Hullut Päivät. Ihan lyhyesti tietyt hankintaperusteet Stockan kannalta.
En edusta Stockmannin tavarataloa tietenkään mutta tiedän kuitenkin...
Hyvin lyhyesti, eikä missään tärkeysjärjestyksessä, eikä loogisesti muutenkaan. Eikä kaikki hankintaperusteet ole mukana. Tämä pääpiirteittäin siksi, että esim. tuo Ticketin puvun kaakatus loppuisi.
1. ostetaan valmistajalta edellisen sesongin tuotteita.
Laatutavaraa mutta malli on on vanhentunut tms.
2. Tilataan valmistajalta/ tehtaalta ISO määrä tuotetta. Hinta hilataan
alas joko ison määrän perusteella tai sitten tinkimällä laadusta.
Esim. Ticketin päälliskankaan paksuus saattaa olla ohuempi kuin
normaalisti. Lisäksi jokin nippeli saattaa puuttua ja/ tai vetoketju
olla normaalia heppoisempi.
En jaksakaan vääntää enempää :D
tintti
Kommentit (30)
tai edes edullisia? Ostin sellaisen 82cm vedettävän kovan laukun 149 euroa.
että myydään merkkituotteita halvempaan hintaan. Erät on tilattu hulluja päiviä varten. Siksi myynnissä on paljon logo-kamaa. Sisäänostokamaa, jolla saadaan ihmiset tutuiksi jonkun merkin kanssa. Poikien vaatteista on vaikea löytää mitään, missä ei logo olisi suurella näkyvissä.
Itse pidän Hulluista päivistä. Vanhimmalle teini-ikäiselle saa hankittua käyttövaatteet kerralla. Ja pääsee huomattavasti halvemmalla, jos ostaisi normaalihintaista. Laatukin on ollut ihan ok, ehkä vähemmän yksityiskohtia. Lisäksi olen ollut joka kerta tyytyväinen Eccon ja Vikingin kenkiin. Samoin Footin sandaalit olivat tänä vuonna hyvät.
Hullut päivät sopii sellaiselle, joka tietää mitä on ostamassa ja mitä tarvitsee. Vaatteiden laadun pystyy tuntemaan ja näkemään ja tekemään valinnat sillä perusteella.
Kodin tekstiilit, kosmetiikka ja lelutkin ovat arvioitavissa näillä perusteilla.
kuin normaalisti. Ihmiset luulevat vain että on alennuksessa kun hinta mainitaan Hullujen Päivien mainoksessa
Siis niin suurta huiputusta. ENkä voi uskoa että joku luulee että tavarat alennuksessa. Ehkä 10 % tavaroista oikeasti normaalia halvemmalla
Ihan kuin ne lapset siellä niin kovin viihtyisivät!
Tosin hulluista päivistä pidän siksi enemmän, että sieltä tietää paremmin etukäteen mitä siellä tulee olemaan, kun taas alennusmyynnit ovat ihan arpapeliä. Säästää aikaa.
Tai vaateosastosta on vaikea tietää mikä prosenttiosuus vaatteista on tavallista halvempaa, mutta esim. kosmetiikassa, taloustavaroissa jne. on täysin päivänselvää että tuotteet ovat halvempia, sen tietää jokainen joka tuntee ko. tuotteiden normaalihinnat.
Toinen asia on sitten että mikä riittää alennusprosentiksi kenellekin, että pitää tuotetta ostamisen arvoisena. Minulle voi riittää muutaman euronkin ero, jos muutenkin haluaisin ko. tuotteen. Tai jopa senttien - esim. suklaalevyissä hintaerot ovat tietysti pieniä.
En muutenkaan juokse tarjousten perässä.
Käyn vain katsomassa mitä olisi tarjolla ja jos nappaa niin ostan.
Eipä siinä sen kummempaa :)
Aika hauskaa, jos Stocka myy sitä kympin kalliimmalla ja se on sit halpaa x). HP:n paras juttu on ne ihanat minidonitsit!!!!!!!
Vierailija:
Aika hauskaa, jos Stocka myy sitä kympin kalliimmalla ja se on sit halpaa x). HP:n paras juttu on ne ihanat minidonitsit!!!!!!!
Niinno, sehän maksoikin HP:lla 15,90e.
Eli saavat omat tuotteensa tuohon kansan kädessä kuluvaan kuvastoon.