Gallup ainoille lapsille: kerro plussat ja miinukset aikuisen näkökulmasta.

hyviä puolia en ole vieläkään keksinyt, huonoja vaikka kuinka.



itselläni onkin jo 4 lasta ;)

söpöjä kavereita, jotka ihastuvat minuun. Vanhempien huomiota sai ainakin tarpeeksi, opin olemaan tyytyväinen yksinkin, ja minulla oli kavereita sen verran, etten olisi tarvinnut sisarusta leikkikaveriksi tms. En koe kärsineeni ainoana lapsena olosta, enkä usko olevani mikään hirviökään sen vuoksi.



Koska olin koko suvun jotakuinkin ainoa lapsi, jossain sukujuhlissa kävi rasittavaksi se, että jouduin sitten olemaan se ainoa kaikkien tätien kyselyjen kohde. No mitäs numeroita tuli, oletpas kasvanut, miten koulussa menee. Mutta se nyt oli pientä.



Tulevaisuuden kannalta voisi tietysti olla kiva, jos olisi sisaruksia auttamassa vanhempien hoidossa joskus, kun se on ajankohtaista. Mutta eipähän tarvitse perinnöstä tapella.

En pahemmin kaivannut lapsena sisaruksia. Samanikäisiä leikkikavereita löytyi naapurustosta ja sukulaislapsista.



Kotona en oppinut " pitämään puoliani" , joten välillä olen liiankin kiltti ja muut huomioiva. Minun kohdallani ei ainakaan pätenyt se, että ainokaisista kasvaisi itsekkäitä.



Ikävintä on ollut se, jos kotona on ollut ongelmia ja vanhempien suhde ei ole ollut kunnossa. Tällöin olen tuntenut jääväni yksin kun ei ole ollut sisarusta samassa tilanteessa jakamassa murheita.

Hyviä muistoja jäi paljon!

Nyt aikuisena olisin kaivannut sisaruksia joiden kanssa olisi yhteydessä ja voisi miettiä vanhempia koskevia asioita nyt kun sairastelevat. Jään aika yksin kun vanhemmista aika jättää...

Pienenä kaikki oli hyvin, olin tosi sosiaalinen ja kavereita oli paljon. Sain vanhemmilta paljon huomiota ja ne panostikin muhun hurjasti, tosin mitään en saanut helpolla. Muhun pätee kanssa toi liika kiltteys, enkä ymmärrä tippaakaan ilkeyttä tai ahneutta.



Nyt sitten kaipaisin sisaruksia, kun vanhemmat huonossa kunnossa ja itsellä pienet lapset ja pitäisi jaksaa huolehtia kaikista yhtä aikaa. Ei ole oikein ketään, kelle purkaa huolet ja jota kiinnostaisi vanhempieni hyvinvointi.



Mutta toisaalta, olen nähnyt paljon sisaruksia, jotka ovat aikuisina huonoissa väleissä tai tuntevat katkeruutta siitä, että heitä on kohdeltu pieninä eriarvoisesti...

eli pienenä en juuri sisaruksia kaivannut, no joskus harvoi kävi mielessä, että pikkusisko olis ollut kiva :). Mut nyt isompana on tosi tylsää kun ei ole sisarruksia.

Minulla on siis yksi lapsi ja taitaa jäädä ainoaksi ja hänen asemaansa yritän tämän gallupin avulla asettua.



Kiva kuulla, että monilla on ollut ihan hyvä lapsuus. Tuo vanhempien vanheneminen on varmasti iso juttu. Ehkä se suurin.





Toisaalta monet tappelevat niistä perinnöistä, joten yhdellä ei ole sitä pulmaa.



ap

Lapsena olisin kaivannut leikkiseuraa kotona. Harmitti kun kaverini menivät kotiin illalla ja ajattelin, että siellä ne nyt saavat vielä leikkiä sisarustensa kanssa. Minulla oli paljon kyllä kavereita.



Harmitti, kun oli vanhemmillani riitaa tms. niin ei ollut ketään samantasoista jakamassa.



Nyt harmittaa, että kun vanhemmat vanhenevat ja ei ole ketään apuna heidän asioitaaan huolehtimassa. Tämä on suurin harmi minusta. Todella rasittavaa.



Vain perintöasia on ainoa hyvä puoli.

ja se perintöasiakin on pieni etu vain. Jakaisin mielelläni perinnön sisarukseni kanssa, jos olisi.



Minulla itselläni on vain yksi lapsi ja ehkä ei tule enempää, kun keskenmenoja on jo 5. Harmittaa todella lapseni puolesta.

mieheni on ainut lapsi ja joutui vastikään yksin hoitamaan vanhempansa hautaan, yskin suremaan jne. Tai toki minä tukena ja äidin sisko, mutta lapsen suru vanhemmistaan on miehelläni yksin.



Voisin kuvitella että myös vanhusten " hoitaminen" yksin rankkaa, olla se ainoa, jolla on " velvollisuus" käydä katsomassa jne.

lapsena ei ehkä niin osannut kaivata, paitsi joskus muistan toivoneeni ja pyytäneeni kovin, mutta nyt omien lapsien myötä, kyllä tunnen että paljon puuttuu. Meillä mieskin ainoa, niin ei ole sitten meidän lapsilla serkkuja lainkaan, esim. Ja lähellä asuvat nuorehkot isovanhemmat elävät täysin omaa elämäänsä, eli eivät ole olleet lapsista vissiin kiinnostuneita kun itse elivät sitä aikaa eivätkä nyt. Ja mulle ei edes toi perintöasia ole mikään bonus, en tykkää perintöpuheista, eikä täällä kukaan tiedä missä järjestyksessä lähdetään, ja lisäksi isommalla iällä sain tietää että mulla on velipuoli. Olen itse yrittänyt luoda häneen suhdetta, mutta ilmeisesti katkeruus isättömyydestä painaa vaakakupissa liian paljon. Meillä on 7 v ikäeroa, minä en ole mitenkään syypää tuohon isättömyyteen, mutta onhan se ymmärrettävää. Eli en siis voi iloita siitäkään, että veli periaatteessa olis olemassa. Ja nyt kun äitini narsismi-taipus taas kukkii vähän rehevämmin, kyllä sitä toivois ja kovin, että olis joku kenen kanssa asioita jakaa.

Ainoana lapsena olemisen hyvät puoletkin kyllä ovat olemassa, saa vaikka ihan eri tavalla huomiota vanhemmilta, ei tarvitse tapella, voi ehkä harrastaa enemmän jne., kun on enemmän rahaa käyettävissä siihen ainoaan. Ja jos vanhemmat tasapainoisia ja sen luonteisia, niin varmasti lastenlastenkin kanssa voi saada tukea ja apua. Sitten ehkä jaksaa taas niitä iäkkäitä vanhempiaan vuorostaan aikanaan hoitaa. Me ollaan miehen kanssa tossa asiassa jo täyskatkeroituneita...

En kaivannut sisarta lapsena tai nuorena, enkä kaipaa sitä nytkään. Lapsena olin helpottunut ollessani ainoa lapsi, kun katselin parhaan ystäväni ja hänen veljensä tappeluita. Sittemmin sain sisarpuolen, jonka kanssa meillä on 19 vuotta ikäeroa. Olemme hyvissä väleissä, mutta emme mitenkään läheisiä. Hän on opiskeleva teinityttö ja minä työssäkäyvä äiti. Maailmamme ovat aika kaukana toisistaan.



En ole huolissani tulevaisuudesta. Äitini joutuu yksin hoitamaan oman äitinsä asioita, vaikka hänellä on kaksi veljeä. Ei se omien vanhempien hoitovastuu välttämättä tasaisesti jakaannu, vaikka olisi kuinka monta sisarta. Sitä paitsi isäni kanssa en ole väleissä, joten äiti on ainoa, jota voisin kuvitella auttelevani tulevaisuudessa.

Itselläni on kaksi sisarusta, mutta emme ole kummoisissa väleissä. Emme toki riitele tai muutakaan, mutta kemiat ei vaan kohtaa. Eli ei ne sisarukset automaattisesti tarkoita sitä, että on myöhemmällä iällä sitten juttuseuraa tai muuta semmoista.



Aina sitä kaipaa juuri sitä, mitä ei saa. Kaverit toivoi coolia isoveljeä ja minä sitten tietenkin toivoin isosiskoa, kun veli jo oli. Ainoat lapset toivoivat sisarusta ja minä taas toivoin olevani ainokainen..

Olen ainoa lapsi enkä ole koskaan kaivannut sisaruksia. Myös poikani jää ainokaiseksi. Suurempi ongelma se muille tuntui olevan - ainahan ennakkoluuloihin törmäsi. Jossakin vaiheessa uskoin itsekin, että olen kaikista itsekkäin ihminen maan päällä, kun ainokaiset kuulemma sellaisia ovat. Mutta sitten tajusin, että turha on alkaa toteuttaa tuollaista " profetiaa" , jos se ei kerran pidä paikkaansa.



Olen nyt 32 enkä vieläkään kaipaa sisaruksia.

Lapsena ei minulla siis sisarusta käytännössä ollut.



Varmaan se on tyyppikysymyskin, mutta minä ei ikinä, kertaakaan muista ajatelleeni, että olisipa kiva, jos olisi sisarus. Varmastihan se olisi voinut kiva olla, mutta minulla oli mainio lapsuus näinkin. Olin aktiivisesti mukana joukkueurheilussa ja muutenkin kavereita oli paljon. Se, että sitten illat olin " vain" vanhempien kanssa, ei ollut mikään miinus. Nyt vanhempana on kiva, että on sisarus, vaikkakin paljon nuorempi, mutta molemmat olemme aikuisia.



Minä sanoisin yhteenvetona seuraavaa:

Lasten/sisarusten lukumäärällä on aina puolensa. Olisi typerää väittää, että yksilapsisten olevan jotenkin onnettomia tai päin vastoin. En ole koskaan tajunnut tätä ajatusta.

Meillä on nyt kaksi lasta ja se on meille juuri oikea määrä. Ei kuitenkaan missään nimessä siksi, että " toiselle olisi seuraa" , vaikka onhan se hienoa seurata sisarusten välisiä leikkejä ja rakkautta.

mulla oli (ja on edelleen) läheiset välit serkkuihin ja kavereita oli paljon. Toisaalta oon aina viihtynyt mainiosti myös yksin.



Vasta nyt aikuisena tuntuu, että olisi kiva jos olisi sisarus. Mutta ei tuo asia minua mitenkään jatkuvasti vaivaa, ja olen onnellinen näinkin. Omat vanhemmat on onneksi vielä suht nuoria ja hyväkuntoisia, mutta varmaan sitten kun he vanhenevat saattaa olla rasittavaa hoitaa heidän asioitaan yksin.