hei te äidit joiden lapsilla ikäero 2 vuotta tai vähemmän

Muistelin et aluksi hiukan hankalaa kun aamupäivällä oltiin puistossa nukkui kuopus ja kun tultiin sisälle söi esikko ja meni päikkäreille jakun esikko heräs meni kuopus,mutta kun alkoivat nukkumaan samaan aikaan sai itsekin huilata.



Meillä lapset nukkuneet suht hyvin.

nyt lapset 3v7kk ja 4v10kk helppoa on jo :-)

Ei todellakaan ihanaa aluksi! Eka vuosi meni aivan sumussa ja avioeron partaalla oltiin myös. Mutta sitten alkoi hieman helpottamaan ja parempaan mennään koko ajan - nyt lapset 5v ja 3v. Jos saisin jälkikäteen päättää ikäeron, niin olisi kyllä 3 vuotta, ei alle sen! Okei, ei kaikilla ole raskasta ja asiat menee hyvin esikoisen kuin vauvankin kanssa...etukäteen vaan ei voi tietää. Meillä esikoinen ylivilkas ja todella mustasukkainen eli todella haastava lapsi ja vauva taas nukkui tosi huonosti, joten soppa olikin sitten valmis ;). Moni sanoo, että tytöt helpompia, mutta pah, esikoinen tyttö, kuopus poika.

Aluksi sitä omaa aikaa ei ollut. Nyt alkaa olla, lapsilla on seuraa toisistaan ja äitin/isän ei tarvitse olla jatkuvsti leikittämässä. Päikkärit lapset nukkuivat pikkukakkosen ollessa vauva, aina ristiin, joten molempien lapsien yksilölliselle huomioimiselle jäi aikaa.



Isosisko oli vielä niin pieni ettei ymmärtänyt olla mustasukkainen. 2v uhma tuli vasta vauvan ollessa 6-7kk ikäinen, joten niiltä osin arki oli sujuvaa. Imetysajan hormonit pitivät huolta, ettei itselle yövalvomiset imetysaikana olleet niin mahdottomia kuin myöhemmin.



Kapuloita rattaisiin heitti nuorimman jostain nappaamat käsittämättömän hankalat allergiat, mutta ei ikäeron kasvattaminen olisi niitä poistanut.



Suunnitelmissa oli pikkukolmonen samalla ikäerolla mutta allergioiden laajuus sai lapsilukumme pysähtymään kahteen. Iloitsen jo siitä, että kun joskus tulevaisuudessa lähdemme lomareissuille yms. ei tarvitse raahata mukana lapsille kavereita vaan kaveri löytyy omasta perheestä. Itselläni ja siskollani ikäero on 7v ja meille täytyi ottaa aina joka reissulle molemmille kaverit mukaan.



Lasten ikäero on kuitenkin perhekohtainen asia. Kukin tekee niinkuin parhaaksi näkee. Täytyy kuitenkin muistaa etteivät kaikki perheet pysty lasten ikäeroa säätää itse, vaan lapsia tulee silloin kun hedelmöitys onnistuu, joillekkin se on hyvinkin tuskainen taival.



Hyvät ja huonot puolet on kaikissa ikäeroissa. Minä en haluaisi meidän perheeseen lapsia 2v ikäerolla, jota ikäeroa monet muut tuntuvat suosivan. Kun mitään ei kieltoa, rajoitusta tms. ei uskota niin arki pienen vauvan ja uhmaavan taaperon kanssa olisi minusta kovin haastavaa. Joko reilusti alle 2v tai sitten yli 4v ikäerolla. En tiedä onko meidän lapset olleet poikkeavia uhmassaan, molemmilla se on kuitenkin ollut varsin kuluttavaa aikaa.



Lykkyä tykö, mitä sitten miehesi kanssa päätättekään! :o)



Lila75 ja tytöt 3v6kk ja 2v1kk

Vanhempani ovat olleet lastenvahteina yhden yön, koko aikana. Tämä on kuitenkin meidän perhe, jota olemme onnistuneet mieheni kanssa pyörittämään mielestäni ihan hyvin. Ostoksille olemme yhdessä päässeet noin 3x2h.

no kun meillä tuo esikoinen on aika mustis vaikka täyttää jo 6 ja tää seuraava lapsi olis jo kolmas,saa nähdä miten esikoiseen vaikuttaa.nyt kuopus on 1v.ja mies töissä aamusta iltaan mut onneks anoppi asuu saman katona alla.pelottaa vaan vähän miten jaksan.

Hyvin se menee, jos sinulla on jo 6-vuotias apurina, ja vielä isompi apu, anoppikin!



Meillä on 1v10kk ikäeroa, ja hengissä ollaan selvitty, mut muuta ei voi juuri sanoakaan.



Isompi on hankala, erittäin ujo ja arka tapaus, ja äidissä roikkuvainen.

Ja uhma alkoi just tasan kun vauva syntyi. Ja vähäunisia lapsia molemmat, ei päiväunia... Oman lisänsä siihen kuopuksen allergiat ja astma. Ja miehen matkatyö, ei tukiverkostoa. Univelat, korvakierteet, ja vatsataudit... Avioeron partaalle ajauduttiin. Sektio myös toi lisähankaluuksia ihan alussa, mut yhtälailla huonosti mennyt alatiesynnytys olisi tuonut ja varmaan oltaisi jo erottu jos olisi ollut toiseen kertaan vuosi selibaattia...



Olisin kelpuuttanut kenet tahansa meille asumaan ekaksi pariksi vuodeksi apuriksi.



Se mitä kaikki aina toitottivat ja itse haluan sanoa eteenpäin, niin kaikki neuvot varmaan saat ja itsekin ymmärrät, mut sitä ei vaan tajua riittävästi, et se vajaa 2-vuotias on vielä PIENI eikä kasva isoksi yhdessä yössä kun vauva syntyy. Ja sitä isompaa pitää hoitaa ja helliä kaksin verroin kun vauva syntyy. Eikä pidä vaatia liikoja.

Tuo mielessä niin hyvin menee.

Sen suhteen onnellisessa asemassa oltiin, että mies pystyi pitämään 2 vkoa isyyslomaa heti oli 2 vkoa töissä ja sitten kk kotona. Alku oli ihanaa, kun pystyin keskittymään vauvaan ja myös antamaan esikoiselle kahdenkeskistä aikaa milloin vain. Paluu arkeen oli toki edessä ja mun mies teki kuopuksen syntymän jälkeen vielä 1 vuoden reissutyötä, jolloin arkipäivisin sitä näki ehkä kerran viikossa kotona...onneksi vkonloput kotona.



Olenkin ihmetellyt nyt, miten jaksoin silloin. Kai se oli tilanteen mukaan ja mulla oli mahdollista lähteä kotipuoleen milloin vain pidemmäksi aikaa. Vauva oli tissimaakari ja öisin tissiteltiin melkeinpä tunnin välein monta kk. Lasten rytmit meni nopeasti yhteen ja sain ne yhtä aikaan päikkäreille (yhä edelleen nukkuvat yhtä aikaa), jolloin sain itekkin nukuttua. Myönnän sen, että syötin vauvalle purkkiruokaa (totta kai perunasoseet ym.tein, kun keitin perunoita), kunnes siirtyi syömään ihan samanlaista ruokaa kuin me. Helpotti ainakin meillä ajankäyttöä.



Isoveljestä oli alusta alkaen apua ja oli kiinnostunut tuomaan vaippaa ym.auttamaan. Kuitenkin aikaa jäi esikoisellekkin, kun vauva ei niin kauheasti viihdykettä tarvinnut, kun oli tyytyväinen ja kun sai katsella isoveljen ja meidän touhuja läheltä. Kun vauva oppi istumaan (n.6kk) iässä, huomasi isovelikin, että tämänhän kanssa voi tehdäkkin jotain! Pallonheitto oli silloin kova sana.



Tällä hetkellä pojat täyttävät kohta 2 ja 4 ja touhua riittää. Kotihoidossa ovat, joten on seuraa toisilleen. Toki sitä riitelyä, kun molemmat osaavat pitää puolensa, on, mutta sehän kuuluu asiaan.



Mielestäni meillä on kuitenkin kaikin puolin sujunut hyvin ja suosittelen kyllä lämpimästi pientä ikäeroa :-) Pikkukolmonen joskus haaveissa, mutta ei vielä...nyt keskitymme näihin lapsiin.



Tainu ja pojat kohta 2v ja 4v

Ja aika hässäkkää kyllä oli! Esikoinenkin kun oli vasta 3v 8kk kun kuopus syntyi... Meillä kyllä rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa että kuopus sai alkunsa ihan varkain: kolmesta lapsesta ollaan kyllä aina haaveiltu mutta kyllä se alkuun aika shokki oli kun raskaustesti näytti positiivista vaikka keskimmäinen oli vasta 8 kk :-)



Kotona oli mulla kaikki hoidettavana, mitä nyt esikoinen kävi seurakunnan kerhossa. Käytännössä kaikki aika meni kahden pienimmän parissa kun heitä piti joka asiassa auttaa ja tietysti molemmilla oli vaipatkin. Samoin ruokailut ja uloslähdöt ja kaikki tällaiset " toimenpiteet" oli etenkin alussa varsin työläistä ja suorastaan kaaosmaisia. Sumussa meni ekat puoli vuotta :-)



Siinä mielessä esikoinen kävi välillä sääliksi kun ei meinannut millään ehtiä keskittymään hänen juttuihinsa. Mutta toisaalta oli hyvä että oltiin kaikki kotona niin meillä ei oikein koskaan ollut mihinkään kiire vaan elettiin leppoisasti omalla porukalla omassa rytmissämme. Ja silloin kun pienimmät nukkui, pystyttiin aina kahdestaan esikoisen kanssa juttelee, pelailee tai vain hali-löhöilemään.



Mutta helpompai mun mielestä oli silloin kun keskimmäinen syntyi, silloin esikoinen oli " jo" 2v 4kk eli osasi jo paljon itsekin asioita. Tietysti ikäerot on aina henkilökohtaisia asioita. Me kyllä toivottiinkin kaikki lapset melko pienellä ikäerolla, ihan jo leikkiseura mielessäkin. Ja se kyllä toimii hyvin! Paljon meillä mukulat keskenään tappeleekin mutta leikkivätkin kyllä hyvin yhdessä. Ja ovat muutenkin tosi tiivis porukka. Pienin roikkuu yhtä tärkeänä jäsenenä kaikessa menossa mukana ja toisten puolia pidetään aina.

Meillä on kolme poikaa, iät nyt 6 ,4 ja 2. Ekan ja toisen välillä ikäeroa 2 v 2 kk ja toisen jo kolmannen välillä viikkoa vaille 2 v. Meillä on kyllä pääasiassa sujunut hyvin, vaikka vauhtia toki (ja meteliä) toki riittää. Minulla on isommat lapset olleet päiväkerhoa lukuunottamatta kotona eli kolmen pojan arkea on eletty koko ajan, tosin nyt vanhin on jo eskarissa 8.30-12.30. Pahemmilta mustasukkaisuuksilta on vältytty; toki kaikkea pientä on ollut mutta se on mielestäni normaalia. Nyt lapsista on toisilleen jo paljon seuraa ja leikkivät kaikki kolme paljon yhdessä. Meillä on toimittu pitkälti niin, että vauvana pienin on sopeutunut isompien elämänrytmiin eli nukkunut kärryissä kun on ulkoiltu jne. Toki on maitoa saanut silloin kun haluaa yms., mutta ei ole jääty sisään kykkimään vauvan vuoksi. Anoppi asuu samassa kaupungissa mutta ei ole ollut mikään päivittäinen apu (koska en niin edes halua) ja omat vanhempani asuvat vähän kauempana, mutta ovat pystyneet auttamaan tarvittaessa. Ja vaikka raskaitakin päiviä on toki ollut niin jos alkaisin uudelleen tekemään lapsia niin samalla rytmillä varmaan niitä haluaisin.

eli tyttösemme ovat syntyneet 2/04, 2/06 ja 2/08. Meillä on mennyt tosi ihanasti molemmilla kerroilla. Isosiskot ovat olleet jo tosi omatoimisia silloin, vaikkakin vielä vaipoissa kun vauva syntyi. Mustasukkaisuuttakaan ei ole ollut yhtään, ei koskaan. KOP-KOP-KOP kuitenkin, koska pienimmäisimme on vasta alle 2kk.. Mutta siis toistaiseksi mennyt tälläkin kertaa hyvin. Lapsemme ovat nukkuneet hyvin vauvasta asti hyvin, ja ovat muutenkin " kilttejä" . Kasvatuksestahan moni asia on kiinni myös. Tuhmia lapsia ei kai olekaan. Mutta nyt mennään taas sivuraiteille..



Olen kuullut paljon alle 2v tai varsinkin alle 1½ vuoden ikäeroista, että alussa on ollut tosi rankkaa, kun edellinen on ollut niin pieni, mutta minusta 2-vuotias on jo paljon isompi; ymmärtää puhetta jne.





Riippuu paljon myös lasten luonteista minkälaiseksi se eläminen muodostuu pienellä ikäerolla. Jos edellisellä on uhma tai on muuten haastava luonne ja vauva on itkuinen ja valvottava, arki on varmasti raskasta. Mutta mitäänhän ei tiedä kokeilematta. Kannattaa se oma jaksaminen kuitenkin ottaa huomioon kun raskautta suunnittelee, koska ikäero voi muodostua kovinkin pieneksi jos tärppää heti tai vauva syntyy ennenaikaisena jne.





Meillä ei ole tukiverkostoa käytännössä ollenkaan. Perheemme asuvat 150 ja 250 km päässä, joten hoitoapua ei ole. Hätätilanteissa tietysti tulevat hoitamaan, samoin auttoivat lastenhoidossa jonkin verrankin kun rakensimme taloa. Mutta muutoin mä olen yksin lasten kanssa päivät ja joka paikkaan tulee lapset mukaan. Iltaisin tietysti pääsen yksin, mutta pääosin kaikki asiat hoidetaan päivisin, jotta on sitten illalla aikaa olla isin ja äidin kanssa, eikä se arvokas aika mene esim. kaupoissa juoksemiseen.





Mutta näin meillä. Kyllä me ollaan tosi kovasti tykätty tästä ikäerosta. JOS teemme lisää lapsia, voisimme hyvin taas " ottaa" tuon 2 vuoden ikäeron. Sattumalta on kyllä nämä helmikuut sattuneet syntymäkuukausiksi, meillä kun ei lapsia olla tehty läheskään napista painamalla (paitsi tämä viimeisin)..

Ekat 2kk oli hankalaa. Tuntui että koko ajan jompi kumpi itki tai kitisi tai muuten vaan tartti huomiota ja hoitoa. Mutta kun vauva tuli 2kk, alkoi päiviin löytymään joku rytmi ja se helpotti arkea. Vauva syntyi helmikuussa, joten kesä oli tulossa ja ulosmenot oli tosi helppoja. Rytmi ja säännöllisyys oli kyllä kaiken a ja o, jotta arki sujui. Kun vauva tuli 4kk aloimme rakentaa joten olin käytännössä yksin lasten kanssa aamusta iltaan 6pvää viikossa. En kokenut sitä mitenkään erityisen rankkana.



Mielestäni on hyvä että ikäeroa on vähän. Silloin lapsista on toisilleen seuraa aivan eri tavalla kuin että jos olisi vaikka 6v ja 3v. Nyt meilllä on tosi helppoa elämää, kun lapset on niin isoja, 3v ja 2v. :)

on neljä lasta joilla pienet ikäerot kaikilla.1ja 2 ikäero 1.5vuotta 2 ja 3 ikäero tasan 2vuotta 3 ja 4 ikäero on 1v.10kk ja ihmeen hyvin olen jaksanut koko ajan.äitini olen apuun joskus saanut jos todella olen apua tarvinnut ja nyt kun nuorin lapsistani on jo 2.5v niin nyt pääsee jo todella helpolla.kaikki lapset leikkivät keskenään ja auttavat tarvittaessa toisiaan.

Ensimmäinen vuosi meni humussa, kuopuksen koliikki ja myöhemmin muut yöhulinat aiheutti sen ettei muistoja tuosta vuodesta pahemmin ole.



Mustasukkaisuutta ei ollut, mikä oli hyvä juttu mielestäni. Nyt jo pidemmän aikaa on ollut todella helppoa kun lapsilla on kotonakin leikkiseuraa omastatakaa.



Apuna ja henkireikänä oli muut lapsiperheet, puistossa käytiin joka päivä.

Silloin tällöin soitettiin kaupungilta kodinhoitaja ja näin sain vähän omaa aikaakin. Kodinhoitaja tuli aamusta, laittoi lounaan puolivalmiiksi ja lähti lasten kanssa puistoon.

Lounaan jälkeen passitti äidin ulos ja jäi nukuttamaan lapsia päiväunille.

Kodinhoitaja oli luonamme n.klo 9-15.

Isovanhemmat ei päässeet kovin usein kun kuitenkin ovat työelämässä.



Loppujen lopuksi olemme tyytyväisiä ikäeroon. Nyt on kolmas tulossa syyskuussa ja ikäeroa kuopuksen ja vauvan välille tulee vajaa 3v, mikä vähän jännittää miten se sitten menee..

Etukäteen jännitin, miten sujuu, kun kuopus syntyi elokuussa ja ajattelin vaipuvani syysmasennukseen kahden pienen kanssa (en ole tosin alkuunkaan taipuvainen masennukseen, mutta näin luulin silti tapahtuvan). Mutta kaikki meni mukavasti. Ekat kuukaudet kuluivat tavallaan sumussa, mutta en ollut ollenkaan niin väsynyt kuin esikoisesta, joka syntyi keskitalvella. Mies oli kuopuksen syntymän jälkeen kotona viikon, sen jälkeen pärjättiinkin päivät jo ihan hyvin keskenämme.



Vauvalla ei ollut koliikkia, joten sain nukuttua, ja esikoinen nukkui kanssani päiväunet tai leikki itsekseen kun torkahtelin. Toki olin väsynyt, koska esikoisen kanssa yöt olivat rauhoittuneet vasta 1v 6kk iässä (eli pari kk ennen vauvan tuloa) ja kuopuksen kanssa sama ralli (yösyöttöjä yhtenään) alkoi 3kk iässä ja sitä jatkui myös 1,5 vuoteen asti. Mutta aika meni tosi nopeasti ja päiväunien avulla pysyin tolpillani.



Ei meillä erityistä apua tainnut olla, lastenhoidosta vastasi välillä video, välillä kasa leluja. Avoimessa päiväkodissa kävimme usein ja kavereilla, joilla oli samanikäisiä lapsia. Sekin auttoi, että yritin venyttää lasten aamuheräämistä mahd. pitkälle, jolloin päivä jäi lyhyemmäksi ennen isän kotiintuloa. Paljon vietin iltojakin lasten kanssa keskenään, kun mies oli harrastuksissaan. Välillä maltoin itsekin kodin ulkopuolella poiketa, mutta kyllä pienen kanssa aika tiiviisti sai illat istua kotona. Helppo tietysti nyt jälkikäteen sanoa, että se nyt oli sitä aikaa, jolloin olin ja halusinkin olla " lapsiin sidottuna kotona" .



Nyt kuopus on jo 3 v, esikoinen 5v, ja yhä ovat kotihoidossa. Leikkivät pitkiä pätkiä keskenään, joten voin tehdä omia hommiani aika paljon päivän aikana. Kuulostaa idylliseltä, mutta kyllä meilläkin rähjätään (äiti rähjää...) - tosin paljon vähemmän kuin silloin kun jouduin valvomaan paljon.



Ai niin, mustasukkaisuutta oli meilläkin muutama kuukausi aina imetysten aikaan. Pyrin imettämään silloin, kun esikoisella oli jotain tekemistä tai luin hänelle samalla kirjoja. Ja yritin selittää, että vauva ei voi syödä muulla tavoin...



Luota siihen, että asiat menevät omalla painollaan. Isompi lapsi keksii puuhaa, kun on pakko. Äiti nukkuu, kun on pakko. Ainakin täällä " lähes maalla" on toki sekin hyvä puoli, että naapurin kotiäitikin auttoi silloin kun oli vaikeinta - harvoin silti hoiti lapsiani, mutta käytiin kylässä puolin ja toisin ja " jaettiin jaksamista" . Tukea ei koskaan ole liikaa. Tulipa pitkä stoori. Voimia ja onnellista odotusta!



Kata

Toisen lapsen syntymän jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Lääkkeitä söin vuoden. Vanhempi on energinen ja vilkas poika, nuorempi herttainen mutta tuittupäinen tyttö. " Keskivertoon" verrattuna kai helppoja lapsia ovat olleet, ei pahemmin sairasteluita tai muita ongelmia, yötkin on nukuttu yleensä vähintään kohtalaisesti, joskus on ollut valvomis jaksoja ja yö huutoja. Mun äiti asuu lähellä ja on auttanut paljon, mutta melkein liikaakin on jouduttu apua pyytämään. Kunnan mielenterveystoimisto auttoi saamaan pojan osapäivä hoitoon 2 päivää viikossa kun nuorempi oli 4kk. Se auttoi paljon.



Nyt ovat 2v2kk ja 3v7kk ja vaikka masennuksesta olen toipunut jo kauan sitten, muuten ei elämä vieläkään ole niinkuin sen pitäisi. Ei suhteessa lapsiin eikä mieheen. Tiedä sitä sitten johtuuko ongelmat itsestäni, lasten luonteista, ikäerosta vai mistä, luultavasti kaikesta. Mutta nyt jos saisi valita niin ikäeroa tulisi enemmän. Ihan oman itseni takia. Lapsia ajatellen ikäero on juuri sopiva, leikkivät ihan kivasti keskenään (silloin kun eivät tappele) ja isovelikin on ylpeä pikkusiskostaan ja suojelee päiviksessä.



Eli ei se ikäero, vaan se kaikki muu ympärillä...

Ensimmäinen tuo eniten työtä äidille, toinen tuplaa sen mutta kolmas menee jo samalla kun kaksi edellistäkin. Kahden ekan kokemuksella en uskalla ottaa sitä riskiä että olisivatkin väärässä...