Miten pääsee yo:lle assariksi??
Kommentit (2)
käytetään luultavasti aika villisti ja harva on todella virkanimikkeeltään assistentti.
Jos sinulla on oikea koulutus, voit hakea vapaita paikkoja. Mutta ainakin osa näistä on ns. jatkotutkija-assistentin paikkoja - sinun oletetaan siis tekevän samalla väitöskirjaa, jolloin alasta riippuen tutkimuksen täytyy olla jo jonkinasteisesti käynnissä.
Jos tarkoitat assarilla sellaista heppua, joka opettaa kursseilla, voit olla esim päätoiminen tutkija (vaikkapa tutkimusryhmän omilla palkkalistoilla tai apurahalla) ja sitten teet vain lisäksi opetushommia tuntiopettajana tuntipalkalla.
Jos tarkoitat jotakin tutkimusorientoitunutta assaria, mene hommiin tutkimusryhmään, ole ensin tutkimusavustajana, tee siellä gradu ja sitten väikkäri.
Mutta käytännöt vaihtelevat paljon aloittain, itse olen ollut alalla, jossa tutkimusta tehdään isoissa ryhmissä ja niihin mukaan meneminen on helpompaa kuin aivan oman tutkimuksen tekeminen, jota esim humanistisilla aloilla usein tehdään.
avoimet työpaikat. Jos kyseessä Helsingin yliopisto, assistenttinimikettä ei enää käytetä vaan se on tohtorikoulutettava.
Tohroeikoukoulutettavan hommaan päästäkseen muuten pitää olla jatko-opiskelija... Pyri ensin jatko-opiskelijaksi.