Miten puhua murrosikäiselle tytölle ylipainosta?

Pieni pyöreys on parempi kuin vuosien syömishäiriökierre.

kanssaan ja tehdä asioita yhdessä. Että otetaanpa tavaksi.

Mitkä tytön mitat sitten ovat?

Murrosiässä tosiaan moni ennen hoikka tyttö lihoo paljonkin, etenkin jos rinnat ja takapuoli kasvavat. Toisaalta murrosiässä moni ennen pullea saattaa laihtuakin, jos on ollut " lapsenpyöreyttä" siihen asti...(ja jos alkaa laihduttaa, kuten niin moni tekee, kun alkaa pojat kiinnostaa jne.)

että äiti toivoo hänen laihtuvan. Älkää nyt aliarvioiko niitä kullanmuruja. Mä olin teininä pyöreä ja isosisko ja äitini olivat jatkuvasti ehdottelemassa eri liikuntamuotoja. Itse viihdyin parhaiten kirjojeni parissa ja lähinnä ahdistuin perheen ' ' tsemppailusta' ' ja koin ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen.

" Jaksatko sinä varmasti koulussa kaikkia läksyjä ja sellaisia ja sitä ainaista istumista? Olet näyttänyt vähän väsyneeltä? Saatko sinä varmasti tarpeeksi liikuntaa? LÄhdetäänkö yhdessä lenkille tänään?"



" ja sitten myöhemmin. Sinulla näyttää tuo pituuskasvu tasaantuvan. Se on hyvä, pituuskasvu syö kauheasti energiaa ja voi väsyttääkin. TOisaalta ois varmaan hyvä käydä näillä lenkeillä tiheämminkin kun monet alkaa lihoa just tässä vaiheessa. "

kannattaa ottaa perheen yhteinen ulkoilu ja liikuntaharrastus tavaksi jo silloin kun lapsi on pieni, niin todennäköisemmin tarttuu terveelliset elin tavat.

alojen perään. Kyllä ns. terveelliselläkin ruualla lihoo, jos sitä syö liikaa.

Meillä ei ole luotu ulkonäköpaineita koskaan, koska niitä tulee mediastakin ihan tarpeeksi. Näen että tyttö kärsii tilanteestaan, peittelee mahaansa käsillä ja istuessa tyynyillä. Tahtoisin välttää sanat ' ylipaino ja lihominen' koska uskon tytön loukkaantuvan välittömästi. Olemme myöskin harrastaneet koko perheen voimin aina liikuntaa, tyttöä ei enää tunnu kiinnostavan ja on muutenkin masentuneen oloinen. ap

sanomatta sitä ääneen?

Raskaudesta ei ole kysymys. ap

Kannattaa siis panostaa mielialan kohentamiseen, tytön itsensä ehdoilla. Eli...vahvistaa niitä asioita, joista hän pitää. Onko mitään harrastusta? Jos ei, jokin mukava, PAINEETON harrastus tekisi terää.

tyttö lihoo, vaikka syö vain perusruokaa, liikunta ei yhtäkkiä enää maistu, vaikuttaa masentuneelta ja peittelee mahaansa...



miten niin ohi?

Kyllä se teini ymmärtää tuossa iässä aika paljon.



Eli pyydät lenkille tms. ja sen aikana juttelet, että nyt kun pituuskasvu on loppunut niin täytyy muistaa pitää huolta hyvistä ruokailutottumuksista. Kertoa vaikka, miten paljon esim. sipsipussissa on energiaa tai mitä tyttö nyt mahtaakaan syödä. Kertoa, että terveet ruokailutottumukset on helppo omaksua, ihan perus " valistusta" . Ei tarvi haukkua lihavaksi tai käskeä laihduttamaan, vaan kertoa ns. nainen naiselle, miten helposti paino nousee, jos koko ajan syö vähän liikaa.



Itse en tuossa iässä tajunnut ainakaan sitä, että joku toinen ruoka on lihottavampaa kuin toinen. Siis jos söin nälkää vaikka perunalastuja ja join pienen limsapullon päälle, niin en tajunnut että siitä tulee enemmän kaloreita kun siitä että olisin syönyt ruisleivän höysteillä ja juonut lasin maitoa (kun en kumminkaan ahminut tms. niitö sipsejä).



Tavallaan siis tiesin, että lihoo jos syö liikaa, mutta en kokenut syöväni liikaa kun en tullut ähkyyn...

pyöreydestä.



Ei kaikkien tarvitse harrastaa liikuntaa veren maku suussa urheiluseuroissa tms., mutta siinä vaiheessa kun lapsuuden leikkisät juoksentelut jää pois, olisi kyllä vanhempien velvollisuus ohjata lasta jatkamaan liikkumista esim. pyörälenkeillä, uintireissuilla, kävelylenkeillä... Tietysti jos sinun vanhempasi tekivät houkuttelun vain painon takia, kurja juttu. Mutta oikeasti sen oikean, oman liikuntamuodon löytäminen olisi tosi hyvä juttu murrosikäiselle. Monet nuoret ajattelee, jos koululiikunta tai muut ryhmäliikuntakokemukset on olleet kurjia, etteivät sen takia halua harrastaa mitään liikuntaa, vaikka oikeasti joku laji (tai vaikka kävelylenkit) voisi sopia hyvin ja siitä saada hyvää mieltä.

koska ilmeisesti tahdot vain yrittää prvosoida.

josko hän alkaisi minulla kaveriksi ja toinen toisillemme tueksi muutaman kilon painonpudotukseen? (Eipä itsellekään ennen rantakautta ainakaan pahaa tekisi) Olisiko hyvä?

ap

Kannattaisiko ensin kysyä psykologilta tai joltain muulta osaavalta taholta, miten asiaa kannattaa lähestyä?

että herkällä alueella liikutaan, syömishäiriö on vakava asia. Mutta tuntuu että tänä päivänä pitäisi jokaisesta asiasta kysyä ensin psykologilta, oli aihe mikä vain.

asiasta ja neuvomaan terveellisiä ruokatottumuksia ja liikuntaa.

Itselläni lapset pieniä, joten puhun vain omista nuoruusmuistoistani.



Minusta on mennyt jotenkin päälaelleen asiat, jos ei edes terveestä ja oikeasta syömisestä saa puhua ilman syömishäiriön pelkoa.



Muistan äitini muutaman kerran asiallisesti sanoneen juuri esim. että tämä ruoka on aika täyttävää, ei tarvitse ottaa paljon, niin silti jaksaa yms. Tietenkin se hiukan teki kiusallisen olon ja mietin, että " ai jaa..." , mutta panin kyllä viestin mieleen.

Minusta painotus pitäisi olla nimenomaan hyvässä syömisessä (terveellistä ruokaa, sopivia annoksia ja herkut pieninä annoksina piristämässä), paino itsestään asettuu sen myötä kohdalleen.