Miksi aina yritetään syödä terveellisesti, yritetään liikkua jne?

yrittäminen ei riitä, ja jos sanoo yrittävänsä on jo osin antanut itselleen mahdollisuuden tekosyihin olla tekemättä

suklaapatukka on helpompi kuoria kuin appelsiini, itse tehty ruoka on paljon vaivalloisempaa kuin heseltä haettu tuplakerrospekonijuustoateria, autolla on paljon helpompi ajaa loskassa kuin lastenvaunuja työntäen polkupyörällä, sohvalle on työpäivän jälkeen paljon helpompi rojahtaa kuin vääntäytyä pimeään räntäsateeseen tossut märkinä lenkille. Voisin jatkaa tätä vaikka kuinka pitkään.



Mutta nyt rojahdan sinne sohvalle päiväunille, 10km lenkin jälkeenja itsetehtyä porkkanakeittoa ja ruisleipää vatsa täynnä.

Voihan sitä tehdä, tekemättä jättäminen on vaikeampaa. Sokeririippuvuus, oletko koskaan kuullut? Tai liikunnan esteenä voi olla paljon asioita, niinku vaikka jatkuva sairastelu tai jokin vamma kädessä tai jalassa. Se on hankala aloittaa ja pitää tarpeeks lepoa, ettei ylirasita itseään ja toisaalta, että rasittaa tarpeeksi ja kehittyy ja näkee tuloksia.



Mutta miten se sektio liittyy tohon ylipainoon? :)



AP vaahtoaa itsestään??

En oo koskaan ajatellut asiaa noin ja äkkiä voisin olla samaa mieltä.



Mutta sitten tuokin on niin kovin totta, että joskus se jää vain yrittämiseksi. Minä (normaalipainoinen) aloitin vuosi sitten kunto- ja laihdutus/kiinteytyskuurin. Enkä niinkään kuurin, vaan ihan pysyväksi se muutos oli ajateltu.



Pari kuukautta meni hyvin. Sitten tuli kyllä flunssa, mutta se pareani, ja taas lenkkeilyinto jatku. Sitten sain keuhkokuumeen. Heti kahden kuukauden päästä pääsin taas seuraavan kerran lenkille. Seuraavalla viikolla taitoin nilkan, ja taas pari kuukautta meni, ja juoksemaan en oo uskaltautunut vieläkään. Seuraavaksi sain poskiontelotulehduksen, johon auttoi vasta kolmas lääkekuuri... Sitten luovutin koko liikkumisesta, ja päätin, että en mee ulos enkä liiku ennen kuin oon pysynyt jonkin aikaa terveenä.



Kyllä se vaan joskus jää yritykseksi, vaikka kuinka tekee kaiken oikein.

vaan noin yleisesti tuosta ilmapiiristä täällä palstalla ja ystävien keskenkin. Viitseliäisyys ja ajan järjestäminen esim liikunnalle on järjestelykysymys, niin ja varmaan arvokysymyskin. Tuo sektioasia oli tuolla yhdessä ketjussa, jossa tiedusteltiin että kuinka lihava pitäisi olla että saa sektion..



On varmasti helpompaa elää epäterveellisesti, mutta siitä ja sen seurauksista voi syyttää ihan vain itseään, ei hormooneja, kiirettä, tai riippuvuuksiaan. Sokeririippuvuus on selvää normaalin ruokavalion laiminlyömistä, ei muuta. Vammautumiset toki ovat oma lukunsa, mutta niidenkin jälkihoitoon liikunta kuuluu olennaisesti (jos käsi on paketissa, se ei estä lenkkeilyä...). Entisenä aktiiviurheilijana tiedän mitä on toipua esim kierukkavammasta.



Itse olen 37v, 168/69 (jonkun mielestä lihava, mutta ehkä tämä imettäminen karistaa nuo viimeiset vauvakilot), liikun päivittäin sekä arki- että harrastemielessä, ruoka tulee säännöllisesti pöytään ja on itsetehtyä normaalia kotiruokaa. Karkkia toki tulee syötyä viikoittain, hesellä ja kotipitsassa en muista käyneeni viimeisen vuoden aikana.

on vain normaalin ruokavalion laiminlyömistä. Ainakin omalla kohdallani selvästikin näin on, pitkän suklaa-leivonnaisdieetin läjkeen vaihdoin kertaheitolla MONIPUOLISEEN ruokavalioon, sisältäen runsaasti kasviksia ja hedelmiä, eikä sen jälkeen ole oikeastaan kertaakaan tenyt mieli suklaata tai pullaa tai karkkia.



Mutta joo, liikunnalle on vaikea järjestää aikaa mutta totta että priorisointikysymys. Olen alkanut liikkuakin säännöllisesti ja sen vuoksi joutunut luopumaan minulle rakkaasta lukuharrastuksesta lähes kokonaan :(