12-vuotiaalla tytöllä otsalle tullut PALJON pientä näppylää. Hoitovinkkejä kaivataan.
Nenällä voi olla joku satunnainen finni, mitkä paranee nopeasti. Tuo otsan tilanne on erikokoinen. Kymmeniä pieniä näppyjä, joissa ei näy märkää. Ehkä sisällä on, mutta kiltisti olen pitänyt niistä näppini (lapsikin on onneksi!) erossa. Tyttö on muutoin kuivaihoinen. Kuukautiset alkoi hiljattain, joten hormooneista noi nyt tuntuu johtuvan. Näin olen hoitanut. Kävin Sokoksella ja myyjä suositteli puhdistukseen Biothermin biosensitive herkän ihon puhdistusvaahtoa, mikä vaikuttaa hyvältä. Kosteusvoiteena on käytetty Aqualan L. Näppylöihin aluksi laitoin Skin Doctorin Zip Zapper Tea Tree (olikohan tuon niminen?) yöksi, mutta kuivattaa aika paljon, jos useammaksi yöksi peräkkäin laittaa, joten tuota käytetty nyt satunnaisesti nenän näppylöihin. Tuo otsa tässä huolettaa, kun se on sellaista vieri viressä olevaa näppyä, jotka ei selkeästi finnin näköisiä. Ovat onneksi aivan pinnallisia, joten arpia noista ei jää. Eivätkä ole tulehtuneen oloisia. Päiväksi niihin on laitettu Elsa Hjeronymuksen Acne Relief hoitavaa/peittävää voidetta. Joten näin on tehty, mutta tilanne nyt jatkuu toista kuukautta. Kiitollisena vinkkejä otetaan vastaan:)
Kommentit (30)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:05"]
Oon 13v tyttö ja mulla on nyt viikon aikana tullu hirveesti semmosia pieniä näppyjä otsaan, mutta minusta ne ei ole finnejä.. ne vaan on siinä eikä niille tapahu mitään.
eikä niitä auta puristaa kun ei ne poksahda. :D en osaa selittää mutta kuitenkin tämä on vaivannut minua nyt viikon, olen kokeillut hunajaa ja sitruunaa kasvoihin, ja olen pessyt kasvot kasvovedellä ja sen jälkeen rasvannutkasvot ja olen käyttänyt puhdistusemulsiota. ei auta.. mutta voiko näpyillä olla jotain tekemistä niiden hormooninäppyjen kanssa koska minulla oli kuukautiset juurikin viimeviikolla..? jos näpyt on hormooninäppyjä, niin miten saisin ne pois?? apua nopeasti kiitos:)
[/quote]
Mitään "hormoninäppyjä" ei varsinaisesti ole olemassa - on erityyppisiä ihon oireita, joihin eri hormonit vaikuttavat tai ovat vaikuttamatta. Ihmisten hormonituotannot ovat erittäin yksilöllisiä eikä yleissääntöjä ole helppo löytää. Pari kuitenkin on: yksi on puhtaus, toinen liian läträämisen varominen. Eli pidä kasvosi puhtaana, mutta vältä käyttämästä liikaa erilaisia saippuoita, voiteita, rasvoja jne.
Hikinäppylät ovat ihon ärsyyntymistä, ja niitä voi rauhottaa vesipesulla ja ajalla. Et voi oikein tehdä muuta.. Luonnonkonsteista yksi aika kiva on jääkaappikylmä kurkku - leikkaa siitä ohuita kuorittuja siivuja ja aseta kasvoille, anna vaikuttaa vartin verran. Ruoka-aineista (sitruuna, kaurahiutaleet, maustamaton jugurtti, hunaja..) saa tosi kivoja ja helppoja kosmeettisia naamioita jne. tehtyä ihan kotikonstein, ja hyvä puoli niissä on turvallisuus ja lisäaineettomuus.
Itse olen huomannut että ihan joku herkän ihon puhdistustuote ei liian rasvainen tai kuivattava, esim erisan, sebamed, lactoline, humektan kosteusvoide sekä paikallishoitona finneihin salisyylihappo tm. tehovoide silloin kun viimeksi itsellä oli tarvetta taisi olla apteekista nimellä brevoxyl?
4 jatkaa: mitä vähemmän ihoa rasittaa sitä parempi, pesu ja kosteutus aamuin illoin ja yöksi tarvittaessa sitä voidetta.
Oikeastii, on lapselle/nuorelle tosi ikävä vaiva. Miksi arpoa, käynti yksityisellä ihotautilääkärillä joka osaa neuvoa parhaan hoidon. Hoito aloitettava heti eukä sitten kun tilanne räjähtää käsiin. Tyttö sen ikäinen että hormonit vasta alkavat jyllätä ja vaiva ei todennäköisesti ole ihan heti helpottamassa.
apteekissa on ainoastaan yhtä aknelääkettä ilman reseptiä(baciron/brevoxyl sisältävät samaa vaikuttavaa ainetta) jjoten sitä kannattanee koittaa ensimmäiseksi. Jos se kuivattaa liikaa tai ei auta niin reseptillä saa skinoreniä esim joka voi olla hieman tehokkaampaa.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:05"]
Oon 13v tyttö ja mulla on nyt viikon aikana tullu hirveesti semmosia pieniä näppyjä otsaan, mutta minusta ne ei ole finnejä.. ne vaan on siinä eikä niille tapahu mitään.
eikä niitä auta puristaa kun ei ne poksahda. :D en osaa selittää mutta kuitenkin tämä on vaivannut minua nyt viikon, olen kokeillut hunajaa ja sitruunaa kasvoihin, ja olen pessyt kasvot kasvovedellä ja sen jälkeen rasvannutkasvot ja olen käyttänyt puhdistusemulsiota. ei auta.. mutta voiko näpyillä olla jotain tekemistä niiden hormooninäppyjen kanssa koska minulla oli kuukautiset juurikin viimeviikolla..? jos näpyt on hormooninäppyjä, niin miten saisin ne pois?? apua nopeasti kiitos:)
[/quote]
Oot sen ikäinen että sulla on todennäköisesti yleinen teini-iän akne. Jos otsassa on ärsyttävää pientä näppylää, nenässä ja leuassa mahdollisesti myös, mutta poskien ja leukaperien iho on normaali tai kuiva, niin onneksi olkoon, ihotyyppisi on nyt sekaiho.
Suosittelen visiittiä ihotautilääkärille tai jos ei vanhemmat maksa, niin apteekkiin hommaamaan nuoren tai sekaihon kosteusvoide ja kasvovesi (ACO:lla, Eucerinilla ja Vichyllä on hyviä) sekä hellävarainen, pH:lta miedosti hapan yleispuhdistusaine kuten Avecyd. Puhdistus, kasvovedellä pyyhkiminen sekä kosteutus 1-2 kertaa päivässä, vähintään joka ilta.
Kosteutus on hyvin tärkeää. Jos käytät liian vahvoja aineita heti kättelyssä, iho vain ärtyy ja tuottaa lisää rasvaa.
Sormet pois niistä näppylöistä heti! Finniä ei saa puristaa, ellei siinä ole valkoinen kärki, ja silloin on tarkoitus saada se valkoinen tali-bakteerimassa sieltä kärjen kautta ulos. Niitä pikkunäppylöitä koskeminen vain pahentaa. Juo tarpeeksi vettä, syö terveellisesti ja vaihda tyynyliina viikottain.
Kokeile näitä nyt ekaksi. Jos ei toimi, saatat tarvita rasvaisen ihon tuotteita tai mainittua bacironia. Se on kuitenkin useimmille teineille jo ihan liian vahvaa ainetta ja kuivattaa ihoa aika vihaisesti, joten kokeile nyt ensin ihan säännöllistä ihonhoitorutiinia puhdistus-kasvovesi-kosteutus, ja siirry rasvaisen ihon tuotteisiin sitten, jos tämä ei auta.
Paljon C-vitamiinia, hedelmiä ja marjoja. Suosittelen C-vitamiinia lisänä poreina. Paljon vettä.
Ei Humektania!! Minulle tuli otsalle kauheasti pieniä näppyjä Humektanista. Koskaan aiemmin ei ole minulla otsalla näppyjä ollut. Humektan tekee näppyongelman tosi pahaksi. Toivon todella, että kukaan ei ala Humektania käyttää :(
Kokeilkaa apteekin Xyliderm-geeliä.