Oliko ensimmäinen synnytys järkyttävä? Miksi?

kivut ainakin oli ihan helvetilliset. Johtui siitä hiton oksitosiinitipasta.

Oikeastaan kaikin puoli mukava kokemus. Olin hämmästynyt kipujen voimakkuudesta, mutta niiden tarkoituksen ymmärtäminen auttoi myös sietämään supistuksia paremmin kesken kurjimmankin olon.

Kivut eivät olleet pahoja enkä tarvinnut epiduraalia. Oli nopea ja vaivaton synnytys. Olin auennut jo 6 cm, enkä edes tiennyt synnytyksen alkaneen. Toinen oli vielä helpompi.

Supistuskipuja lähes 2 vuorokautta ja sitten vielä 1,5 tuntia kestävä ponnistusvaihe. Ei ollut herkkua, mutta se pieni nyytti oli kyllä kaiken tuskan arvoinen!



Toka synnytys menikin sit jo " heittämällä" , supistuksia 7 tuntia ja ponnistusvaihe 13 minuuttia vaikka tulikin yli 400 g esikoista isompi vauveli ja painoi vielä yli 4 kg :)

vauva olisi syntynyt kotiin, jos mies ei olisi sanonut, että nyt lähdetään. Itse olisin odotellut neuvolan ohjeiden mukaan kotona. Ei tullut silloin mieleen ollenkaan, että lapsi voi syntyä alle kahden tunnin päästä ensimmäisestä supistuksesta. Ja mitään kivunlievitystä ei tietenkään annettu.

Ei silleen, koska en saanut traumoja. Uskallan mennä uudestaan synnyttämään. Pahinta varmaan se kun ei tiedä mitä on edessä, se kipu (ennen epiduraalia, jos sellaisen ottaa) joka on pahempaa kuin voi kuvitellakkaan, ja se ponnituksen outous. Nämä oli mulle pahinta. Ponnistus oli jotenkin niin outoa, niin " noloa" pinnistää lapsi ulos kun mua ei ainakaa pahemmin alussa ponnistuttanut ja sanoin vaan että en halua ponnistaa. Se tuntuin siltä kuin olisi jonkun vieraan ihmisen edessä alapää paljaana pinnistämässä kakkaa joka ei millään irtoa :D Tuntu että repeän, miksi ponnistaisin? Käsky kävi niin pakko oli..



Kaikki ja koko toimitus unohtui kun lapsi oli ulkona. Ihan sama mitä tikkejä laiteltiin tai istukkaa paineltiin ulos. Se on niin suuri juttu kun näkee sen lapsen.



Antaisin neuvoksi että mieti vähän mitä haluat sairaalasta (tutki vaihtoehtoja) ja pyydä mitä haluat. esim minä mietin otanko peräruiskeen kun " kakatti" enkä tienny onko se se tunne kun lapsi laskeutuu vai kakattiko oikeasti. Päädyin pyytämään ja sit kun suoli oli tyhjä helpotti henkisesti kun tiesin etten pinnistä sataa kiloa kakkaa pöydälle :) osasin renoutua. Eli se oli minulle paras ratkaisu.

Kesti noin 7 tuntia ja oli todella kivulias. Odotin kuitenkin sietämättömämpiä kipuja. Siinä vaiheessa kun olo oli melkein sietämättömän rajoilla, olin kymmenen senttiä auki ja sain alkaa ponnistaa. Puudutuksena synnytyksessä oli aquarakkulat, joissa oli puudutetta mukana, jolloin rakkuloiden pistäminen ei saattunut.



Kuopuksen synnytys taas järkyttävämpi kokemus. Kesti vähemmän aikaa , mutta ajattelin päästä helpommalla kuin ensimmäisessä synnytyksessä. Pyysin siis kohdunkaulan puudutuksen. Se auttoi taivaallisen hyvin ja meni hyvän aikaa täysin ilman kipuja. Kivut tulivat kuvioihin juuri ennen ponnistusvaihetta kuin kulman takaa ilman ennakko varoitusta. Niitä oli vaikeampi kestää kivuttoman vaiheen jälkeen, kuin ensimmäisessä synnytyksessä, jossa oli koko ajan kipua.



Onnea synnytykseen. Kannattaa mennä ilman ennakko odotuksia ja ottaa vastaan, mitä tulee ja tehdä päätöksiä kivunlievityksistä yms. omien tuntemusten mukaan.

Lähdin avoimin mielin suunnittelematta kummemmin. Kätilölle ilmoitin että luomusti mennään jos pystyn ja hän kunnioitti tätä ja tarjosi suihkuja ja palloja yms. Ilokaasua tuli pari vikaa senttiä höngittyä mutta siitä oli lähinnä henkistä apua. Ponnistin alkuun väärään suuntaan mutta siinäkin kätilö osasi neuvoa ja syntyihän se sieltä 25 min päästä. Kokonaisuudessaan meni reilu 13h. Sattuihan se enemmän kuin osasin ajatella mutta sen kivun unohti lähes samantien kun sai vauvan syliin.



Neuvoni on että kuuntele kehoasi äläkä aseta itsellesi mitään vaatimuksia. Jos tuntuu että haluat suihkuun tai ammeeseen - mene, jos haluat liikkua - liiku, jos haluat puudutuksen - ota se, jne. Kyllä siitä kivustakin selviää ja palkinto odottaa kaiken sen uurastuksen päätteeksi. Pidä ajatuksesi päämäärässäsi eli vauvassa jonka saat kohta syliisi :)

(eivät siis uskoneet, että synnyttäisin 5h käynnistyksestä) jäin sitten ilman kivunlievityksiä, ponnistusvaihe kesti melkein 2h kun kätilö lähti kesken kaiken toista synnytystä avustamaan ja käski vaamponnistella ja soittaa kelloa kun lapsi alkaa syntymään. En uskaltanut ponnistaa kun olin yksikseen ja odotin vaan, että kätilö tulis takas. Kun se lopulta tuli niin synnytin parilla ponnitsuksella ja kylkiluu katkesi. Ja oksitosiinilla tehdyt supistukset olivat kauheita.

Kasvotarjonta, 4,2 kiloinen vauva, imukuppisynnytys joka melkein päättyi hätäsektioon...Kyllä siitä selviää :)

se oli ihan mukava ja jännittävä kokemus. Käynnistys supistukset sattuivat tosi lujaa ja kaikenkaikkiaan supistusten kipu yllätti minut. En tiennyt oikeastaan mitään etukäteen ja se oli hyvä, sillä kyllä luonto homman hoiti :) pitkä ja raskas synnytys mutta ei missään nimessä järkyttävä.

Siinä kun käydään se synnytys niin hyvin läpi, niin sitten itse toimissa musta tuntui varsin tutulta se koko homma.



Samoin mua auttoi tosi hyvin hyvä hengitystekniikka, jonka olin oppinut joogasta. Mäkin meinasin odotella kotona vähän turhan pitkään, sairaalaan mennessä olin jo 8 cm auki. Ja ilokaasulla loppuun asti, kutne olin vienosti toivonutkin. Mutta olin siis myös päättänyt, että jos siltä tuntuu, otan epiduraalin. ONneksi ei tarvinnut, hyvin pärjäsin hengittämällä ja rentoutumalla.



Synnytyksen jälkeen oli ihan mieletön olo, sitä oli vaan, että tässäkö se koko juttu nyt oli? Eikö se tämän kamalampaa ollutkaan? Olo oli kuin olisi voinut lähteä lenkille saman tien. Sieltä sitten vauvan vedellessä viiden tunnin alku-unet soittelin kavereille, että " meikä just synnytti!"

T: 14

Samaten kaikki kokemukset siitä, että puudutus ei tulekaan aina heti tai auta välttämättä kauaa tai juuri ollenkaan. Yllättävää on se, että miten paljon kestää, kun on pakko eikä ole vaihtoehtoja. Itse en ole ikinä aiemmin eläissäni kokenut sellaista kipua eikä sitä voinut tajuta, että mitä se on. Kaikki kipukynnusjutut yms on ihan potaskaa. Jos on pitkä ja hidas synnytys, ni se on ihan hirveetä tuskaa, ei sitä voi muuten kuvailla. Yllättävää on myös se, että miten helposti sitä toipui. Ekassa synnytyksessä ei leikattu alapäätä ja olisin voinut lenkille lähteä parin tunnin päästä. Vituttaa oikein kaikki kaunistelut ja paskapuheet synnytyksestä. Suurimmalla osalla ensisynnyttäjistä se on todella kivuliasta ja hidasta ja se kipu on ihan järkyttävää. Mutta siitä selviää.

Kamala ja jäi pelkoa...27h hirveät supistukset, 16h kohdalla kun kivut aivan hirveät ja kaikki luomukeinot koitettu enkä vielä voinut saada epiduraalia, iski paniikki ja tosissaan itkin että miten selviän enkä jaksa enää yhtäkään supistusta...tuolloin auki alle 3cm. Lopputulos oli 5cm ja huolimatta oksitosiinihelvetistä ei kroppa jaksanut. Päädyin leikkuriin. Syy oli selvä miksi en avautunut, olispa joku tajunnut jo paljon aikaisemmin aivan kunnolla tarkistaa asianlaidan. Palkkiona 10p poika, muistona se etten ehkä enää uskalla yrittää toista lasta.

ollut järkyttävä, vaikkei mennyt toiveiden mukaan. Toinen olikin jo sitten todella helppo!