, se on sen ajan murhe. Lapsiaan ei kuitenkaan jättäisi, heillä olisi aina hyvät oltavat, joten heidän puolestaan ei tarvitse olla huolissaan. Minä tulen toimeen niin pienellä, ettei tarvitse siitäkään kantaa huolta, ettei löytyisi töitä tarpeen tullen.

t. tuo 9v kotona ollut

Joskus veljeni suoraan myönsi, että tietyissä tilanteissa asia häiritsee. Hänellä itsellään on siis yliopistotutkinto ja vaimo "vain" kotiäiti. Ikäero on isohko, veljeni ihastui aikanaan nuoreen kauniiseen tyttöön, ei siinä koulutukset painaneet...

Sittemmin on todennut, että olisi se taloudellisesti mukavampaa, jos kahden palkkaa voisi käyttää asuntolainan lyhennyksiin, ehkä olisi varaa loma-asuntoonkin. Joskus myös saattaa häiritä, jos vaikkapa töissä joku kyselee vaimon alaa. Muilla työkavereilla kun on opettajia, lääkäreitä ja juristeja vaimoinaan... Oikeasti vähän pelkään mitä tapahtuu sitten kun lapset on isoja ja kotiäidin panostusta ei enää tarvita.

Jaa että ihan siskolle on muka itkenyt omia valintojaan...



Vai voiskohan olla niin, että kateellinen päsmäri-sisko on kaikkitietävyydessään vain _päätellyt_ nyt omiaan? Tulkinnut jonkun sanat ihan omasta vinkkelistään.



Jos se älykkyys ei ole koskaan ollut siskon vahvin puoli :)) ?

Mä puhkesin ihan kyyneliin sun veljes puolesta, raukka, joutuu vaimoaan häpeemään..VOi ett kun elämä on toisille niin julmaa.:((((

Joskus veljeni suoraan myönsi, että tietyissä tilanteissa asia häiritsee. Hänellä itsellään on siis yliopistotutkinto ja vaimo "vain" kotiäiti. Ikäero on isohko, veljeni ihastui aikanaan nuoreen kauniiseen tyttöön, ei siinä koulutukset painaneet...

Sittemmin on todennut, että olisi se taloudellisesti mukavampaa, jos kahden palkkaa voisi käyttää asuntolainan lyhennyksiin, ehkä olisi varaa loma-asuntoonkin. Joskus myös saattaa häiritä, jos vaikkapa töissä joku kyselee vaimon alaa. Muilla työkavereilla kun on opettajia, lääkäreitä ja juristeja vaimoinaan... Oikeasti vähän pelkään mitä tapahtuu sitten kun lapset on isoja ja kotiäidin panostusta ei enää tarvita.

Siellä taitaa asiat ollakin vähän niin ja näin? Onhan se tunnettu tosiasia että muiden asioita vatvoo ja kritisoi pyytämättä sellaiset, joilla omassa elämässään olisi oikeasti paljonkin sekasotkua setvittävänä. Että hus siitä veljesi perhettä arvostelemasta!

Kimpassa ollaan oltu melkein 12 vuotta ja meillä on kaksi lasta, nuorempi meni syksyllä kouluun. Mä olen edelleen kotona, tällä hetkellä ei edes tee mieli töihin. Kotona aika sujuu ihan kivasti, tapaan kavereita jotka ovat äitiyslomalla tai vapaapäivää viettämässä. Kotona pikkasen siivoan joka päivä, tykkään että on siistiä. Ruokaa en aina laita, mä inhoon ruuan laittamista, usein sen tekeekin meillä mies.

Mun mies rakastaa mua. Se rakastaa sitä kun mä olen niin kaunis ja hauska, meillä synkkaa hyvin. Seksikin on ihanaa, molemmat ollaan viriilejä ja kokeilevaisia. Meillä on yhteisiä harrastuksia ja sitten ihan omat harrastukset. On yhteisiä ystäviä ja tuttuja ja on omia kavereita.



Mä en oo mikään perinteinen pullantuoksuinen äiti, lapsiani rakastan ja miestäni, mutta mulla pitää olla myös omia juttuja ja mä en rupea mitään esittämään, mä en ole mikään kotona nyhjäävä pikkuvaimo, vaikka en nyt töissä käy tällä hetkellä ja vaikka en ole korkeastikoulutettu.



Mutta joo, hyvin menee edelleen.

Samoin kuin eräällä toisella tässä vastanneella,meilläkin vaan menee toisinpäin :D MÄ oon se koulutettu,mun mies on amis-autonkorjaaja :D



Tämä ei kylläkään tee miehestäni tyhmää. Hänen taustansa ei vain ollut sellainen,että olisi voinut mitenkään lukea pidemmälle ja kaikenlisäksi,en ole ollenkaan varma olisiko hän edes halunnut :)

Mutta hyvin älykäs ja lukenut hän on silti,vaikkei niitä papreita omistakaan.

Ja iiks,pukeutuukin muuten hyvin ;)



Mutta siis mulla on kotona odottamassa pullantuoksuinen perheen koti-iskä,mitäs siihen sanotte??

Mieheni on 29v (muutamia vuosia mua nuorempi...)

Kumman meidän NYT pitäisi pelätä? Siis sitä,että kun mieheni panostus lapsemme kasvattamisessa loppuu (mies on ollut mun äitiyslomasta lähtien kotona,lapsi on nyt 4v...) niin onko siis varaa,että mä heivaan miehen ulos vai kääntyykö tämä siis taas "miehen puolelle",eli MUN pitäis nyt kuitenkin pelätä et mies kyllästyy olemaan "vain" koti-isä ja lähtee jonkun lumpun mukaan noin vaan?? ;D



Jostain syystä mua naurattaa aina se,että MIES on se joka on valmis heivaamaan vaimonsa... Joko etsii nuorempaa&nätimpää tai sitten kovempaa&koulutetumpaa tmv



Mites ne kotiäidit jotka kyllästyy uramiehiinsä ja ainaiseen kotona oloon?? Siihen,että mies todella vaan tuo sen leivän pöytään ja kierähtää sängyssä sen pakolliset 7h ennenkuin taas ravaa kravaatti pitkällä kokouksesta toiseen...

jonka mies kuuluu kunnan ylimpään johtoon. Itse olen sh ja mies MMK.

Kotona on vierähtänyt jo 21 vuotta, seitsemästä lapsesta nuorin on 7 vuotias.

Yhdessä on oltu 30 vuotta, josta 27 vuotta naimisissa.

Minun kotonaoloni on mahdollistanut miehen uralla etenemisen, kun hänen ei ole tarvinnut huolehtia kotiasioiden sujumisesta. Minä olen kiireisimpinä aikoina kuljettanut lapsia kouluun ja harrastuksiin useita kertoja päivässä, olen myös osallistunut monenlaiseen harrastus- ja vapaaehtoistoimintaan, joten on minunkin elämässäni ollut muutakin kuin miehen ja perheen parissa pyörimistä.

Olemme kumpikin yliopistossa opiskelleet ja maisterin paperit plakkarissa. Meillä tämä elämäntapa on yhteinen valinta. Molemmille on itsestään selvää, että lasten pitää saada olla rauhassa lapsia ja heillä pitää olla jompikumpi vanhempi läsnä suurimman osan ajasta (eikä vain paria hassua tuntia iltaisin), kun ovat pieniä. Mies sai valmistumisensa jälkeen työn, josta maksetaan tällä hetkellä n. 4 kertaa parempaa palkkaa kuin minä humanistin retkale tulisin omalla alallani tienaamaan. Ei tarvinnut montaa kertaa miettiä, kumpi jää kotivanhemmaksi. :) Meille on selvää myös se, että tähän elämään tarvitaan meitä molempia, olemme työyksikkö. Mies ei pystyisi tekemään omaa vaativaa työtään ilman mun panostani kotona.



Meillä mies kannustaa mua tekemään myös omia juttuja ja kehittämään itseäni, ja edelleen meillä riittää jutunaihetta kodinhoidon ulkopuolelta.

ja olen ollut kotona 10v. Taloudellisen tilanteen takia ei ole pakko mennä töihin, miksi menisin? Lapsetkin jo kouluiässä, itselläni on päivisin aikaa tehdä vaikka mitä. Ihan hyvä näin, mulle se työelämä ei vaan anna mitään.

miksi ei vuosia kotiäitinä ollut voisi olla itsekin korkeasti koulutettu?



Me olemme molemmat korkeakoulutettuja ja haluamme hoitaa lapset kotona. Minä siis olen tällä hetkellä se, joka on kotona eli kotiäiti. Ihan hyvin toimii, vaikken pullalle tuoksukaan.

vaan ihan aitoja kotiäitejä, joiden elämä on lasten-ja kodinhoito.

Itse olin 8-vuotta kotona (yksi lapsi) ja nyt olen ollut vuoden töissä. Äitiysloma alkaa taas parin kk kuluttua ja saapa nähdä palaanko enää työelämään. On nimittäin aika paljon helpompaa ja mukavampaa koko perheen elämä kun olen kotona.



Ja meillä ainakin mies oli enemmän se huolissaan oleva osapuoli. Kun osan aikaa asuimme ulkomailla ja mun ei ollut mahdollista/järkevää mennä töihin, niinmies pelkäsi mun pitkästyvän ja jättävän hänet ja muuttavan työn perässä muualle.



Kyllä se "pullan tuoksu" ja onnellinen perhe on miehelle todella tärkeä asia. Ja ihan tilastollinen tosiasia on, että kaikkein vähiten eroja tapahtuu perheissä, joissa mies korkeassa asemassa ja vaimo kotiäitinä. Seuraavaksi paras yhtälö on kaksi toimihenkilöä.

Kyllä mullakin ekana tulee mieleen, että se vaimokin on korkeasti koulutettu.



Itsekin oon ollut viisi vuotta kotiäitinä, eikä vielä ole suunnitelmissa työelämään palaaminen. Mies on niin pitkää päivää töissä, että jonkunhan niitä lapsiakin on hoidettava. Ja minä en oo koskaan ollut niin urakeskeinen, että olisin edes haaveillut sen kummemmasta urakehityksestä.



Ja mikä parista tekee eriparisen, vaikka koulutustaso ei olisikaan sama. Mulla oli pitkään hyvä ystävä, joka oli koulutukseltaan 'ei mitään', oli töissä teurastajana. Ja oli niin fiksu ihminen, että sen kanssa jaksoi jutella tuntikausia ja olisi ihan hyvin voinut olla koulutukseltaan ihan mitä vain. Sillä nyt vain sattui olemaan elämässä sellaiset lähtökohdat, ettei kotoa niin vain lähdetty opiskelemaan. Mutta ei se tee ihmisestä tyhmää tai huonoa kumppania.

Jaahas. Mulle on sinänsä se ja sama mitä joku tosi kapeakatseinen av-tyyppi ajattelee meistä. Miksiköhän edes ap:lle vastaan, ajanhukkaa.



No, sanonpa kuitenkin, että ihminen ei ole mustavalkoisesti yhtäkuin koulutuksensa tai "uransa". Ihminen on aina paljon paljon muutakin. Mutta onhan meitä moneen junaan, joillekin se rakkaus on näköjään epäoleellista... Huh huh. Ja sehän nyt muutenkin on monen tekijän summa, että miksi joillakin vaan synkkaa hyvin -oli koulutukset jne. mitä vaan!



Joten oliskohan sillä aito rakkaus-asialla kuitenkin jotain tekemistä sen kanssa, että koulutuksista huolimatta ollaankin samaa paria! Mun mies lähettää sulle ap terveisiä, että korkea koulutus ei _välttämättä_ todellakaan tee naisesta ihanaa, mielenkiintoista, viisasta, lämmintä... Ihan turhaan ap pieni huolehdit muiden asioista.

tee miehestäkään nokka pystyssä kulkevaa ylvästelijää, joka ei enää ymmärrä lämpimän sydämen ja herttaisen luonteen päälle.

Just. Eihän se nyt sitä tarkota, että vain korkeasti koulutetut ovat sivistyneitä älykkäitä ihmisiä. Kuka tahansa voi hankkia kirjatietoa, muttei pohjimmiltaan silti ole erityisen älykäs ja päinvastoin.

kotiäiti/uramies pariskuntien kesken...



...Sillä jos naisella ei ole koulutusta itsellään ja lapsia hoitaa kotona, niin aika vaikea on epätyydyttävästä suhteesta lähteä siinä neljänkympin hujakoilla, jos itsellä ei ole koulutusta ja on tottunut hyvään elintasoon.



Vaikka erossa saisikin puolet, niin se ei turvaa yhtä hyvää elintasoa. Jos on tottunut asumaan hienossa talossa, ajamaan uudella autolla, matkustamaan ja shoppaamaan sydämensä kyllyydestä... Niin eron tuoma elintason pudotus olisi kuitenkin huima.



Moni nainen katselee vaikka miten hirveää ukkoa kunhan raha virtaa. Kaikkia ei edes kiinosta mitä toinen tekee ja ottaa itselleenkin vapauksia, kunhan kulissit pysyvät pystyssä ja luottokortti toimii.



+Ero on tietyn aseman saavuttaneille (riippuu toki alasta) hieman konstikas juttu. Tarvitaan se vaimo edustamaan rinnalle, mitkään tyttöystävät eivät siihen sovi, ja ylipäätään on kätevämpää kun on se vaimo (vaikka sitten tunnetta ei enää olisikaan)

Eli en ole sama kuin koulutukseni tai tyoni. Elamassani on aina ollut paljon muitakin asioita, jotk tekevat minusta minut. Eri harrastukset, ystavat, temperamentti, elamankokemus, matkustelu, jnejnejne. Toissa ollessani en tuntenut tyominani olevan koko minani, lahinna vain pikkuinen osa isompaa kokonaisuutta. Ihan niinkuin kotiaitiyskin on. Olen silti mina, se tyyppi, johon mieheni rakastui. Aitiys sinansa, oli sitten kotona tai toissa, kylla varmasti muodostaa aika suuren osan minuudesta, lapset tarvitsevat niin paljon aikaa ja panostusta, etta aidin rooli minuudessa korostuu. Siksi se oma aika onkin tarkeaa, oli se sitten duuni, harrastus tai rauhallinen lukuhetki. : )



Olemme mieheni kanssa kummatkin akateemisesti koulutettuja. Olen ollut kotona nyt 2 1/2 ja aion jaada kotiin viela noin kahdeksi vuodeksi.