Pitävätkö kaikki naiset synnytyskokemusta tärkeänä?

Joskus mietin että jos asiat olisivat menneet toisin ja sektion sijaan oltaisiin esikoisen kanssa päädytty altiesynnytykseen voisivat tunteet olla erilaisia. Jos tuosta synnytyksestä olisi selvitty suht kunnialla ja ilman suurempia traumoja, olisin oman palkoni huomioiden pitänyt sitä varmaan (minulle) suurena saavutuksena ja ehkä siksi tärkeänä kokemuksena? Kenties tuon jälkeen kakkosen hyvinmennyt sektio olisi ollut laimeampi kokemus.



Nyt kuitenkin tuo alatiesynnytys jää kokematta mutta en osaa olla siitä pettynyt. Kai lähinnä siksi etten ole ikinä tuota kokemusta kaivannut tai odottanut, pikemminkin miettinyt miten voisin siltä välttyä. Nyt nämä sektiot tuntuvat minusta ihanilta kokemuksilta ja tietysti tärkeitä siksi että niiden myötä minusta tuli äiti kahdelle ihanalle lapselle. Itse leikkeuksessa nyt muuten ei mitään ihmeellistä ollut.

Näet lapsesi ensi kertaa ja hän todellakin alkaa Olla olemassa. Mutta ymmärrän tietysti, että tilanne ei ole kaikille yhtä tunteellinen.



Mutta lähinnä ajoin sitä takaa, että vaikka synnytys olisi ollut Day from Hell (kuten esikoisen kohdalla minulle... kesti melkein 44 h ja ponnistuskin liki 2 h jne), niin ei se merkitystä vähennä, päinvastoin. IHANA se ei todellakaan ollut kokemuksena.

Toisaalta ei ole kokemusta sektiosta, eli en voi mennä vertailemaan. Silti menisin mielelläni kolmannenkin kerran synnyttämään (mutta kaikkea sen jälkeen tulevaa en enää taida uudelleen jaksaa..). Mulle synnytykset ovat olleet jotenkin voimaannuttavia kokemuksia, tuntuu että jotain hienoa olen saanut aikaan kaikesta kivusta jne. huolimatta.

ja minusta oli ihanaa kun kakkonen syntyi normaalisti ja synnytyksen jälkeen sain heti vauvan syliini.



Synnytys oli vauvalle ja äidille luonnollinen ja ihana juttu vaikkei se silloin niin helpolta tuntunut. En ymmärrä miksi joku haluaa sektion sillä se, että vauva kärrättiin lyhyen vilaisun jälkeen pois oli kauheaa. Onneksi isä oli mukana ja vauvan kanssa kokoajan.

Ensimmäiset ajatukset taisivat olla enemmän linjalla: " Ai, kato vauva. Ei ole kyllä erityisen kaunis kaveri tämä poika." Joillain vain on vähän pidemmät piuhat ;) Ensimmäiset hymyt ja hiuksiini tarttumiset olivat sitten taas minulle todella vavahduttavia kokemuksia. Oikeasti omakseni, siis oikein todella, taisin hänet kokea hänen ollessaan muutaman viikon ikäinen. Tirrienkin kohdalla oli se, että kun ensimmäinen syntyi, oli toinen jo tulossa ja kun sitten olivat molemmat siinä, niin en nyt ihan yhtä pöllästynyt ollut kuin ensimmäisellä kerralla, mutta oikein aloin heidänkin äitinä olemisen sisäistää vasta, kun aloin erottaa tirrit toisistaan muistakin kuin vaatteista yms ja aloin kokea heidät yksilöinä. Siihen asti he olivat enemmän vauvoja, joita tässä on odoteltu ja joiden varalle on tehty suunnitelmia.

Xandris:

Näet lapsesi ensi kertaa ja hän todellakin alkaa Olla olemassa. Mutta ymmärrän tietysti, että tilanne ei ole kaikille yhtä tunteellinen.

Vierailija:

Synnytys oli vauvalle ja äidille luonnollinen ja ihana juttu vaikkei se silloin niin helpolta tuntunut. En ymmärrä miksi joku haluaa sektion sillä se, että vauva kärrättiin lyhyen vilaisun jälkeen pois oli kauheaa. Onneksi isä oli mukana ja vauvan kanssa kokoajan.

Mutta sektiossakaan lasta ei tarvitse kärrätä pois äidin luota (paitsi jos jotain on vialla, mutta silloinhan kärrättäisiin myös alatiesynnytetty vauva tarvitsemaansa hoitoon). Myös sektiovauva voi olla vierihoidossa alusta asti ja homma lähteä mukavasti käyntiin.

Itsellä ei ole kokemusta alatiesynnytyksestä, joten en osaa sitä kommentoida. Kaksi sektioa on positiivisina kokemuksina enkä koe jääneeni mistään sen ihmeellisemmästä paitsi.

Vierailija:

Yleensähän sektioäideille lapseen kiintyminen kestää kauemmin, imetys epäonnistuu useammin ja lapset laitetaan hoitoon aiemmin.