Mitä voisin sanoa ystävälle häntä loukkaamatta?

Ettei tällä ystävällä ei ole ystäviä?

hän vain kokee, että hänen murheensa ovat aina suurempia kuin jonkun kiireet ja väsymys. ap

sitten olkapää kelpaa kun sinulle tulee murheita

elämääni on mahtunut sellaisia suruja ja murheita, joita harva kohtaa koko elämänsä aikana. Silti on suhteellisuuden taju säilynyt, ystäviä kuormittaessakin. ap

Mielestäni ystävän kuormittaminen on ihan ok..ja voihan sanoa aina kun soittaa että otat itse yhteyttä kun ehdit. ja sit tasan otat yhteyttä etkä jätä puheasteelle

Olen itse lasten kanssa kotona ja numero yksi elämässäni on lapseni, perheeni ja kotini. Seuraavaksi tulen itse ja sitten vasta ystävät.



Eräs ystäväni on todella yksinäinen. Häntä näen silloin tällöin mutta selvästi hänen puoleltaan liian harvoin. Hän on todella raskas ihminen. Aina on huonosti asiat ja vain minä (hänen puheiden mukaan) olen hänen auttajansa. Hankalaa kun itse väsyn todella kovin hänen seurassaan. Tuntuu kuin hän imisi elämäni pois.



Hankalaa kun pidän ystävästäni mutta olo on todella tyhjä jokaisen näkemisen jälkeen. Ja myös siitä syystä en halua heti nähdä uudestaan.



Hän alkaa heti miettiä seuraavaa tapaamista. Kaivaa kalenterin esiin ja esittää marttyyriä jos en seuraavana päivänä suostu näkemään.



Lähettää teksti viestejä että ota nyt yhteyttä jos vielä haluat nähdä=( .



Tiedän, hankalaa. Mutta pidän silti hänestä.

Vierailija:

Minulla on ystävä, jolla on liian vähän tekemistä, liian vähän ystäviä, liikaa vapaa-aikaa ja liian paljon aikaa olla yksin. Minulla on kaikessa aivan päinvastoin, eikä minulla ole aikaa ja voimavaroja kuunnella ja tavata häntä jatkuvasti.

Ja tämä on tarkoitettu 10:lle.

Yatävälläni ei ole perhettä. Ei työtä, ei harrastuksia. Vain 2 kissaa, minä sekä äitinsä.

Mulla on ollut myös ongelma yhden ystävän kanssa, ettei hän ymmärrä että mulla ei ole energiaa tavata useasti viikossa. Jos tapaisin esim jokaista ystävää sen 3xviikko, niin miten jäisi aikaa puolisolle, ja sitten vielä sitä kuuluisaa omaa aikaa. Erona tässä on ollut se, että ystävä ei ole mitenkään masentunut, ja todella sosiaalinen tapaus. Niin sosiaalinen, että hän viettäisi mielellään kaiken valveillaolo aikansa muiden ihmisten kanssa, on sinkkukin. Ei hän ymmärrä kertakaikkiaan että kaikki ei ole samanlaisia, ja eivät jaksa treffata kokoajan. Minäkin nautin paljon kotona olosta rauhassa. Olen ratkaissut asian niin että olen vain puhtaasti ajatellut omaa jaksamistani, ja miettinyt etukäteen milloin jaksan nähdä, ja näen kaveria n. kerran viikkoon, mikä on edelleen mielestäni suht paljon (jos miettii että näkisin kaikkia kavereita 1xvko, näin en kuitenkaan tee). Sanon myös rehellisesti etten nyt jaksa nähdä jos joku päivä ei sovi, enkä keksi valheita. Oma itse pitää laittaa aina edelle, minäkin elin pitkään muiden ehdoilla, kunnes tajusin että kuka minun jaksamiselle laittaa rajat jos en minä itse. Tuo päätös vaikutti sitten siihenkin, miten tätä kaveria (ja muitakin) ihmisiä tapaan.

Tilanne on todella hankala. Kaikki eivät vain tajua, että toisen jaksamisella on rajat. Ja vastaavasti, tällaisilta ihmisiltä ei saa tukea ja ymmärtämystä silloin, kun itse tarvitsisi. Täytyy vain realistisesti todeta, että on tekemisissä sen verran kuin kykenee, ottaen huomioon omat tarpeet. Tässä muutamia repliikkejkä, joilla ei tod.näk. loukkaa: "Minä en pääse nyt..." Tällä kertaa minulla ei ole aikaa." "Sopisiko sinulle viikon kuluttua?" "Minulla on sovittu meno."  -> Merkkaa kalenteriisi ns.omat illat/päivät ja sano, että olet varattu silloin.

Paras olisi kun sanoisi: En jaksa. Ei ole aikaa. Siis ihan se oikea syy.

Miksi ei voi sanoa sitä mikä tilanteen estää? En ymmärrä apn ongelmaa. Jos hän ei kerran jaksa olla ystävänsä kanssa kun se vie energiat niin silloin ei jaksa ja se siitä. Sitten taas tapaa kun jaksaa.

Minulla samanlainen tilanne ja viimeaikoina tuntunut, että en kestä enää! Minun ystäväni asuu kaukana ja emme tapaa usein, mutta soittelee ja lähettää tekstiviestejä joka ikinen päivä! En minä kerkeä joka päivä puhumaan vain puhelimessa. Ystäväni soittelee koko ajan, mutta ei hänellä ole mitään asiaa. Hän haluaa vain kuulla minun elämästäni, mitä olemme touhuilleet. En vain jaksa millään enää jatkuvaa puhelimen pirinää ja olen yrittänyt ystävälleni sievästi sanoa,että en vain millään ehdi aina puhumaan puhelimessa. Minulla on oma perhe sekä muitakin ystäviä ja välillä tarvitsen myös sitä omaa aikaa. Viimeaikoina en ole jaksanut enää joka päivä vastata puhelimeen, mutta kun kuulen puhelimen pirinän ja näen kuka sieltä taas yrittää soittaa, aiheuttaa se minulle ahdistusta. Asia harmittaa todella paljon, kyseessä on kuitenkin todella hyvä ystävä vuosien ajalta. En tiedä miten saisin hänet tajuamaan asian niin, ettei hän loukkaannu kovin pahasti.

Miksi ei vain voi sanoa ettei nyt ehdi tavata? Ei siihen tarvita mitään selityksiä ja jos toinen kysyy niin sanoo vain että on muuta menoa. Ja siihen puhelimeen ei ole pakko vastata, en minäkään aina jaksa vastata ja usein puhelin on myös äänettömällä. Soitan sitten takaisin kun minulla on aikaa. Joskus se on samana päivä mutta joskus vasta muutaman päivän päästä.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 15:54"]

Paras olisi kun sanoisi: En jaksa. Ei ole aikaa. Siis ihan se oikea syy.

Miksi ei voi sanoa sitä mikä tilanteen estää? En ymmärrä apn ongelmaa. Jos hän ei kerran jaksa olla ystävänsä kanssa kun se vie energiat niin silloin ei jaksa ja se siitä. Sitten taas tapaa kun jaksaa.

[/quote]

Kyllä ja ei. Ehdotuksesi on järkevä. Mutta järki ei ole ainoa ihmissuhteissa vaikuttava asia. Jos nämä ystävät, jotka haluavat pitää yhteyttä enemmän kuin toinen osapuoli jaksaa, olisivat psyykkisesti yhtä vahvoja tai sosiaalisesti yhtä huomiokykyisiä kuin heidän ystävänsä, ei olisi ongelmaa. Olisi tasapaino. Mutta niin ei aina ole. Psyykkisesti tai sosiaalisesti heikoilla olevan ihmisen minuus ei aina kestä sitä, että heidän tarvitsevuutensa tulee torjutuksi. Kyse usein näissä suhteissä on siitä, että toinen antaa ja toinen saa. Apn ja hänen kaltaisten ongelma on se, ettei halua loukata sellaista, jolla ei ole kykyä suhtautua asiaan järkevästi. Sitten pitää yhteyttä näännyksiin asti ottaen huomioon vain toisten tarpeet. Tällainen suhtautuminen ei ole hedelmällistä pitkän päälle. Sillä ehdyttää omat voimansa. Siksi pehmeät keinot, jotka eivät loukkaa, voisivat toimia, niitähän tuolla ehdotettiinkin:- olen nyt varattu, mutta puolentoista viikon päästä voisimme tavata...hei, kuule, kiitos soitosta, mutta nyt olen koko päivän varattu...soitellaanko ensi tiistaina...olen luvannut mennä lapsen kanssa kirjastoon ja uimaan? Eli ota omasta elämästäsi oikeita asioita, kiitä yhteydenotosta ja sano, että olet nyt sitoutunut perheen asioihin. Mutta samalla voisit ehdottaa tapaamista tai soittoa sellaiseen ajankohtaan, joka antaisi sinulle itsellesi aikaa niihin asioihin, jotka sitä tarvitsevat. Kyllä itseä pitää rakastaa yhtä paljon kuin lähimmäistään!

Niin no, etenkin jos ap itkee edelleen kyseisen asian vuoksi.