Hei kaikille!
Olen tänään koko päivän kuluttanut aikaani netissä surffaillen ja löysimpä tällaisen mukavan keskustelupalstan ja ajattelin itsekkin kirjoittaa jotakin :) Tänään kävin uudelleen ultrassa, koska ensimmäisellä kerralla (kaksi viikkoa sitten) sikiö oli vielä niin pieni ettei vatsanpeitteitä näkynyt kunnolla ja navassa oli joku " röllykkä" (kätilön mukaan). Onneksi siellä näytti olevan kaikki kunnossa eikä napanuorassakaan ollut mitään kummallista! Laskettu aikakin muuttui siinä reilulla viikolla jäljemmäksi, nyt se on siis 18.10. Raskausviikkoja takana 13+1..tuntuu, että viikot menee hurahtaen. Itselläni ei ole ollut minkäänlaista pahoinvointia koko raskausaikana ja ainut asia mistä raskautta edes huomaa on vähän pyöristynyt masu (ja väsy). Ultran jälkeen on aina niin epätodellinen olo kun on nähnyt sikiön pienet kädet ja jalat eikä millään voi tajuta, että siellä se nyt on, oikea ihminen, minun vauva!!
Mukavaa kevättä kaikille!
Girlieblue 13+1
Kommentit (2)
Ihana että olet onnellisesti joukossamme : )
Sinun kanssa " samalla viivalla" taitavat olla ENSKAT eli 1. lastaan odottavat ja LOKAKUUN PÄIVÄNSÄTEET joilla la lokakuussa 2008. Rohkeasti vaan mukaan. Tälle palstalle mahtuu aina.
terv. art jolla jo 3. tuloillaan : )
Tervetuloa tänne palstalle. Itse olen jo viikoilla 26+2 ja juuri siinä vaiheessa raskautta, että rupeaa kaikki loppuraskauden vaivat alkamaan... :)
Mukavaa odotusaikaa ja kiva, että kaikki on mennyt hyvin. :)
Anne