Kävelyhaluttomuus ja mankuvinku

koululaisina viimeistään ;)

eikö voisi jo rattaat laittaa vaikka kiertoon kun lapset ovat noin isoja. Niin loppuu se rattaiden mankuminen.

Itselläni samanlaisia mankumiskokemuksia, matka kauppaan tai päiväkotiin oli vain parisataa metriä, niin kantaa olisi pitänyt.

Yksi keino oli vaihtaa täysin puheenaihetta, siis vaikka näin keväällä löytyy paljon ihmeteltävää: Katsoppas kuinka kaunis kukka, tule, katsotaan onko niitä tuollakin... tämän tyyppistä, voi keräillä hienoja kiviä, voidaan laskea montako askelta on tästä tuolle isolle kivelle. Ja otetaanpas kilpajuoksu tästä tuon puun kohdalle.... Eli ei vaan kuuntele sitä mankunaa ja koittaa keksiä kiinnostavia juttuja matkan varrelta.

Olenpa myös sortunut siihen, että menen vaan enkä jää maanittelemaan maassa makavaa, kyllä se aika pian perään on juossut. Tämä siis rauhallisella kävelytiellä.

Tai potkulaudalla?



Itseäkin ärsytti talven aikana poika (nyt 4v.) joka jaksoi mankua ja vinkua koiran ulkoilutuksen aikana ettei jaksa plaa plaa mutta onneksi lumet suli ja sai ottaa filetsun käyttöön. Kummasti polkee isommatkin ylämäet eikä yhtään narise ettei jaksa.

Tosin jaksaa aina juosta yllytettynä lyhtypylväänväli tai muu tavoitematka kerrallaan ;)



Meillä käytetään kaikenlaisia vippaskonsteja. Jättiläisen askeleita tai sitten vaan jutellaan jostain niin kivasta että marina unohtuu. Tämä ei kyllä toimi aina.

Pyörällä ajaminen toimii... kerran kesässä. Sen jälkeen on vuorossa " äiti mä en jaksa ajaaaaa..."



*huokaus* Kai se on vaan hyväksyttävä, että nuo lapset ovat ihan normaaleja ;) Olinkohan minäkin samanlainen laiskamato pienenä?



ap

Pakkaseenkin jouduttu lähtemään kuudelta aamulla tarpomaan. Aika monesti olen keventänyt tunnelmaa laulattamalla lapsia. Sitä pystyy tekemään samalla kun kävellään, ei vaaranna kenenkään turvallisuutta ja matka sujuu nopeammin lasten mielestä.



Muuten suosittelen vaan kävelyä, kävelyä, kävelyä. Kyllä lapsi aina ikävuosiensa verran kilometrejä talsii kerrallaan. Astmalapselleni kunnon pitäminen hyvänä on yksi edellytys taudin hoidossa. Hyväkuntoisella keuhkotkin voivat paremmin.

Ei jaksa (ennemminkin viitsi) ajaa pyörällä, kävellä tai potkulautailla. Joskus reissu kauppaan sujuu ihan ok sinne matkaa noin 500m, mutta takaisin kotiin tuntuu ettei päästä sitten millään. Tuo mankuminen on tosiaan rasittavaa. Meillä ei vippaskonstit auta. Tämä istuu ojan pientareelle ja tunkee sormet korviin ja laittaa suun mutruun. Tuon kiukuttelun laitan kyllä uhmaiän piikkiin, kun se muutenkin jyllää meillä aika voimakkaana. Mutta elän toivossa, että ensi kesänä olisi jo helpompaa....

En kuule vinkumista. Siis en kuule. Alan loikkimaan kuin jänis, pyöritän näkymätöntä hula-hula vannetta tai leikin apinaa. Sitten taas vedeän pokerinaaman päälle ja jatkan kävelyä. Lapsi seuraa perässä. Yleensä. Joskus on jäänyt istumaan pientareelle, mutta loikkinut perään kun kävelen tyynesti ja päämäärätietoisesti. Minä olen veturi, joka määrää.



Ennen otin kilpaloikkia, hypittiin äiti- ja lapsipupuina kilpaa.



Tyttö on sen verran iso, 5-vuotias, että tajuaa kävelyn olevan ainoa vaihtoehto. Afrikassa saman ikäiset kävelee tai juoksee paikasta toiseen, eikä siellä kysellä haluatko tai jaksatko. Tämä oli ipanalleni hämmentävä ja motivoiva tieto :-)

Täällä lapset aloittavat koulun 4-vuotiaana, ja eskarin 2,5-vuotiaana. Eikä koululaisia kärrytetä kouluun, vaan ihan kävelevät itse!! Ylpeästi perheen kanssa, samanarvoisina kuin muu perhe. Joka kerta Suomessa kesälomalla käydessäni häkellyn, kun näen 3-6 (!!!) vuotiaita istumassa kärryissä... Helsingissä tätä kai käytetään myös siksi, että äiti saa ilmaisen bussi/metro-matkan? Muissa maissa ei kyllä näe kärrytettävän niin vanhaksi kuin meillä.



Mieti itse. Jos sulla olis mahdollisuus istua kärryissä laiskana tai kävellä, kumman valitsisit? Ja jos " kyydin saamiseen" vaikuttaisi se kuinka kovin mankuistit, niin varmaan mankuisit itsekin?



Kärryt kiertoon vaan. Se afrikkalaislapsi-vertaus oli myös hyvä.

oppi kävelemään, n. 11 kuisesta. Kauppareissut tehdään rattaissa enimmäkseen kuitenkin. Ulkona ja pihalla on kävelty ja nykyisin (n. 2-vuotias) käveleekin mieluummin kuin istuu työnnettävänä. Rattaat ovat mukana siltä varalta, että alkaa väsyttää.



Minkä ikäisinä lapsesi oppivat kävelemään ap?

Ap hävittäkää ne hiivatin rattaat. Ostat sellaisen perässä vedettävän kauppakärryn mitä vanhukset käyttää jos et ostoksia kantaa jaksa.



Yksi mahdollisuus on että lapsille pienet reput ja sinulle iso reppu ja kaikille reppuun ostoksia ja kauppareissut hoituu hyvin kun jokaisella on oma vastuualueensa. Painavat tavarat sinun reppuun ja lisäksi voit käyttää kauppakassia kevyille tavaroille jotka on helppo kantaa. Lapsille jotain kevyttä/pientä kannettavaa heidän reppuihinsa.



Teette retken ensiarkena reppukauppaan ja ostatte reput jos niitä ei vielä ole.



Lisäksi kotona keskustelu siitä ettei teidän lapset ole enää ratasikäisiä, rattaita käyttää alle kolmevuotiaat taaperot ja te olette jo niin isoa että on suorastaan noloa käyttää rattaita.



Luin näitä viestejä ja useammassa oli annettu lapselle periksi ja tässä on tulos mankuvinkukakarat joita ei kestä kukaan.



Ryhtiä ja jämäkkyyttä siihen kasvatukseen niin teidän lapsilla on vielä jotain toivoa.



En käsitä miten joku aikuinen voi kuunnella tuollaista tai ylipäätään sallia tuollaista käytöstä jälkeläisiltään.

mutta autossa: " äitii, mä en enää jaksa istua..." (matkat harvoin yli 15 min)

Hiuksia harjatessa: " äitii, mä en jaksa olla paikoillani..."

Sanoinkin taas viime kauppareissulla tytöille, että kohta annetaan nämä rattaat X:lle kun te jo kävelette niin hyvin ja reippaasti ja X on vasta 1-vuotias. Ja ihan hienosti suhtautuivat. Ja jaksoivat kävellä jopa kauppaan (matkaa n. 1 km) kun ilmoitin että näin tehdään (ja nykyisin usein tehdäänkin). Mutta takaisin tullessa alkoi sitten tappelu rattaisiin pääsystä ja yleinen mankuvinkuna. Grr.



Kyse ei minusta ole osaamisesta eikä edes jaksamisesta vaan juuri siitä mitä joku sanoi: että rattaissa on kiva istua. Siksi olemmekin aina tilaisuuden tullen menneet puistoon tai kauppaan ilman niitä. Ne reissut ovat kuitenkin ihan painajaista varsinkin paluumatkalla kun kumpikin vuoronperään heittäytyy penkereeseen mankuvinkumaan, eli aina 10 metrin välein maanittelen jompaakumpaa lasta. Ja arvatkaa kestääkö kauan. Ja välillä varsinkin sinne kauppaan pitää päästä vähän ripeämmin... Esikoinen ei osaa pyöräillä niin, että pystyisi selviämään matkan varrella olevista mäistä, kuopus ei senkään vertaa (mutta kuopus sentään viitsii yrittää :/ ). Äidin pyörän tarakalle eivät molemmat mahdu. Ja kuten sanottu, en jaksa raastaa kotiin sekä kasseja että lapsia.



Muuten siitä Afrikka-vertauksesta: Afrikassa en ole käynyt mutta Kiinassa kyllä, ja siellä pisti silmään se, että rattaita ei ole paikallisilla käytössä, juu, mutta lapsia ei sitten näkynytkään ikinä missään. Lapset siellä viettävät aikansa isovanhempien tms kanssa kotona taikka hoidossa, ja vanhemmat käyvät töissä ja kaupassa etc. Ei siellä kukaan lähde hiljaksiin lönkyttelemään kauppaan alle kouluikäisen kanssa.



ap

14:lle vielä: lapset eivät tod suostu mitään ostoksia kantamaan kuin ekat 10 metriä, sen jälkeen kannan sekä reppuja että ostoksia. Kokeiltu on.



Ja 13: miten ihmeessä lapset eivät koko ajan roiku kiinni rattaissa ja vaadi päästä sinne, jos rattaat kerran on mukana?