Työttömänä kohta 2kk. Alkaa jo seinät kaatua päälle ja todella ahdistaa!
Olen lähettänyt varmaan 100 hakemusta tänä aikana. Pari viikkoa sitten otettiin eräästä paikasta yhteyttä ja pyydettiin käymään. Vaikutti todella lupaavalta. Haastattelija sanoi että ehdottomasti haluaa minut sinne ja että nähdään ensi viikolla sopimuksia kirjoittamassa. Lupasivat soitella minulle päin. No, ei ole mitään vaan kuulunut enää sieltäkään :(
Masentaa. Kun edellinen työ läheni loppuaan niin olin oikein positiivisin mielin ja ajattelin että varmaankin saan uuden työn taas nopeasti kuten ennenkin olen saanut. Vaan miten kävi.
Lapsilla on vielä hoitopaikatkin, ei uskalla luopua kun takas ei saa ainakaan nopeasti, ja on turhauttavaa maksaa niistä vaikka itse on kotona ja lapsetkin pääsääntöisesti.
Pläääh. Ennen en oikein ymmärtänyt mitä työttömät märisee mutta nyt ymmärrän.
Kommentit (8)
JOKA PÄIVÄ mietin, että mistä töitä. En osaa " vain levätä" .
Pari vuotta sitten lähetin yli 60 hakemusta ja 2 haastattelua taisi tulla. Sain töitä, mutta sinne en lähettänyt edes hakemusta, soitin vaan. Nyt kun mietin, niin taisin kehua itseäni turhan paljon cv:ssä, kun en tajunnut, että se ei ole paikka kehua itseään, vaan itse hakemus.
Tsemppiä ap!!
Jäin viime kesänä työttömäksi ja jouluna olin jo niin maassa, ettei huvittanut mikään. Tammikuussa pääsin työkkärin eräälle kurssille ja nyt on olo toinen.
Älä luovuta, kyllä se sullekin paikka löytyy!
3: Oliko sulla lapsilla koko työttömyyden ajan hoitopaikat? Piditkö heitä päivähoidossa? Itseäni mietityttää tuo päivähoitoasia -> mun tuurilla tietysti saan työn juuri kun olen irtisanonut hoitopaikat...
ap
Yritä keksiä jotain tekemistä, juttuseuraa tms. mistä saisit tsemppiä. Ja rohkeasti soittamaan tuosta mainitsemastasi työpaikasta. Voi olla vain, että heillä tullut jotain viivytystä rekrytointiprosessiin.
Lasten hoitopaikkojen kanssa meilläkin on pähkäilty ja onneksi ne täyspäiväpaikat säilytettiin (vaikkei tietenkään täyttä aikaa käytetty), silllä minulla alkaa 1,5 vkon päästä työt. Työttömänä olin vajaan puoli vuotta, tosin pienimuotoista opiskelua ja tuntihommia kotoa käsin tein.
Ajattelin itsekin että josko alkaisin vaikka itse-opiskella (englanninkielitaito on tosi ruosteessa, voisi ihan kirjastosta lainata jotain kirjoja ja prepata tuota ainakin)...
Oliko teillä lapset miten usein hoidossa kun olit työttömänä? Olisikohan pari kertaa viikossa sopiva, kun kuitenkin maksaa kokopaikasta?
ap
Meillä olivat lapset hoidossa yleensä 3 pv viikossa lyhyemmän päivän (9-15). Ovat kyllä molemmat yli 3 v. ja päiväkodissa mainiosti viihtyvät.
Ja tsemppiä sinulle työnhakuun ja mukavaa kevättä työtilanteesta riippumatta :)
5
Kerää voimia, helli itseäsi ja lapsiasi, nauti kiireettömyydestä. Lue kirjoja ja lehtiä, kuoki puutarhaa (tai pistä parvekkeelle istutuksia), käy päivisin kaupassa ja kävelyllä, tee lasten kanssa retkiä, pidä pyjamapäiviä lasten kanssa tai ilman. Yritä ottaa kaikki irti, nimittäin työssä käydessä tulet 100% varmasti joskus kaipaamaan kiireetöntä kotona oloa!