MIKSI te ihmiset ette hae apua pahaan oloonne?

Kunnalliseen terapiaan ei todellakaan pääse tosta vaan. Ja yksityinen on aika kallista.



Mikset muuten ole itse hakeutunut hoitoon? Tai ota edes lääkkeesi.

Kakkonen, kirjoituksesi on hölypölyä.

kelan tukemaa psykoterapiaa on vaikea saada

ja jonottaminenkin loppuu joskus- eli apua kyllä saa

Toisaalla voi päästä mt-toimistoon alkukartoitukseen nopeastikin, toisaalla on kuukauksien jono. Jos hoitoon pääseekin, sopivan terapeutin löytyminen on todella vaikeaa; varsinkin jos takana on epäonnistunut hoitokokemus.



Yksityinen terapia maksaa hirveästi ja Kelan tukemaan pääsy on lähes mahdotonta.

Kai olen sitten tarpeeksi hullu tai jotain :) Käyn kaksi kertaa viikossa kahden vuoden ajan.

Lapsi syntyi toivottuna mutta juuri ennen syntymää olin menettänyt toisen vanhempani. Jouduin kiirelliseen sektioon ja sain pahat traumat, imetys ei lähtenyt käyntiin, masennuin pahasti ja kaiken huipuksi jouduin hoitamaan samalla kuolinpesän asioita.



Pari viikkoa siitä kun olimme kotiutuneet, mies oli aamulla lähdössä enkä minä kestänyt enää vaan purskahdin itkuun. Samana päivänä kävelin suoraan terveysasemalle ja juttelin psykiatrin kanssa. Hän huolestui vauvasta vaikka kuinka vakuutin että vauvalla ei ole hätää ja vei asian eteenpäin lastensuojelulle. Siitä se helvetti alkoi...



Mukaan astuivat vuorovaikutusta opettavat tahot, kotipalvelu, sairaanhoitaja. Kaikki jankuttivat vauvan hoidosta ja korjasivat koko ajan tekemisiäni. Lopulta olin aivan sekaisin siinä, teenkö ollenkaan enää mitään oikein, koko ajan sain " parantamisehdotuksia" . Mielestäni olin pärjännyt tilanteeseen nähden oikein hyvin, vauvan syötin aina sylissä, lauloin hänelle ja jutustelin paljon. Väärässä olin. AINA oli jotain, josta naputtaa; milloin se häiritsi että rytmimme oli tunnin " myöhässä siitä rytmistä, mikä lapsiperheillä yleensä on" , milloin vauva leikki itsekseen liikaa jne. Koko ajan jotain. Ja minä väsyin.



Tätä pelleilyä on jatkunut kohta vuoden. Viimeksi kun yritin taas epätoivoisesti vakuuttaa että pärjäämme kyllä, mies jää kotiin ja minä aloitan terapian, meillä on nyt rahaa enemmän jne., lastensuojelija oikein tuli silmille ja pää punaisena kysyi että yritänkö minä kieltää ongelmani viime vuodesta. ...



Niin että tässä sitä jatketaan, vaikka mitään tarvetta ei olisi. Kotipalvelu kehui meitä vanhemmuudessa, neuvola antoi pelkkää plussaa pojan kehityksessä, vuorovaikutus-paikan ihmiset olivat sitä mieltä että ei ole tarvetta jatkaa käyntejä. Lastensuojelu ei vaan hellitä otettaan, nytkin meillä on muutto edessä ja silti jatkuu...huoh.

Suurin osa ihmisistä saa suuren avun terapiasta!

Tiedän kyllä ettei kaikilla ole tälläistä kokemusta lastensuojelusta, mutta minulla nyt sattui olemaan. Anteeksi nyt KOVASTI että kehtasin tarinani kertoa täällä!

kun lääkkeiden vaihto tuli eteen.

Ja täällä on vaikea saada terapeuttia tai sitten terapeutti vaihtuu joka kerta. Luo sitten siinä hyvä terapiasuhde.



Itse en ole vielä onneksi näitä palveluita tarvinnut, mutta 2 läheistä ystävää on tarvinnut. Toinen ei päässyt ykislöterapiaan ollenkaan, toinen oli noin vuoden ja terapeutti vaihtui eikä homma enää edenny. He siis nostivat " kädet pystyyn" .Hän sitten maksoi yksityisen ja voi tällä hetkellä hyivn.