Lue keskustelun säännöt.
Miten puhua murrosikäiselle tytölle ylipainosta?
03.04.2008 |
Minulla on 14 vuotias tyttö, jonka housunvyötäröt on alkaneet kiristämään ja mahaakin on tullut kuluneen vuoden aikana jonkun verran. Meillä syödään perusterveellistä ruokaa, herkkuja aika harvoin. Tytön viikkorahojenkaan ei pitäisi riittää sellaiseen herkkumäärään että kiloja tulisi niin paljon. En tiedä olisiko tuo noin 10 kilon painonnousu murrosikään kuuluvaa vai mitä, terveydenhoitajan mukaan tyttö ei enää tule kasvamaan pituutta. Joten jos olette olleet vastaassa tilanteessa vinkkejä kehiin (toki muutkin), miten alkaa jutella tytölle että olisi aika vaikkapa alkaa käymään lenkillä ja katsella mitä syö. Ettei jäisi sitten ikuiset traumat kun äiti haukkuu läskiksi.
Kommentit (34)
helpottaisi, jos tietäisi, minkälaisesta ylipainosta puhutaan.
Mielestäni asioista pitää puhua niinden omille nimille, jos on ylipainoa, sitä sanotaan ylipainoksi, akne on akne jne. Kautta rantain kiertely on loukkaavaa ja aliarvioi lasta.
Mutta liikuntaa pitäisi jokaisen harrastaa, vaikka paino olisikin ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
156cm ja 63 kg painoindeksi joku 25,9 tosin noin nuorella painoindeksi ei taida merkata mitään. 22 juuri tuota ajattelin kokeilla, kiitos. ap
Mitään kilpalaihdutuksia ei pidä järjestää. Ota yhteyttä terveydenhoitajaan, ja kysy miten menetellä.
Tyttösi tietää tasan tarkkaan painoa olevan liikaa, kyllä hän sen silmillään näkee, sitä ei tarvitse äidin kertoa. Sinun pitää antaa ymmärtää, että hyväksyt tytön oli hän millainen vain.
mutta terveydelliset seikat ja tytön oma mukavuus on tärkeämpää.ap
Vaikka hyvää tarkoitat, niin kyllä siitä murrosikäiselle tulee entistä huonompi olo, että yhtäkkiä - koska hän on paisunut - äiti pyytääkin luoja ties mihin kivoihin yhteisiin harrastuksiin. Mikset ole pyytänyt aiemmin? Miksette ole aiemmin harrastaneet yhdessä juttuja? Miksi vasta nyt, kun tytöllä on murrosiän kriisi ja kaikki on muutenkin vaikeaa?
Koska NYT hän on silmissäsi pullea. Toivottavasti et AP ole kuten äitini. Ikinä hänelle ei ole kelvannut painoni. En (ihme kyllä??) sairastunut anorexiaan, mutta syömishäiriöinen olen ollut murrosikäisestä, koska äiti on hoikka ja haluaa minunkin olevan. Vaan en ole. Nyt on ikää 40v. ja edelleen, vaikka kelpaan hyvin itselleni, äidin mielestä " enää pari kiloa" pitäs pudottaa.
Että mieti tarkkaan, mitkä ovat motiivisi puhua tytölle ylipainostaan. Sinunko silmissä ylipaino, vai joku oikea syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuten olen jo aiemmin kertonut, olemme liikuntaa harrastava perhe. Tyttö on myös ollut mukana liikuntaharrastuksissa, nyt kiinnostus ilmeisesti loppunut vaikka ennen hänellä oli myös perheen yhteisten liikuntaharrastuksen lisäksi omia, tämän olen laittanut murkkuiän piikkiin. Jos olisit lukenut koko ketjun, olisit myös huomannut että en ole piiskaamassa tyttöäni laihduttamaan emmekä myöskään ole koskaan luoneet paineita ulkonäön suhteen. Tytölläni on lievä ylipaino, eikä ylipaino ole koskaan kenellekään varmaan eduksi ollut terveydelle tai ulkonäölle? Olen myös kertonut että tytöstä itsestään huomaa kuinka epämukavaksi olonsa ja tilanteensa ilmeisesti tuntee. Vielä en ole puhunut hänelle mitään lisäkiloista. Miten olisit halunnut sinulle kerrottavan? kerro niin voin välttää äitisi tekemät virheet.
Vierailija:
Miten olisit halunnut sinulle kerrottavan? kerro niin voin välttää äitisi tekemät virheet.
Olisin halunnut kelvata äidilleni sellaisena kuin olen. Hän on hoikka luonnostaan, minä en. Sain harrastaa kaikkia mahdollisia harrastuksia lapsena ja nuorena, paitsi niitä mistä äiti ei itse pitänyt (ratsastus, punttisali). Niitä olisin sitten halunnutkin harrastaa, mutta en saanut. Punttisalista äiti nauroi räkäisesti päälleni, kun ei tiennyt, että ei naisesta mitä Kike Elomaita noin vain tule. Ja ratsastus taas kiellettiin kun veljellä oli allergia.
En tarkottanut pahalla viestiäni, toivon vain että löydät jonkun hyvän tavan niin ettei tytölle jää traumat joita kantaa aikuisena vielä. Itsestäni ei ole koskaan tuntunut siltä että kelpaisin äidilleni ulkonäöllisesti. Muuten kyllä. Joskus syömishäiriöni heitti kai melkein anorexian puolelle, kun painoin 54kg ja olen siis 177cm pitkä. Silloin äiti sanoi vain nauraen, että ohhoh, älä nyt enää laihdu. Ei mitään kiitosta siitäkään, että kerrankin OLIN laiha, niinkuin " piti" .
Ei se varmaan helppoa ole, sanoa oikein, mutta jos hyväksyt tyttäresi ulkonäön sellaisena kun hän, OIKEASTI hyväksyt, niin ei teillä sitten mitään hätää ole. -28-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta vaikeaa se toki on, koska anoreksian uhka on todellinen. Mutta myöskään ylipainoisen nuoren osa ei ole helppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätin että puhun suoraan mutta kauniisti ja ehdotan pientä yhteistä " kevätremonttia" meille kummallekin.
Kysyt tyttöä urheilemaan kanssasi? Lenkille, sulkapalloa pelaamaan, uimaan. Älä puhu ylipainosta vaan pyydä seuraksi ja sano vaikka lenkin jälkeen, että on niin kiva olla hänen
kanssaan ja tehdä asioita yhdessä. Että otetaanpa tavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu vain terveistä elämäntavoista yms.
Sinähän tiedät, että painonhallinnan avain ei ole laihdutus?
jotenkin hänestä saa vaikutelman, että tytön PITÄÄ laihtua.
En ihmettele, että tyttö on masentunut, sillä hän varmasti kokee, ettei ole hyväksytty äitinsä silmissä. Ja tuo lenkille patistaminen luonnollisestikin vain pahentaa asiaa.
Sori, ap, mutta minä saan susta vaikutelman, että tytön paino on sulle liian suuri huoli ja vääristä syistä. Toki siitä tulee olla huolissaan, mutta tärkeintä ei kuitenkaan ole paino vaan se, että tyttö saa olla onnellinen.
alatte yhdessä kuntokuurille ja vähennätte herkkuja.
Jos molempien kunto nousee niin palkintona vaikka matka
jonnekkin kahdestaan (ulkomaille jos varaa).
Näin laihtui minun tyttöni ja äiti samalla ja tuli vietettyä
kahdenkesken aikaa enemmän kuin milloinkaan. Käytiin
juoksemassa, uimassa, ratsastamassa, vesijumpassa, lenkillä,
rullaluistelemassa jne.. Sopikaa että kokeilette mahdollisimman
montaa lajia! Näin elämänilokin nousee!