Lapsiperhekyläilyt rasittaa.
Mentiin eilen kylään perheeseen, jossa äiti on myös kotona lasten kanssa. Tällä äidillä on 5v tyttö ja vauva. Itselläni on vilkkaat 1- ja 4-vuotiaat pojat. Lapset oli olleet sisällä tunnin, kun alkoi sellainen meno että yleensä kotona tuossa vaiheessa viimeistään mennään pihalle. Lapset ei jaksa "vaan leikkiä" niin, että aikuiset juoruaa keskenään, vaan heitä pitää ohjata erilaisiin juttuihin jos ollaan sisällä pidempään kuin tunti. Vapaa leikki ei onnistu sen kauempaa. Tämä äiti ei sitten millään tajunnut, kun yritin vihjaista, että voitaisko mennä jossain vaiheessa ulos. Lopulta lähdettiin kotiin, vaikka alunperin meidän piti olla siellä koko päivä. Siis jaksaako teidän muiden lapset oikeasti olla sisällä koko päivän? Tai aamusta iltapäivään? Meillä on aamu-ulkoilu aivan pakollinen, tai ainakin se, että lähdetään jonnekin jos ei ulos. Meillä herätään klo 7 ja viimeistään klo 10 pojat hyppii seinille jos ei olla menty ulos.
Kommentit (33)
mutta jos on poikkeuksellista ohjelmaa, niin lapsiin se ei millään lailla vaikuta. Ja milloinkaan eivät kylässä ollessa hypi seinille, eivätkä myöskään jos meillä on vieraita (keskenämme saattavat niin tehdäkin..). Ei tulisi myöskään mieleeni kyläpaikassa ehdottaa ulkoilua sen takia ettei omat lapset pysy kurissa.. Lapset 1,5 ja 3,5.
Ikinä ei tarvitse ohjata tai ulkoiluttaa erikseen.
kyllä meidän on mentävä vilkkaan 2 -vuotiaan tyttömme kanssa ulos päivittäin, muuten menee kaikki pieleen ja mihinkään ei jakseta iltapäivällä keskittyä. Jos ei mennä ulos, niin vähintään uimaan tai muuta fyysistä puuhaa oltava. Siltikin sisällä on liikkeessä koko ajan. HIrvittääkin ihan mihin saadaan tytön energia suunnattua että jaksaa sitten tulevaisuudessa koulunpenkillä istua paikallaan.
Meilläkin on haastavia nämä vierailut, joissa ei "ymmärretä" ulkoilua. Koetan järjestää ne niin että olemme ulkoilleet jossain vaiheessa ennen kylään menoa. Mutat on meilä aina ulkoiluvaatteet mukanakin, että jos vaan sopiva rako tulee niin päästään ulos.
Mutta ap:n tapaukseen, jos menen koko päiväksi tai vaikka lyhyemmäksikin aikaa kyläilemään LAPSIperheeseen, niin kyllä osallistun joko ruuan laittoon,kattamiseen tai lasten kanssa leikkimiseen että emäntä saa tehtyä muuta. Että ihmettelen minäkin jos koko päiväksi sinne menit, ettet ottanut isompia lapsia kanssasi ulos jos ulkoilumahdollisuudet kylässä olivat edes kohtuulliset.
Miten ihmeessä sovit mitään kyläilyjä sellaiseen aikaan jolloin teillä joku pakollinen juttu itsellä, niinkuin tuo ulkoilu? Mulle ei tulisi mieleenkään jos kutsun vieraita, että lähdetään ulos, koska kyllä meillä lapsilla riittää mielikuvitusta sisäleikkeihinkin. Eri asia kauniina kesäpäivänä jos voi istuskella omalla terassilla.
yleensä ollaan jaksettu sisällä olla ihan hyvin ja ERITYISESTI jos meillä on vieraita! Jos ollaan ihan yksinämme niin silloin kyllä ulkoillaan just että eivät hypi seinille...
varmasti hyppivätkin seinille. Mun 3v ja 1v hyppivät myös seinille jos ei mennä ulos ollenkaan. Me harrastetaan paljon myös kavereiden kanssa puolin ja toisin koko päivän kyläilyä kun on suunnilleen saman ikäset lapset. Ja me kyllä yleensä tehdään niin että toinen menee lasten kanssa ulos, toinen tekee rauhassa ruokaa tai siivoaa ruokailun jäljet.
Varsinkin jos kaverillasi on vauva niin oisin suoraan sanonut että mä vien tän poppoon nyt hetkeksi ulos täältä, imetä sä vaikka rauhassa....Ja muutenkin on kyllä tapana sanoa että hei nyt kiipee lapset seinille, lähetään ulos....että en ymmärrä miks tollasta pitää jotenkin "vihjailla". Typerää.
Eikö se kyläpaikka ollut kuitenkin vähintään teidän kavereita. Eikös olisi voinut sanoa ihan suoraan, että "sopiikos jos mennään ulos, koska meidän lapset hyppivät seinille elleivät pääse ulos pian. Mennäänkö kaikki vai menenkö omien lapsieni kanssa?"
Mä en tajua ollenkaan tuota vihjailua. Yleensä ihmiset eivät tajua vihjeitä, vaan luulevat että vihjaaja ei itse tiedä mitä haluaa.
Jos menitte heti aamulla, niin olisitte jäänyt ekaksi ulos ja ottanut tytön myös ulkoilemaan. Näin me monesti teemme.
niin siihen sisältyy muutakin kuin äitien seurustelua. Ruuanlaittoa, päiväunille nukuttamista jne jne. Fiksumpi olisi tosiaan ulkoillut isompien lasten kanssa, 20 min-puoli tuntia riittää hyvin.
Ovat pojat 5, 3 ja 1 v. Mutta en minäkään tajua mikset voinut suoraan ystävällesi sanoa että mentäisiinkö ulos niin lapsesi jaksavat paremmin?
Koko päivällä tarkoitin noin klo 10-15. Ja ei ole läheinen ystävä, vanha tuttu enemmänkin jota näen harvoin. Toisten perheiden kanssa usein ulkoillaan, koska ulkona lapset leikkii sopuisammin eivätkä vingu vieressä koko aikaa. Syötiin klo 12 ja lähdettiin sen jälkeen pois, vaikka alkuperäisenä tarkoituksena oli nukuttaa kuopus kylässä. Tuolloin isompi oli jo niin kierroksilla, että omat hermot ei enää kestäneet jatkuvaa komennusta ja valvontaa.
Meillä kun on vieraita, lapsiperhevieraitakin, niin en todellakaan oleta että he viettävät aikaa keittiöhommissa tai ulkoiluttavat meidän lapsia. He saavat olla vieraita ja istua sohvalla, olla vaan. Ruuan voi tehdä etukäteen valmiiksi, niin ei tarvi vieraiden aikana sitä tehdä ja tiskit voi hoitaa kun vieraat on lähteneet. Enemmänkin ahdistaa, jos vieras tulee keittiööni hääräämään. ap
ap
Että vihjaillaan ja sitten kun toinen ei ymmärtänytkään niin itketään AV:lla. Olisiko mahdotonta sanoa ihan suoraan että "hei lähdettäiskö hetkeksi ulos niin lapset pääsis purkaman energiaansa"?
Vierailija: Tämä äiti ei sitten millään tajunnut, kun yritin vihjaista, että voitaisko mennä jossain vaiheessa ulos.
pieleen, kyllä normaali lapsi pystyy silloin tällöin sisälläkin viettämään päivän, saati sitten kyläillessä.