Onko käynnistykseen pakko suostua?

Hei,

Kamppailen itse tällä hetkellä saman asian kanssa. Lääkäri on toistaiseksi antanut minun itse valita, miten haluan synnyttää. Tämä siksi, että eka lapsi mulla käynnistettiin ja ihan harakoille meni koko synnytys: repesin, eikä misssään vaiheessa tullut ponnistamisen tarvetta ja synnytys kesti melkein 30h, josta ponnistusta 3h.

Nyt toisen lapsen kohdalla olen toistaiseksi kieltäytynyt käynnityksestä vedoten yhteen korjausleikkaukseen ja niihin kauhukuviin, jotka ekasta kerrasta jäivät.

Kuulemma alatiesynnys on aina parempi vaihtoehto kuin sektio ja jokainen kerta erilainen, joten suostunen kuitenkin käynnistykseen tällä viikolla, koska sikiö on jo isokokoinen. Toivon luonnollista alatiesynnytystä.

Aikuisella, oikeustoimikelpoisella henkilöllä on oikeus kieltäytyä hoidosta vaikka siihen riskejä liittyisikin eikä pakkohoitaa saa kuin psykiatrisia potilaista sekä tartuntatautilain nojalla tubipotilaita.



Jos käynnistykselle on joku perusteltu syy, lääkäri kyllä tekee sen sulle selväksi ja jos et sittenkään suostu, lääkäri voi vaatia sua allekirjoittamaan ns. "omalla vastuulla"-paperin. Jos taas käynnistystä ehdotellaan vaan siksi että voitais me vaikka käynnistää kun on jo laskettu aika mennyt niin eivät yleensä ala painostaa jos äiti sanoo ettei halua.

liiän pitkälle ennenkuin käynnistetään, sen seuraukset voivat olla paljon kohtalokkaammatm joten en kieltäytyisi.

Luultavasti silloin psykiatriselta tulee lääkäri totemaan potilaan kyvyttömäksi päättämään omista asioistaan ja käynnistys tehdään potilaan tahdosta riippumatta.

Väittäisin että on päässä vikaa ja pahasti jos ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA suostu käynnistykseen.

Jokainen vähä-älyinenkin tajuaa ettei vauva voi olla kohdussa ikuisesti.

Tapauskohtaisesti katsovat tilanteen. Kuuntelisin kyllä ap lääkäreitä ja sinä voit kertoa ahdistuksestasi ja kysellä tarkasti tapahtumasta.

Aikuisella, oikeustoimikelpoisella henkilöllä on oikeus kieltäytyä hoidosta vaikka siihen riskejä liittyisikin eikä pakkohoitaa saa kuin psykiatrisia potilaista sekä tartuntatautilain nojalla tubipotilaita.

Jos käynnistykselle on joku perusteltu syy, lääkäri kyllä tekee sen sulle selväksi ja jos et sittenkään suostu, lääkäri voi vaatia sua allekirjoittamaan ns. "omalla vastuulla"-paperin. Jos taas käynnistystä ehdotellaan vaan siksi että voitais me vaikka käynnistää kun on jo laskettu aika mennyt niin eivät yleensä ala painostaa jos äiti sanoo ettei halua.

on ihan pätevät syyt, jos synnytystä lähdetään käynnistämään . Silloin on vauvan ja/tai äidin edun mukaista että synnytys tapahtuu pian tavalla tai toisella. Mielestäni käynnistämisestä kieltäytyminen tällaisessa tilanteessa on turhien riskien ottamista.

minusta mun kohdalla vaan oli suht huono syy ja yritin kieltäytyä monta kertaa. Olen vaan niin auktoriteetinpelkoinen että suostuin sitten viimein.

Mulla syynä siis isokokoinen vauva. Vitsi vaan on siinä että mulla oli kaks aiempaakin olleet samaa kokoluokkaa, eikä synnytyksissä eikä vauvoilla mitään hätää. Olleet kaikki osapuolet valmiita synnytykseen ja vauvat tosi terhakoita ja valppaita jo alusta.

Kuopus vain piti väkisin käynnistää kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa ja mulle se synnytys oli mielestäni se kaikkein helpoin näistä kolmesta (mitä nyt odotin kaksi vuorokautta että pillerit alkaa toimia..) mutta vauva sen sijaan oli selvästi "epäkypsä". Lerpumpi, kinainen, sokeriarvot eivät romahtaneet mutta verikoetta hakkasivat raukan kantapäästä joka välissä ja lastenhoitaja kertoi opettavaisia tarinoita lapsista joilla kotona sokerit romahtaneet ja sitten plaa plaa plaa(=kauhutarinoita) Ei kyllä liity käynnistykseen ja ehkä tän jaarituksen pointti oli se että minäkin kieltäytymistä yritin mutta taivuin sitten lääketieteen ammattilaisen mielipiteen alla.

että missään laissa ei määrätä että äidin olisi pakko käydä raskauden ajan seurannoissa tai että sairaalassa pitäisi synnyttää. Eri asia toki on onko se järkevää ja turvallista, mutta mikään laki siihen ei velvoita. Eikä minkään lain nojalla äitiä voi käynnistykseen määrätä, ainakaan nykytilanteessa. Ehkä tulevaisuudessa sitten on odottavien äitien pakkohoitolaki jonka nojalla odottajat haetaan neuvolaan, maksalaatikon ja homejuuston syöjät teljetään sairaalahoitoon loppuraskauden ajaksi ja synnyttäjät laitetaan käsiraudoilla sänkyyn kiinni etteivät pääse karkuun... :)

Lääkäreiden ja kätilöiden ammatitaidosta on paljolti kiinni saadaanko käynnistystä pelkäävä äiti suostumaan siihen vai mennääkö sitten suosiolla sektioon. Alatiesynnytys kuitenkin vaatii jonkin moista yhteistyökykyä äidiltäkin ja jos äitiin ei järkevää keskusteluyhteyttä saada, leikkaus lienee turvallisempi vaihtoehto.

Luultavasti silloin psykiatriselta tulee lääkäri totemaan potilaan kyvyttömäksi päättämään omista asioistaan ja käynnistys tehdään potilaan tahdosta riippumatta.

Väittäisin että on päässä vikaa ja pahasti jos ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA suostu käynnistykseen.

... parasta suhtautua yhteistyöhaluisesti, niin homma lutviutuu kyllä.



Eihän synnytys useinkaan mene juuri sillä tavalla, kuin vauvalehden oppaassa on sanottu. Jokainen synnytys on ihan omanlaisensa. vaikka edellinen olisi helppo ja nopea, saattaa seuraavassa olla kumpikin hengenvaarassa tai päin vastoin.



Luota lekuriin ja tehkää niinkuin vauvalle on paras, ajattelisin.

Eiköhän siellä neuvolassa ja lääkärin vastaanotolla voi ihan keskustella tilanteesta ja yhdessä arvioida vaihtoehdot ja sitten päättää. ja kai siihen pelkoonkin voi saada keskusteluapua. Pelkääminen on luonnollista, sekin pitää itselleen sallia.

mutta seuraukset voivat olla hieman vakavammat kuin mitä se "kamala" käynnistys olisi.



Täällä kaksi käynnistettyä synnytystä takana ja minusta on ollut helppoa kun koko synnytyksen ajan olen ollut seurannassa, ei ole tarvinnut kotona arpoa että milloin pitää lähteä ja kivunlievitykset olen saanut täsmälleen oikeaan aikaan eli ovat tehonneet hyvin.

mutta seuraukset voivat olla hieman vakavammat kuin mitä se "kamala" käynnistys olisi.

Täällä kaksi käynnistettyä synnytystä takana ja minusta on ollut helppoa kun koko synnytyksen ajan olen ollut seurannassa, ei ole tarvinnut kotona arpoa että milloin pitää lähteä ja kivunlievitykset olen saanut täsmälleen oikeaan aikaan eli ovat tehonneet hyvin.

kiitos vastauksesta, perustelit niin että ehkä uskaltaudun :-)

-Ensimmäinen käynnistettiin, koska verenpaine oli nousussa hieman, kaksi päivää käynnistyksessä eikä mukavaa,

-Toinen sai olla yliaikaa kaksi viikkoa, ja olisi käynnistetty sovittuna päivänä, mutta syntyi omilla supistuksilla,

-Kolmas yliaikainen, mutta omilla supistuksilla,

-Kuuudes olisi käynnistetty verenpaineen nousun vuoksi, mutta halusin ne omat supistukset. Jouduin käymään päivittäin kontrollissa sairaalassa, ja kuudentena yliaikaisuuspäivänä en saanut lähteä enää kotiin, vaan käynnistykseen liian korkean verenpaineen takia. Olin 8 tuntia tiputuksessa, ei supistuksia. sain lähteä yöksi kotiin ja seuraavana päivänä tarkoitus uudelleen yrittää. Sanottiin että monesti yrityksen jälkeen voi alkaakin yöllä supistelemaan ja syntyy...



Menin takaisin aamulla, koska ei ollut vieläkään supistuksia, kalvot puhkaistiin, oli just sen verran jo auennut. Iltapäivään mennessa ei mitään tapahtunut joten uudelleen tiputukseen klo.15.00 maissa. VAuva syntyi klo.19.30 Tällä kertaa ei kipuja, koska sain petidiiniä siihen asti, kunnes oli auennut 5cm. Tämän jälkeen sain kohdunkaulan puudutuksen (puudutuksesta ei mennyt kauaa kun vauva syntyi)

Mikä siinä niin hirvittää, verrattuna seurauksiin, joita voi olla ilman käynnistystä? Mulla on yksi käynnistetty synnytys takana, ja käynnistys oli siinä tilanteessa ehdottoman tarpeellinen.

Minulla yksi käynnistetty synnytys takana, sekä suunniteltu sektio.

Minusta oli vain hyvä, ettei tarvinnut arpoa milloin on oikea aika lähteä sairaalaan (varsinkin, kun sairaala on 60km päässä).



En ymmärrä miksi kieltäytyisit käynnistyksestä. Kyllä siinä lapsen etua ajatellaan..... ja kyllä minä ainakin ajattelin lapseni parasta, enkä mitään muuta noissa tilanteissa.



Esim. se suunniteltu sektio ei ollut minulle mikään mieluisa juttu, olisin halunnut synnyttää alateitse, mutta minkäs teet, kun lääkäri sanoo, että mahdu syntymään, niin ei mahdu ja sektioon oli pakko mennä. Halusinpa tai en.



Siihen verrattuna se käynnistys oli iisi piisi juttu.

on ihan pätevät syyt, jos synnytystä lähdetään käynnistämään . Silloin on vauvan ja/tai äidin edun mukaista että synnytys tapahtuu pian tavalla tai toisella. Mielestäni käynnistämisestä kieltäytyminen tällaisessa tilanteessa on turhien riskien ottamista.

Ensimmäinen käynnistyi itsekseen. Eteni "holtittomasti", oli nopea, raju, en saanut kivunlievitystä. Olin ihan pihalla koko ajan.



Toinen käynnistettiin (ensin tippa, sitten kalvot puhki), tiesin koko ajan missä mennään, sain ajoissa puudutteen. Pääsin itsekin "sisälle" synnyttämiseen, olin ns. tekijä, en vain sivustaseuraaja. Ehdottomasti positiivinen kokemus!

vesiä alkoi lorahdella rv41+2, ei suppareita. Infektioriskin takia laitettiin seuraavana päivänä tippa ja siitä lähti supparit. Tosin ne olivat liian lyhyitä avaamaan mitään, vaikka olivat tosi kipeitä. Kuuden tunnin jälkeen tippa otettiin pois ja oikeat supistukset alkoivat. Kalvot puhkaistiin aika pian ja kolmessa tunnissa vauva oli syntynyt.



Minulla ei siis ole mitään kauhukokemusta, mutta se oli turhauttaavaa, että tippasupistukset eivät tehneet mitään, vaikka olin tosi kipeä.

koska viikkoja oli muka 42+2. Tosiasiassa oltiin menossa vasta viikolla 41+2, mulla oli koko raskauden kaksi eri laskettua aikaa. Toisen sain yksityiseltä heti alkuraskauden ultrassa/ultrissa, joita tehtiin kaksi, koska eka rv 6+2 ei näkynyt sykettä. Toka tehtiin rv 7+2, täsmäsi siis edelliseen. Jostain syystä np-ultrassa vauva näytti viikkoa isommalta, ja laskettua aikaa aikaistettiin viikolla eikä kukaan kuunnellut vaikka kuinka yritin sanoa että laskettu aika on väärä. Rakenneultrassa sitten ihmeteltiin että miten tämä lapsi on paljon pienempi kuin pitäisi... selitin asian mutta sitä ei kukaan ottanut kuuleviin korviinsa ja se väärä laskettu aika siis jäi voimaan.



Noh, tällä perusteella sitten lääkäri kontrollissa 42+2 ilmoitti että nyt käynnistetään. Vettä oli ihan runsaasti, istukka toimi normaalisti, vauva liikkui paljon eikä ollut sen enempää laskeutunut kuin kiinnitynytkään, mutta siitä viis kun joku naurettava päivämäärä oli ylitetty... Olin siinä vaiheessa niin uupunut ja pahoilla mielin etten enää jaksanut tapella vastaan.



Koko käynnistyskin meni ihan pelleilyksi, kun lääkäri ei ehtinyt tulla puhkaisemaan kalvoja joten roikuin sitten tipassa 9 tuntia yhtä kyytiä aivan turhaan. Kun tohtori sitten lopulta suvaitsi saapua paikalle, hän kieltäytyi puhkaisemasta kalvoja yötä vasten. Yritin saada lupaa lähteä yöksi kotiin, mutta sekään ei tohtorille sitten sopinut. Valvotun yön jälkeen kalvot puhkaistiin aamulla ja laitettiin tippa. Koko homma kesti reilut viisi tuntia eikä mulla ole mitään mielikuvaa siitä synnytyksestä. Tai siis mulla ei ollut koko asian kanssa yhtään mitään tekemistä. Se oli ihan lääkärin ja kätilön synnytys, ei mun.



Synnytyksestä on nyt vuosi, enkä vieläkään tajua synnyttäneeni. Edelleen odotan sitä käynnistymistä. Niin paska maku jäi kun olla ja saattaa... Mä en vieläkään käsitä miksi ei olisi voitu jäädä seuraamaan, olisinhan mä voinut käydä kontrollissa vaikka joka päivä kun melkein sairaalan vieressä asutaan vielä.



Ymmärrän kyllä käynnistyksen silloin kun sille on perusteltu syy, esim. vauvan voinnissa on jotain häikkää. Mutta käynnistyksessä on riskinsä, siitäkin on kokemuksia ekasta synnytyksestä (supistukset heikkeni lopussa, imukuppiulosautto, vauva sai infektion, imukupin takia piti tehdä eppari joka sitten repesi auki...) eikä niitä pitäisi turhaan ottaa. Kokemusta on myös spontaanista synnytyksestä ja tällä kokemuksella voin todeta että jos lapsen voinnissa ei ole mitään poikkeavaa niin käynnistykseen en mene enää ikinä!