voi että kun en osaa päättää, menekö töihin vai jatkanko hoitovapaalla.

Itse olen menossa töihin, ristiriitaisin tuntein. Nuorempi täyttää silloin just 2 vuotta, mutta tuntuu vielä pieneltä päiväkotiin (pph paikkaa kun ei alueeltamme saa).

Mutta olen ollut tämän kevään aika väsy, ja kaipaan muutosta... uskon että kevennetty työ olisi hyvä juttu. Ja rehellisesti: kaipaan myös sitä ettei tarvitse olla taloudellisesti tiukilla. Säästöt on aika lailla huvenneet... Mutta kotonaoloaika on tuntunut hyvältä, ihanaa on pääosin ollut. Meidän lapset ovat syntyneet -05 ja -06.

mahdollista, suosittelen kotiinjäämistä. Töissä ehtii olemaan vielä 30-40 vuotta, joten puoli vuotta lisää ei tunnu missään viiden vuoden päästä. Tietenkin jos ei viihdy kotona tai pää hajoaa, töihin meneminen voi olla parempi ratkaisu. Sun lapset alkaa olla sen ikäisiä, että niiden kanssa on kiva mennä ja touhuta, kun ei tarvitse vauvajuttuja enää huolehtia.

Pieni on noin pieni, eikä se isokaan vielä järin iso ole, eikä vielä kaipaa muuta kuin max kerhoilua.

JOs aikeissa on tehdä vielä kolmas lapsi parin vuoden päästä voisi olla järkevää mennä välissä keräämään rahaa/työkokemusta mahd. nopeasti. Vanhimmat lapset pääsisivät sitten kotiin takaisin, muuten siirtäisin paluuta vielä.

kyllä se vaan näyttäis siltä, että jatkan kotona. tuskin katuisin sitä jälkeenpäin, aikaista töihinmenoa varmaan katuisin.

varmaan pääsisit henkisesti helpommalla

terv toinen kitkuttelija, joka jäi uudestaan kotiin lapsen ollessa 2v ja aikoo olla 3v asti.

töihin kaipaan eniten siksi, että olis aikuista seuraa, vois toteuttaa itseään eikä tuntis itteensä lastenhoito- ja siivouskoneeksi. usein on kyllä aika nobody-olo. olen aina ollut melko urakeskeinen. kotirouvan rooli ei ole mulle luonteva. mut kai tän pienen hetken vielä pää kestää.

sanoneen, että on ollut liian paljon lastensa kanssa. Ainoastaan, että ovat tehneet liikaa töitä jota katuvat. Jos ollenkaan epäröit, jää kotiin.

Vierailija:

töihin kaipaan eniten siksi, että olis aikuista seuraa, vois toteuttaa itseään eikä tuntis itteensä lastenhoito- ja siivouskoneeksi. usein on kyllä aika nobody-olo. olen aina ollut melko urakeskeinen. kotirouvan rooli ei ole mulle luonteva. mut kai tän pienen hetken vielä pää kestää.

Huomaan usein olevani tosi tuskastunut tähän vessojen putsaamiseen ja vaipanvaihtoon sekä pelkään urajunan kiitävän komeassa kaaressa ohi ja tutkinnon valuvan vessanpöntöstä alas. En myöskään ole ihan varma, onko turhautunut ja väsynyt äiti paras mahdollinen äiti lapselle, joka kaipaa kovasti virikkeitä ja huomiota. Tosiaalta mieitin, kuinka paljon sitä huomiota päiväkodissa pieni 2-vuotias ihminen saa ja miten herkkä lapsi pärjää siellä...?