Lapsen hankkiminen oli elämäni pahin virhe!

Ehkä se siitä vielä iloks muuttuu kun yöheräilyt jää vähemmälle?

ettetkö pystyisi äidiksi vaan siitä, että taidat olla liian yksin vanhemmuudessasi.



Vanhemmuuteen kuuluu kielteisiä asioita. Vauvan yöheräämiset, tahtoikäisen raivarit, murrosikäisen kiukuttelu. Ei se, että niihin väsyy, tarkoita etteikö sinänsä kelpaisi vanhemmaksi.



Mä en esim. ole koskaan leikkinyt lasten kanssa. Mun mielestä se ei ole vanhemman homma, jos sitä ei halua sydämestään tehdä.

Imetyksen lopetin jo 5 kk iässä, mutta edelleen lapsi heräilee öisin. Ei ole kyse pelkästään yöheräämisistä, tuntuu että vaan " vihaan" olla kotona ja pitää kitisevää lasta tyytyväisenä. Hirvittää ajatellakin taaperovaihetta, kun pitäisi jaksaa pysyä kävelevän hirviön perässä. Minua ei vaan kertakaikkiaan kiinnosta äitiys. Itken päivittäin menetetyn elämän perään, kaipaan sitä KAIKKEA mitä minulla oli ennen lasta. Lapsi vei kaiken muttei tuonut kertakaikkiaan mitään tilalle. Tiedän että negatiiviset tunteet on normaaleja, mutta kun rakkaus ja äidinvaistot puuttuvat. AP

t. 10 v lapsettomushoidoissa ollut



ps. ap olet aika nuori vai?

mummo apuun lastenhoitoon...



älä jää yksin- lastenhoito on täyttä työtä- helpottaa toki, SITTEN kun lapset ovat koulussa

Kannattaa ehkä mennä juttelemaan psykologin kanssa. Kerro neuvolassa tunteistasi. Kyllä elämä helpottaa, kun lapsi kasvaa, pääset töihin jne. Koita nyt saada muuta elämää, harrastuksia, kavereita, älä jää kotiin nyhjäämään!

sairastellut koko ajan siis korvatulehdus, keuhkoputkentulehdus, nyt viimeks kuume ja räkätauti ja nyt yskii niin ettei nukkumaan pysty. Muutenkin ollut vaativa vauva. JA olis kaksi muutakin vielä hoidettavana. Mutta en voi sanoa samaa kuin sä, lapseni ovat maailman ihanampia ja mietin, että mitä mä tekisin jos mulla ei olis heitä! lapset ovat rikkaus vaikka raskaita ovatkin. Älä hanki ainakaan enempää lapsia kun koko ajan sun oma aika vähenee siitä. Näitä asioita pitäis miettiä ennen kuin hankkii lapsen!!!

ja vasta viime aikoina on voimakkaasti tullut noita tunteita, että kaipaan entistä elämääni takaisin. Välillä mietin, että olenko ihan hullu, kun olen tehnyt näin monta lasta. Mutta silti rakastan heistä jokaista ihan mielettömästi, vaikka välillä olen heihin niiiiin väsynyt. Sen huomaa, jos joku vaikka on kipeä, antaisin vaikka toisen käteni auttaakseni. Eikö sinulla tosiaankaan ole mitään tällaisia tunteita? Koskaan?



Jos lapsi on tosi vaativa, voi olla, että positiivista palautetta vauvanhoidosta ei tule. Onko lapsesi tavallista tyytymättömämpi ja vaikeahoitoinen?

olet vain kovettanut itsesi lasta vastaan ja haikailet mennyttä elämää. Jos uskallat päästää irti menneestä, edes väliaikaisesti, niin huomaat lapsen tuoneen mukanaan - itsensä, oman ihanan itsensä :)



Avaa se kätesi ja päästä jo irti. Et sinä putoa.

kun niin kovasti halusin lasta ja luulin kykeneväni äidiksi.



Joku ehdotti töihin palaamista ja elämän hankkimista takaisin. No ei sitä elämää saa takaisin, kun lapsi sitoo niin paljon. Haluaisin elää ja mennä oman mieleni mukaan. AP

Jos molemmat kantavat kortensa kekoon, niin kyllähän sitä aika vapaasti voi mennä. Molemmat vaikka vuoroilloin omissa menoissaan ja välillä yhdessä vauvan kanssa. Yhden vauvan kanssa on helppo reissata, me kävimme ekan kerran ulkomailla kun vauva oli 3kk. Onko hoitoapua esim. isovanhemmista, että pääsisitte miehen kanssa kaksistaankin jonnekin?

missä MIES???

-------

muutakin tukiverkostoa on kuin mies



hanki tukiverkosota-mummi(t) suku, ystävät, kummit...naapurit



neuvolasta saa kotipalvelua-

ja nuvolan kautta saat ilmaisen psykologin vastaanoton KIIREELLISENÄ



vetoa neuvolassa synnytyksen jälkeiseen masennukseen:)

ja VAADI apua neuvolalta- niin silloin apua myös saat



T. nro 6



ps. sosiaalitoimisto-

ja kasvatus- ja perheneuvolakin auttavat

neuvolan avulla vältyt lastensuojelu kontaktilta

Juuri tuo tunne puuttuu täysin että antaisin mitä vaan lapsen puolesta. Lapsi oli joku aika siteen sairaalassa vuorokauden ripulin takia, itse olin hyvin helpottunut kun sain olla rauhassa jonkin aikaa.

Ei ole mummoja lähellä jotka voisivat auttaa, ja mies on ihan kädetön lapsen hoidossa. Nyt ei ole kyse siitä että pitäisi päästä " tuulettumaan" , vaan haluaisin vapauteni takaisin, ei vaan hetkellisesti. Ja haluaisin eroon tästä pakkopullasta jota äitiys on. AP

tai jätä mies ja lapsi, että lapsi saa kunnon äidin. LAKKAA VINKUMASTA senkin itsekäs paska.

Miten ihmeessä et käsitellyt lapsen mukanaan tuomaan ILMISELVÄÄ oman elämän muuttumista etukäteen?

ja en sano tätä pahalla, vaan totean vain, miehen on otettava äidinroolia. Sitoutuuko mies tunnetasolla lapseen yhtään enemmän kuin sinä? Kysyisin vielä, että millainen ihminen olet muuten, oletko " tunnekylmä" ? Tunnetko rakkautta esim. miestäsi, vanhempiasi, sisaruksiasi yms. kohtaan?

että tämä on ohimenevä elämänvaihe? 10 vuoden kuluttua olet jo paljon vapaampi elämään omaa elämääsi. Ja 20 vuoden kuluttua olet taas ihan omillasi. Tiedän, että nuo ovat pitkiä aikoja, mutta joka tapauksessa lapseen sidoksissa oleminen on ohimenevää. Et ole menettänyt omaa elämääsi kuin tilapäisesti. Kuvaamasi tunteet ovat varmaan jokaiselle äidille ikävän tuttuja, mutta tuo täydellinen äidinrakkauden puute mistä kerrot on kyllä outoa. Eikö sinua yhtään kauhistuta ajatus, että lapselle tapahtuisi jotain kamalaa? Jos et vain tunnista rakkauden tunteitasi, koska olet odottanut jotain aivan ylitsepursuavaa rakkautta? Ei sellaista varmaan tunne kukaan, ainakaan kaiken aikaa ja se yleensä lisääntyy sitä mukaa kun lapsi kasvaa.

Kolme vuotta meni jäitä poltellessa. Toinen lapsi sitten jotenkin muutti kuvion ja totuin siihen, että olen äiti nyt ja eteenpäin. Nyt nuorinkin on jo 3-vuotias ja olen niin tottunut lasten hälinään ja jatkuvaan passaamiseen, että kun minulla on hetki aikaa itselleni en ollenkaan tiedä mitä tekisin. En enää osaa mennä ja tulla kuten silloin ennen.



Jos olet tuttavapiirisi ensimmäinen ja ainoa äiti niin kyllähän se ikävältä tuntuu kun kaverit jatkavat omaa menemistään. Minunkin oloni helpottui myös sen myötä, että ystäväni perustivat perheen.

menee pahemmaksi, voi kyse olla jopa siitä, että hedelmöityshoidot ovat tehneet sinusta jotenkin varovaisen ja et ole kypsynyt siihen äidin rooliin pelätessäsi, että jotain sattuu ja lapsi ei lopulta synnykään.



Koska kypsyttelyaika on jäänyt pois, putosit koko touhuun aivan yllättäin lapsen synnyttä ja se tunne on ikäänkuin jäänyt päälle.

Keskusteluapua varmasti kaivattaisiin nyt. Joku klikki sinulla on, mutta uskoisin, että siitä pääsee yli.



Täällä on kenenkään turha hurskastella sillä, että olisi pitänyt miettiä ennen lastentekoa, mitä se tarkoittaa. KUKAAN raskaaksi hankkiutuva ei voi etukäteen tietää minkälaisia tunteita kohtaa lapsen syntymän jälkeen!!!

Kaikkea kun ei voi suunnitella. Mutta apua löytyy aina, kun sitä uskaltaa hakea. Ota kissa pöydälle ja hae neuvolan kautta psykologin tms. jeesiä.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja mieti ihan syvällisesti miten vaikeaa yhden ilmeisesti suht terveen ja normaalin vauvan hoitaminen on. No? Vertaa esim. 5 lapsen hoitoon tai sairaan lapsen hoitoon tai vaikka lääkärin työhön (jossa vuorot kestää joskus 20h kerrallaan ja keskittyminen ei saisi herpaantua hetkeksikään). Vastaus on että lapsenhoito ei ole kovin vaikeaa. Tylsää se kyllä voi olla, mutta se taas oma syysi - hanki seuraa ja pistä se mies töihin. Jätät hänet vauvan kanssa ja häivyt vaikka päiväksi tai kahdeksi niin elämä näyttää ihan toiselta. Taidat muuten olla provo, tai sitten hyötyisit masennuslääkityksestä.

Vierailija:

Täällä on kenenkään turha hurskastella sillä, että olisi pitänyt miettiä ennen lastentekoa, mitä se tarkoittaa. KUKAAN raskaaksi hankkiutuva ei voi etukäteen tietää minkälaisia tunteita kohtaa lapsen syntymän jälkeen!!!

Oma prosessi ajatukseen äitiydestä vei 10 vuotta ja pohdin kaikkea mahdollisesta koliikista vammaiseen ja miten suhtautua murrosikäisen ekaan känniin jne. Etsin ja luin aiheesta, selvitin raskausajan mahdolliset ongelmat, vauva-ajan yleisimmät ongelmat, luin kasvatusopasta ja juttelin kokeneempien kanssa. Olin varautunut pahimpaan, keskustellut miehen kanssa a-ö:hen eri tilanteet ja miten niistä voi selviytyä jne.

Nykymaailmassa naisella on mahdollisuus valita äitiys, ja sitä pitää pohtia! (Yllätysraskaus jos ehkäisy on kunnossa on sitten hiukan eri asia, mutta niitä on harvoin)

Mutta ap:lle rohkeutta lähteä nyt viimein työstämään omaa äitiyttä ja elämänvalintoja; olet joka tapauksessa suonut lapsellesi elämän joten nyt sinun täytyy ottaa siitä vanhemman vastuu. Jos et voi tai pysty lähivanhemmuuteen niin lapsesi varmasti pääsisi myös rakastavaan adoptioperheeseen. Myös miehesi on opeteltava elämään lapsen kanssa jos kuitenkin perheenä jatkatte.