Vammaisen oikeus omaan lapseen, mitä mieltä.

joiden ei olisi pitänyt koskaan lisääntyä

eivät pysty huolehtimaan hänestä. Varsinkin kun todennäköisesti on myös itse kehitysvammainen, jonka hoito on vielä haastavampaa kuin tavallisen lapsen.



Ehkä kannattaisi harkita lemmikkieläintä? Jos hän siis pystyy sellaisen hoitamaan.

Siinä mielessä, että kukaan voisi vaatia " minä haluan lapsen, minulla on oikeus saada lapsi" . Se on etuoikeus ja tuo mukanaan paljon velvollisuuksia ja vastuuta. Jos ihminen ei pysty huolehtimaan itsestään, kuinka hän huolehtisi avuttomasta vauvasta? Entä kun lapsi kasvaa?

Jos kehitysvamma vaikuttaisikin vain fysiikkaan mielipiteeni olisi toinen. Älyllinen heikkolahjaisuus ja kehitysvammaisuus eivät tarjoa lapselle turvallista ja kehittävää kasvuympäristöä.



Jos ihminen ei kykene huolehtimaan itsestään, niin ei taatusti lapsestakaan.

Mielestäni sen pitäisi saada päättää joka lapsesta huolehtii. Eli jos vanhemmat huolehtivat itse niin mikäs siinä mutta jos eivät pysty niin ei.

voi olla.

Vierailija:

Varsinkin kun todennäköisesti on myös itse kehitysvammainen.

Kehitysvammaisuus johtuu monista syistä, joista aika harvat ovat perinnöllisiä, vaikka monet johtuvatkin geeneistä tai kromosomeista. Tokihan tiedät, että yleensä ne virheelliset geeniyhdistelmät ja kromosomit eivät periydy, vaan valikoituvat pois jo sukusolujen muodotumisvaiheessa. Geenit eivät kromosomeissa koskaan asetu ihan samaan järjestykseen kuin vanhemmilla, vaan menevät aina jotenkin erilaiseen solmuun.

Sikiö- ja synnytyksen aikaisista vammautumisesta, hapenpuutteesta tai myrkytyksistä johtuva vammautuminen ei myöskään periydy.

Sinänsä vammaisten " oikeus" saada lapsia (onko kenelläkään sellaista itsestäänselvää oikeutta?) on aina tapauskohtainen ja riipuu monista asioista.

Molemmat vanhempani olivat kuulovammaisia. Vaikka kyse ei ole samanlaisesta vammasta kuin kehitysvamma, kuulovammainen ihminen ei silti ole " normaali ihminen jolta puuttuu vain kuulo" , vaan kyllä kyse on paljon kokonaisvaltaisemmasta vammasta. Lapsuuteni oli aika rankka, en pystynyt kommunikoimaan vanhempieni kanssa käytännössä lainkaan. Vaikka opettelin viittomakieltä, heidän kanssaan kommunikoiminen oli kuin pienen lapsen kanssa puhuisit. Henkisesti he olivatkin molemmat monella tavalla kuin pieniä lapsia ja riippuvaisia ulkopuolisesta avusta, omista vanhemmistaan, tulkeista jne. Voitte vain kuvitella miltä se tuntui heidän lapsestaan. Jo hyvin varhain tajusin olevani " se aikuinen" perheessämme, joka joutui auttamaan vanhempiaan niin käytännön asioissa kuin heidän keskinäisissä ongelmissaan ja henkilökohtaisissa kriiseissään (ja näitähän riitti...).



Tilanne olisi saattanut olla eri, jos itsekin olisin ollut kuulovammainen. Sitä vanhempanikin olisivat toivoneet ja tehneet tämän minulle selväksi monta kertaa.



Minusta kehitysvammaisten ei pitäisi antaa hankkia lapsia. Lapsella on oikeus vanhempiin, jotka pystyvät olemaan heille vanhempia, sanan varsinaisessa merkityksessä. Lapsella on oikeus olla lapsi.

minä taas tunnen kuulovammaisia, jotka ovat ihan päteviä vanhempia. Osa heistä kommunikoi viittomakielellä, osa kuulee apuvälineitten avulla sen verran, että voi kommunikoida myös puheella. Kaikki ovat henkisesti ihan normaaleja, vaikka välillä tarvitsevatkin apua esim virastoissa.



Yhdellä pariskunnalla tosin on murrosikäinen lapsi joka varmaan häpeää vanhempiaan (=kuulovammaista isää ja omituista luuseriäitiä joka on vammaisen miehen kelpuuttanut - täytyyhän senkin olla jotenkin outo...) vielä vähän enemmän kuin keskivertomurkku. Toivottavasti hänkin kuitenkin kasvaa sen yli.



Minä itse olen vammaton tai ainakin jäänyt ilman mitään diagnoosia...

Sen takia heillä ei ollut esimerkiksi mahdollisuutta opiskella kunnolla tai kehittää itseään, heiltä puuttui kyky sosiaaliseen kanssakäymiseen normaalien ihmisten tavoin ja ennen kaikkea se kyky kommunikoida. Viittomakielihän on kauhea yksinkertaista " kieltä" , vaikka sitä osaisi, sen avulla ei kauhean syvällisesti asioista pysty keskustelemaan.



Suurin ongelma meidän perheessämme oli vuorovaikutuksen puute minun ja vanhempieni välillä ja tämä johtui nimenomaan siitä kuulovammasta. Kyllä minäkin häpesin vanhempiani. He käyttäytyivät, ääntelivät ja liikehtivät kummallisesti.



19

Vierailija:

Onko oikein kannustaa ihmistä joka ei kykene huolehtimaan itsestään hankkimaan lapsia? Saako vammaisen äiti puuttua lapsensa lisäänytmissuunnitelmiin?

Lasten tekeminen kuuluu aikuisille ihmisille, ja kehitysvammainen, joka ei pysty huolehtimaan kunnolla edes itsestään, ei todellakaan ole henkisesti aikuinen.

Samaa mieltä tämän kanssa;

Vierailija:

Minusta lapsilla on oikeus saada vanhemmat, jotka osaavat hoitaa heidät. Valitettavasti kehitysvammaiset eivät pysty huolehtimaan edes itsestään

Luulen, että joko tyttö on itse vähän sävyttänyt juttuja tai äiti ymmärtänyt asian väärin. jospa hoitajat ovat kehoittaneet käymään ehkäisyneuvolassa? Tai käskeneet ottaa vauvanhoidosta selvää ennen lapsentekoa?

Niin paljon kuin vammaisten oikeuksista (ihan aiheellisestikin) vouhkataan, on selvää että niidenkin edelle menee lapsen etu. Ja lapsen edun mukaista on saada itselleen vanhemmat, joilla on oikeasti valmiudet huolehtia hänestä asianmukaisella tavalla. Tässä tilanteessa vammaisen oikeus omaan lapseen syrjäytyy siis lapsen edun tieltä.

Pakko olla muutakin vikaa kun pelkkä kuulovamma.

Pelkkä kuurous ei tee kenestäkään lapsen tasolla kommunikoivaa!

Useimmat heistä ymmärtävät itsekin rajoituksensa. Lapsesta täytyy pystyä huolehtimaan ja kehitysvammaiselle se voi olla liian suuri urakka. Kuulovammaisuus ei estä lapsia hankkimasta ja hoitamasta. Hyvinhän tässä on pärjätty.

Vierailija:

Äiti siis kertoi puhuttuaan puhelimessa tytön äidin kanssa. Tyttö siis sellainen, että tarvitsee monta vahtimis ja avustuskäytiä päivittäin ettei mitään satu (ei aina ymmärrä että joku on vaarallista, on esim. polttanut kynttilöitä kirjahyllyssä kirjojen välisessä kolossa jne).

Lapsia karvattakoot ne, jotka niitä saavat ja osaavat kasvattaa ja elättää. Ei edes syntynyt lapsi ole vanhempiensa ' oikeus' . Lapsi voidaan ottaa pois, jos siitä ei huolehdita.

aikaisemmin näin on kylläkin tehty tai kehitysvammaisille on määrätty hormoonilääkityksiä joilla on estetty kuukautisten tuleminen. Nämä ovat suurempia eettisiä kysymyksiä ja tällaisessa ensisijainen keino on varmasti keskusteleminen nuoren parin kanssa. Tiedän kyllä että ei ole ainutlaatuinen tapaus jossa kehitysvammaisia rohkaistaan perheen perustamiseen, vanhemmat ovatkin usein kauhuissaan ja vastaan koska tuntevat lapsensa parhaiten ja pelkäävät omaa hoitovastuutaan joka on jo muutenkin ollut suuri.