Kuinka otatte vastaan kommentit muiden kasvatusnäkemyksistä?

Siispä, painin omasta mielestäni hankalan ongelman kanssa.. Työskentelen lastentarhanopettajana, joka tuo oman vahvan osansa ongelmaani. Mieheni siskolla on kaksi ihanaa lasta (4v. & 1,5v.), joiden kanssa vietämme paljon vapaa-aikaamme. Nyt on kuitenkin alkanut tuntumaan, että mielelläni vähentäisin käyntejä heidän luonaan. Lapsia kyllä otan mielelläni meille hoitoon. Mutta omat ja lasten äidin kasvatukselliset näkemykset ja tavat poikkeavat toisistaan todella paljon ja omat voimani menevät vierailuilla vain siihen, että saan hermoni hillittyä, etten puutu äidin tapoihin toimia lastensa kanssa. Tiedän kyllä, että jokainen kasvattaa lapsensa omalla tavallaan, mutta uskoisin, että minun tapani toimisivat joskus paremmin varsinkin uhmakkaan 4-vuotiaan kanssa. Äiti on usein olevinaan jämäkkä ja vaativa, muttei lähes koskaan vie käskyjään ja sanomisiaan perille ja loppuun asti.



Ruokailutottumukset ovat heillä myös aivan toista luokkaa kuin mihin itse olen tottunut ja itse vaadin. Ruokapöydässä saa olla leluja, ruokapöydästä voidaan välillä lähteä leikkimään ja palata kohta takaisin, ruoan kanssa saa " leikkiä" ja ruokailu kulkee hyvin pitkälti 4-vuotiaan pillin mukaan. 1,5-vuotias on hyvää vauhtia tulossa isomman jalan jäljillä ja lähtee pöydästä aina, kuin isompikin. Pukemis-/lähtemistilanteet ovat edestakaisin puljaamista ja vetkuttelua. Välillä äiti uhkaa/kertoo lähtevänsä, muttei kuitenkaan koskaan vie uhkaustaan edes lähelle toteuttamista. Kiellot ja kehoitukset menevät kaikenlaisissa tilanteissa (leikki, leikin siivoaminen ja lopettaminen, pukeminen, vessassa käynnit, nukkumaan menot, kaupassa käynnit) kuuroille korville, eikä niitä koskaan viedä loppuun asti. Myös läpsiminen, tavaroiden heittely ja paiskominen ovat aivan arkipäivää ja jonkalaista toimintaa itse en voi suvaita.



Itse vaadin tuolta 4-vuotiaalta, kuin myös ikätasonsa mukaan 1,5-vuotiaaltakin, esimerkiksi leikin siivoamista, ruokatapoja, kohteliaisuutta ja tottelevaisuutta. Usein tilanteet minun kanssani venyvätkin, koska lapset eivät usko minunkaan olevan tosissaan, koska kotonakaan ei olla. Tilanteet kuitenkin viedään loppuun asti ja usein isompi pahoittaakin tilanteissa mielensä ja suutahtaa. Onneksi asia pystytään kuitenkin joka kerta puhumaan ja hoitamaan ja hoksaavana ja fiksuna lapsena hän yleensä ymmärtää miksi näin toimitaan.



Kuinka siis itse toimisitte tilanteessani? Ottaisitteko asian puheeksi äidin kanssa? Tarjoaisitteko hänelle omia tapojanne? Ja mitä ajattelisitte äitinä siitä, jos ottaisin asian puheeksi? Olen kyllä varma siitä, että äiti on huomannut sen, että minä vaadin lapsilta enemmän kuin hän ja jaksan viedä tilanteet loppuun saakka, joten uskon hänen kyllä sisäistäneen sen, että meidän tapamme ovat erilaiset. Josko hän kuitenkin uskoo pärjäävänsä omilla tavoillaan, eikä koe tarvitsevansa uusia menetelmiä ja keinoja.