Saako miehen koulutettua kotitöihin jne?
Kommentit (14)
Kyllähän se sitten jotain tekee kun aikansa nalkuttaa, mutta vapaaehtoisesti ei taatusti. Keskustelkaa siitä että koska kotityöt ovat sinun harteillasi, vuokran ynnä yhteisten menojen suurin osa on miehesi harteilla. Sekin on tasa-arvoa omalla tavallaan.
Ja meillä toimii se, että koska mies ei tee, niin se maksaa siivoojan, joka tekee miehen osuuden.
Ja silti se kaksi kertaa vuodessa, kun pakotan miehen siivoamaan työhuoneesta paperiröykkiönsä, niin kuukauden saan muistuttaa, että toi todellakin on siivottava jouluun mennessä. Ja sitten se viimeisenä yönä hirveän mutinan kanssa tekee sen.
Että kiitti vaan anopille, kun on opettanut poikansa jättämään kaiken just siihen, mihin sattuu tipahtamaan.
Osaa siis samat hommat kuin minäkin ja tekee niitä myös oma-aloitteisesti. Kiitos siis anopille ja myös itselleni, koska en suhteen alussakaan alkanut leikkiä kodin pikku hengetärtä ja jäänyt siihen koukkuun. Kadehtikaa ihan vapaasti!
mieheni 1950-luvulla syntynyt- eli perheen perinteisen työnjakoon tottunutta ikäluokkaa...
ehkä nuoremmat onnistuu paremmin...
Ei pidä olla se kodinhengetär joka tekee kaiken kotona, alusta lähtien on vaadittava että toinenkin tekee osansa. Jos ei tee, itse miettiä haluaako sellaisen parisuhteen.
mutta ei vieläkään oma-aloitteisesti. Eikä edes tiedä missä meidän siivousvälineet säilytetään. Missä rätit. Millä ainella mitäkin pestään.
Mitä saa laittaa pyykikoneeseen tai astianpesukoneeseen, mitä ei.
Ja vaatteitaan ei saa kaappiin. Ei toimi se pihistelykään.
Paras oli, kun kasasin hänen pestyt vaatteensa makkariin yhteen lootaan, joka sit pursuili ylitse kun herra ei puoleen vuoteen ainakaan ole käyny kertaakaan sitä läpi. Ihmetellyt vaan missä hänen vaatteensa ovat, siivosin ne aina olkkarin sohvalta sinne laatikkoon. Meinasin vkl:na nakata ne jätesäkkiin ja viedä roskikseen sellaisenaan, niin jo tuli töpinää. Kävi ne läpi ja ihmetteli et täälläkö tämäkin vaate... vaatekaapissansa olevassa lootassa siis... ja on ostanut vaan lisää vaatteita tai suoraan kuivausrummusta käynyt noukkimassa jos en ole ehtinyt vielä viedä sinne lootaansa. Joo, ja osa vaatteista kerran pidettyjä, pestyjä ja jääneet pieneksi alkavan keski-ikäisen möhömahan kasvaessa.
Imurointi, ja pesu ja mikään ei onnistu. Roskatkin taas viemättä pitkältä ajalta, itse jouduin viemään tänään niitä kiroten... edes astioita ei saa laitettua pesukoneeseen. Jos se on täynnä puhtaita, tai likaisia ihan sama, ei viitsi edes avata sitä.
Kyllä mun mieheni osallistuu ihan ilman kouluttamistakin.. enpä olisi toisenlaista miestä huolinutkaan.
Ei muista hetkeä pidemmälle.
Ruokaa oon sentäs saanut laittamaan, mut hänellä ei tuo ravinto-oppi ole oikein hallussa eikä mitään mielenkiintoa ruokavaliota ja elämäntapoja kohtaan. Pelkkää pikaruokaa laittaisi ja pitsaa ja juomaksi kelpaa limsa, joka aterialla, joka janoon ja sitä samaa tuputtaa lapsillemmekin.
Lupaa imuroida hetken, mut sitten ei jaksa, lupaa ja se siirtyy ja siirtyy...
Tai tulee riita... ja taas siirtyy...
Siivooja kerran viikossakin on ihan turha lapsiperheessä, jos paikat ei pysy järjestyksessä, ja mies syyttää siitä minua. Eikä suostu sitten järjestämään paikkoja, koska se ei kuulu hänelle, kn hän ei ole sotkenut... mut eipä tuo laita sitten mitään vaatteitansakan eikä pese niitä, eikä sitä ruokaa..eikä käy kaupassa, ja jos käy niin siitä tulee sanomista aina kun hän jättää ostamatta ne ruisleivät ja muut, kun keksii että hän haluaa ostaa kermajuustoa ja vehnäpatonkia mieluummin. Ja unohtaa vihannekset ja hedelmät, kun ei jaksa kaikkea kantaa (autolla käy).
että " se on voi voi, joko maksat tai jaksat" , siis siivoojan tai tehdä oman osasi kotitöistä. Jos mies edelleen äkisee jotain, palkkaat siivoojan pokkana, ja jätät vähintään samalla summalla maksamatta yhteisiä menoja. Ja sen jälkeen sanot miehelle että " turpa kiinni, minä en ole mikään saatanan siivooja ja kodinhoitaja" .
Ainoa mitä ei ole oppinut, on tavaroiden paikalleen laitto. Eli nostelee lelut ja lehdet sohvalle imuroinnin tieltä sen sijaan, että laittaisi ne suoraan paikoilleen.
Meillä oli heti alusta alkaen selvää, että yhteistä kotia hoidetaan yhdessä. Eli ei ole oppinut lusmuilemaan. Samaa opetan pojalle koko ajan, hän ei lähde tästä talosta maailmalle uusavuttomana laiskottelijana.
ei sitten ilmeisesti saa