Äidin rakkaus - pohjaton? (Itävallan insestitapauksesta)

Mutta luulen, että itse ainakin rakastaisin lasta kaikesta huolimatta, tai ehkäpä juuri siksi, että se viattomana kuitenkin ansaitsisi tulla rakastetuksi.

Ei varmaan voida oikein pohtia tapausta normaalien raiskaus ajastusten näkökulmasta. Isä on manipuloinut tyttönsä ajattelemaan toisin ja tyttö polo tuskin on kokenut enää tulevansa raiskatuksi. Ja tuskinpa on lapsiaan vihannut...



Tämä on niin sairas tapaus että tähän ei oikein tiedä miten suhtautuisi, mitään normaalia tässä ei ole.

Minusta se pappa pitäis sulkea loppu elämäkseen pimeään kellariin missä joku iso aseinen homo kävis sitä panemassa perseeseen 3 kertaa päivässä

kaikille äideille ei koskaan tule " lasta rakastavaa ja suojelevaa vaistoa" , vaikka lapsi olisikin rakkausliiton suunniteltu tuote. Joillekin sellainen taas tulee huonoista olosuhteista huolimatta, jopa raiskauksen tuloksena syntyvää lasta kohtaan.



Melkein kaikille äideille tulee jossain vaiheessa myös jonkin asteinen " inho ja halu luopua lapsesta" - mutta normaalisti se ei johda mihinkään vaan äiti pystyy käsittelemään sen aikuisen ihmisen tavoin. Jotkut pystyvät siihen, vaikka tilanne ja oma psyyke ei olisikaan ihan " normaali" .

ap

Muuten olisi varmaan tullut hulluksi yksinäisyydessä.

Ihan melkein unettomia öitä olen viettänyt ajattelemalla asiaa. Kuten toiseen ketjuun kirjoitin, tuntuu kauhealta ajatus että äiti joutuu synnyttämään noin sairaasta suhteesta lapsia. Minulla on pieni vauva ja on kamala ajatus että hän olisi syntynyt tuollaisen seurauksena. Mietin itsekin ovatko äidin tunteet äidillisiä lapsia kohtaan ja mitä hän heitä kohtaan tuntee. Toivon todella että hän rakastaa lapsiaan. Onhan hän toisaalta opettanut lapsille myös taitoja, joten se kertoisi siitä että hänellä on tunteita lapsia kohtaan.



Hyvän kysymyksen heitit ja varsinkin näin tuoreena äitinä juuri tämä puoli on mietittyttänyt minua.

se on ihan selvä, mutta muuten ajattelen myös, että ehkä ovat olleet tavallaan tuki äidille. Maailma on nyt pelottava paikka 24 vuotta vankina olleelle ja voisi kuvitella, että ei ainakaan nyt tässä tilanteessa ala lapsiaan inhota. Mutta mikä on suhde esim. 10v päästä? Voiko tuolla historialla olla mahdollista päästä lähimainkaan normaalia? Vaikea kuvitella.

Siis omiin mielikuviisi ja parin ystäväsi kertomuksiin? Mikä on otanta tässä väitteessäsi?

niin totaalisesti lapseensa että olisi vähintään valmis lähettämään lapsensa jonnekin vinkuintiaan, tai ainakin ajattelee sitä sekunnin tuhannesosan ajan. Joka muuta väittää, valehtelee.

Näin äitinä ajattelee, että lapsiaan rakastaa aina, olivatpa he sitten millaisia tahansa jne.. sitä rakasta lastaan niin ehdoitta. Se rakkaus siihen lapseen kasvaa jo sieltä kohdusta koko odotusajan ja se vain vahvistuu, ei kaikilla ihan näin käy, moni odottelee niitä tunteitaan pidempään.



Tässä on kyllä vaikea kuvitella miten on, ehkä tämä Elisabeth on kokenut näistä lapsistaan seuraa siellä. Mutta en tiedä kuinka voisi ajatella näistä, ehkä hirvittävää tuskaakin tuntisin itse. Mutta varmaan rakkauttakin. He ovat kuitenkin kiintyneet häneen, äiti hän heille on ja näin käsityksen saanut että hän siellä kellarissa kasvattanutkin itsensä heille ihan äitinä jne. että luulisi ihan terveen tunne siteen heille antaneen..kaikesta huolimatta. Ja osasihan pienin hakea lohtuakin hänen sylistä vieraiden tullessa jne.. että näin.

7 on ihan oikeassa!



t. 15 jonka lapset on usein lähdössä vinkuintiaan ;)

Taitaa kuitenkin olla niin, että rakkaus/eettisyys yms tunteet vaativat sitä, että inhimilliset perustarpeet on tyydytettynä.

Miksi jossain köyhissä maissa muuten myytäisiin lapsia prostituoiduiksi tai tehdasorjiksi?

Ellei isä sitten aivopessyt heitä äitiä vastaan. Mutta aika mahdotonta asua sellaisessa kellarissa jos ei tule toimeen, joku olisi tappanut itsensä tai toisensa.

Olin 17 kun minut raiskattiin. Raiskaus oli melko väkivaltainen, ja lisäksi vei minun neitsyyden, jonka olisin halunnut säästää avioliittoon.

Olin melko shokissa pitkän aikaa tapauksen jälkeen, enkä huomannut edes murehtia mahdollisista sukupuolitaudeista tai raskaudesta.

Pian sitten huomaisin, että kuukautisia ei ollut tullut pariin kuukauteen.

Tein raskaustestin, ja plussaahan se näytti.

Aborttia en pitänyt mahdollisuutena, ensimmäisenä ajattelin adoptiota.

Raskaus kului, ja maha kasvoi, koko ajan muistuttaen minua raiskauksesta, tuntui tosi pahalta. Kuitenkin siihen lapseen jotenkin kiintyi jo siinä vaiheessa, vaikka sitä myös vihasi sen takia, mistä se muistutti.

Lapsi syntyi, ja pidinkin sen itse. Alussa oli vaikeaa, kun tunteet olivat ihan sekaisin. Tuntui, että pitisi vihata vauvaa, mutta kaikesta huolimatta sitä rakastikin. Viha häipyi ja rakkaus jäi.

Tällä hetkellä minulla on siis 4 vuotias tytär, joka muistuttaa minua siitä, että kaikesta pahasta voi seurata jotain aivan ihanaa.

Ilman tuota raiskausta, minulla ei olisi tytärtäni, tuota ihanaa olentoa, joka tekee elämäni onnelliseksi.

lapsi/lapsia normaalista suhteesta



ja



lapsi/lapsia raiskauksen tuloksena.



Tuollaista tapahtumaa on kenenkään vaikea kuvitella kohdalleen joten ehkä siksi ei paljon vastauksia.



Minulla on lapsia suhteesta joka on päättynyt rakkaus lapsiin ei lopu vaikka suhde heidän isäänsä loppuisikin - muuta en voi kertoa kun ei ole omakohtaista kokemusta.

raiskauksesta syntynyttä lasta rakastaa ihan täysillä. En ainakaan itse uskoisi, että siihen pystyisin.

Enkä usko, että jaksaisin rakastaa omaa lasta, jos se olisi täysi kusipää (siis isosta lapsesta kyse). Minusta äidinrakkaus ei kestä kaikkea. Eikä sen tarvitsekaan kestää.

ihan yhtä paljon kun vuoden vanhaa poikaanikin, vaikka poika onkin syntynyt avioliitossa ja harkittuna. Kyllä mäkin vielä raskausaikana ajattelin, etten voi edes katsoa tytärtä, koska se muistuttaa niin paljon isästään, ja siitä, mitä tämä teki minulle, mutta lopulta lapsesta tulee paljon tärkeämpi kun mikään tapahtuma, ja siitä raiskauksesta pystyy jopaolemaan iloinen, koska ilman sitä ei olisi tyttöä.

20

Uskon sinua. Sinä taidat olla tavallista kypsempi ja tasapainoisempi...



22

Sellaisia kauheuksia kokeneita, kuin sinä , ei varmasti paljon ole täällä. Mielenkiintoista kuulla, että ainakin sinä rakastat lastasi, teki isä mitä vaan tai oli mitä vaan. Ja että olet kääntänyt vihan raiskausta kohtaan melkein kiitollisuudeksi saada sitä kautta rakas lapsesi. Lapsesi saavat olla onnellisia noin rakastavasta äidistä.

Äitinä vaikea edes tunnetasolla käsitellä moista asiaa, lähinnä yritän pitää pois mielestä tuota koko kauhua.