Mikä on liikaa yksivuotiaan yöhoitoon viemisessä?
Etsiskelin viestiketjua taaperopojan ahtaasta esinahasta ja silmiini osui tämä. Ja mä rupesin oikein ajatuksella lukemaan... että jos vanhemmat ovat usein liikkeellä kahdestaan, se on joko:
a) ilmio alkoholisimista tai muusta sosiaalihuoltoa vaativasta tarpeesta
b) heillä ei ole lapseensa yhteyttä tai yrittävät vältellä lapsensa hoitoa tai
c) viettävät muuten vaan kaikin mahdollisin tavoin moitittavaa elämää?
Siis missä ihmeen umpiossa ihmiset asuu? Kyllä meillä on ainakin kesällä esim. ihan normaalia, että vaikkapa heinäkuussa osuu viikonloppuihin parit häät ja sitten vaikka rapujuhlat/grillibileet/festarit -mitkä lie, joihin lähdetään juhlimaan, tapaamaan kavereita ja viettämään sitä "aikuisten laatuaikaa". Ei olla mitenkään jaksamisemme äärirajoilla, eikä alkoholisoituneita... eikä edes omata mitään poikkeuksellisen laajaa (vrt Vappu Pimiä) kaveripiiriä.
Meidän poika (2,5v) oli ekan kerran yökylässä 1,5kk vanhana (juu juu, rikos ihmisyyttä vastaan, huono äiti, laiska, epäonnistunut jne)... ja samoin on veljeni tyttö ollut. No, se oli keskonen (söi 1h välein) ja koliikki, joten siellä kysymys oli aidommin vanhempien väsymyksestä.
Välillä poika on ollut välillä 3 viikonloppuyötä (la-su) kuukauden aikana hoidossa kun meillä on ollut menoa, välillä taas ei osu kun yksi hoitoyö pariin kuukauteen. Lapsella on hyvä suhde isovanhempiinsa ja lisäksi on ollut myös mieheni siskolla eli meillä on "hoitoringissä" 3 yökyläpaikkaa, joiden kesken sitten aina vuorotellaan, ettei kukaan ylirasitu.
Ja homma pelittää; lapsi on ja voi hyvin, isovanhemmat ovat onnensa kukkuloilla kun saavat poikaa hoitaa ja puuhata sen kanssa omia juttujaan ja käydä kaupungilla jne, ja meidän vanhempien parisuhde voi hyvin kun voidaan lähteä välillä viihteelle kavereiden kanssa ja välillä hengähtämään vaikka kylpylään nauttimaan toisistamme ja hemmotteluista.
Että pidä nyt AP herranjestas suusi supussa. Asia ei todellakaan sinulle kuulu ja kaiken maailman jeesustelijat näiden "suhde lapseesi vaurioituu, jos se ei nuku tissin jatkeena 7-vuotiaaksi" voi jättää omaan arvoonsa.
Huom! Eri asia on tietysti sitten, jos isovanhemmat ovat hoitamisesta uupuneita tai vanhemmat eivät lastaan hoida arkenakaan... silloin asiaa tulee tietysti puuttua, kuten tässä jo todettiinkin.
Että ihan chill vaan kaikille. Yökylineen tai ilman.
ps. Juu ja ei poroja nokkaan niillekään, jotka eivät vie lastaan yöhoitoon. Minä kuuluun siihen harvalukuiseen joukkoon, jonka mielestä jokainen perhe tekee niin kuin heille parhaiten sopii.
Kommentit (34)
Tämähän on mielenkiintoisia ajatuksia herättänyt...Muuten en kommentoi asiaan muuta kuin sen, että tunnen perheen mielestäni hyvin, olemme paljon tekemisissä. Lisäksi pojan isovanhemmat ovat suht nuoria ja ovat työelämässä vielä pitkään eli heidän ainoat vapaa-ajat ovat viikonloput, sen vuoksi jaksaminen mietityttää...
Missään nimessä en mene puhumaan (jos asiaan puutun) niin toisten puolesta vaan itse puhun ja omasta ajatuksestani asiaa kohtaan...
Ap.
Tämähän on mielenkiintoisia ajatuksia herättänyt...Muuten en kommentoi asiaan muuta kuin sen, että tunnen perheen mielestäni hyvin, olemme paljon tekemisissä. Lisäksi pojan isovanhemmat ovat suht nuoria ja ovat työelämässä vielä pitkään eli heidän ainoat vapaa-ajat ovat viikonloput, sen vuoksi jaksaminen mietityttää...
Missään nimessä en mene puhumaan (jos asiaan puutun) niin toisten puolesta vaan itse puhun ja omasta ajatuksestani asiaa kohtaan...
Ap.
Syysnasun rivien välistä minulle tuli tunne, että siinä olisi jotain pahaa etteivät kaikki perheelliset ihmiset sovi samaan kotonaviihtyvään muottiin (kuin hän?). Kyllä perheen tietääkseni voi perustaa, vaikkei itse (ja puoliso) olisikaan pullantuoksuinen, kaikenlaista " mukavaa touhua" kehittelevä perhekerhossa viihtyvä kotiäitipersoona. Meitä kun on niin monenlaisia ja hyvä niin. Toiset ovat rokkareita, toiset ralliautoilijoita ja toiset atk-tukihenkilöitä. Kotona on kaikilla varmaan aika erilaista. Lapselle se oman perheen tapa olla ja elää on kuitenkin se ainoa oikea.
Niinpä niin, kaikki ei ole samanlaisia eikä kaikkien tarvitsekaan olla. En väitä että kaikkien täytyy viihtyä kotona tai olla pullantuoksuisia äitejä(!?), mutta en pidä kuitenkaan " joka viikonloppu lapset hoidossa" -tyyppistä elämäntapaa lapsen _parhaimman_ edun mukaisena. Uskon kyllä, että vanhemmat jotka sellaista harrastavat, eivät mielellään kuule minkäänlaista kritiikkiä siitä. Jos hoitoon jättäminen tapahtuu lapsen ehdoilla, lapsi tuskin tilanteesta pahemmin kärsii kuitenkaan.
Oikeastaan syy siihen, että kritisoin ylipäätään ollenkaan tätä " aikuisten yhteinen aika on tärkeää" -juttua ovat omat kokemukseni. Kokemukseni siitä, kuinka lapsi ihan pienenä voidaan jättää sinne hoitoon huutamaan kurkku suorana, koska tärkeintä on että vanhemmat pääsevät yhdessä pitämään hauskaa. Mielestäni nimittäin vanhempien oman ajan tärkeyttä korostetaan (kenen taholta? ei varmaankaan lapsipsykologien vaan vanhempien itsensä taholta) nykyään hieman liikaa, ja jopa sitten niin, että lapset jätetään esim. yöksi hoitoon siinä vaiheessa kun he eivät ole siihen valmiita. Ja toisaalta muistot omasta lapsuudestani. Kaikki lapset eivät myöskään mene siihen muottiin, jotka jäävät iloissaan hoitoon kerrasta toiseen, ainakaan ilman kunnon rankkaa koulimista.
Ystävyyssuhteiden hoidosta tai niiden katkaisemisesta minulla on myös hieman eriävät näkemykset kuin Stinellä(?). Ainakaan omat ystävyyssuhteeni eivät ole vaatineet samantahtista viihde-elämän ylläpitoa kuin joskus nuoruusvuosina. Päin vastoin, lapset ovat tuoneet mukanaan uusia ystäviä.
Eikös se ole lastenvanhempien ja isovanhempien välinen asia päättää kuinka usein lapsi on isovanhemilla yöhoidossa. Yksi yö kerranlaan on ihan sopivan pitkäaika tuon ikäiselle.
Heitetään nyt vielä yksi näkökulma soppaan. Itse sairastuin esikoisen saatuani vakavaan masennukseen- se alkoi oikeastaan jo laitoksella. Olin aivan pihalla, ahdistunut ja valmiiksi sitä mieltä etten pärjää vauvan kanssa. Mies oli isyyslomalla pari viikkoa, jonka jälkeen joutui palaamaan töihin (ajoi siihen aikaan vielä rekkaa, ja saattoi olla useamman päivän pois kerrallaan) joten jäin ihan yksin. Äitini hoiti tuolloin jopa viikolla useita tunteja lasta,koska itsestäni ei siihen kertakaikkiaan ollut.
Esikoisen ollessa puolivuotias, alkoi " elämä voittaa" ja opin nauttimaan tosissaan hänen kanssa olemisesta. Tuolloin kuitenkin miehen kanssa suhde oli jo täysin vieraantunut ja ihan ammatti-ihminen oli, joka meille suositteli paria päivää ihan kaksistaan- tuolloin meni siis lapsi mummolaan yöksi. Ja siitä asti aina kerran kuussa. Tyttö pitää äidistäni valtavasti, muttei taatusti sen kustannuksella etten minä hänestä olisi huolehtinut " parantumisen" jälkeen.
Kuopuksen syntymän jälkeen ei ollut moista ongelmaa, mutta hänenkin ollessaan muutaman kuukauden ikäinen- on myös ollut äitini luona yökylässä. Kuukauden-puolentoista välein saatetaan käydä miehen kanssa baarissakin, mutta yleensä niin että toinen autoilee, enkä näe siinä mitään pahaa. Toisinaan käydään ravintolassa syömässä ja elokuvissa- toisinaan ollaan vaan kotona.
Nykyään tytöt ovat kerran kahdessa viikossa yön äitini luona, joka ITSE pyytää lapsia luokseen. Siellä on ne omat juttunsa, mitä siellä tehdään. Äitini on itsekin työelämässä edelleen, enkä koskaan veisi sinne vasten hänen tahtoaan.
Voin myöntää ihan suoraan, että toisaalta se yksi vuorokausi kahdessa viikossa on se,jota tarvitsen miehen kanssa yhteiseloon että pysyy liitto terveenä :) Enkä usko että se vahingoittaa millään tapaa nyt 2,5v ja 1,2vuotiaiden tyttöjemme elämää..
En varsinaisesti ymmärrä mikä ongelma aloittajalla oli asian kanssa- onko lapsen vanhemmilla alkkisongelma? Ehkä se baareilu on sitten heidän tapansa rentoutua-kukin tyylillään.
Yksivuotiaan kohdalla on jo ihan tavallista, että viettää esim. joka toinen viikonloppu yön etävanhemmalla, eikä tähän käsittääkseni kukaan ole puuttumassa lapsen edun vastaisena toimintana..?
Tuttujen isovanhempien tai tutun etävanhemman luona oleminen on käsittääkseni melko sama asia noin lapsen psykososiaalisen kehityksen kannalta.
Tietenkin lapsen iästä, kehitysvaiheesta ja temperamentista riippuu, missä iässä ylipäätään pystyy jäämään " vieraaseen" paikkaan = eroon lähivanhemmista yöksi, ja tässä kohtaa on mielestäni ehdottoman tähdellistä se jonkun jo mainitsema hoitoon jättäminen lapsen ehdoilla..
Isovanhempien jaksaminen ja vanhempien mahdolliset muut ongelmat, joista jatkuva yökyläily voi olla vain oire, ovat sitten eri asia, ja jos niihin haluaa puuttua niin se on mielestäni jopa vastuullista toimintaa. Mutta silloin puuttumista ei mielestäni pidä tehdä vedoten " lapsen etuun" tässä yöpymisasiassa vaan puhua suoraan nimenomaan isovanhempien jaksamiseen tai vanhempien ongelmiin.
itsekin tähän keskusteluun, kun tässä on puhuttu " baareissa juoksemisesta" vrt. alkoholin käytön ongelmista, niin piti vielä tulla eräs ajatus sanomaan aiheesta...
Tällaisissa keskusteluissahan menee usein monta asiaa ristiin ja sekaisin. Se, että vanhemmat käyvät yhdessä ulkona, baareissa tai missä ikinä, ei korreloi sinänsä alkoholin käyttöön. Valitettavan usein vanhemmat juovat paljon lapsen läsnä ollessa. Jos näin on, silloin on mielestäni syytä ulkopuolisten puuttua asiaan. Tai jos vanhemmilla on tosiaan alkoholiongelma, ja sen takia on muiden hoidettava lapsia.
Kuitenkaan baarissa käyminen tai muu vilkas sosiaalinen elämä ei korreloi alkoholiongelmaan, moni alkoholisti juo nimenomaan yksin, salassa eikä suinkaan seuran ja hauskanpidon vuoksi.
Tämä nyt tietysti on selvää asiaa useimmille, mutta joskus itse näen punaista, kun niputetaan vanhempien omat menot ja sosiaaliset kuviot sellaisiksi " ainako siellä baareissa pitää juosta ja dokata" -tyyppiseksi yleistyksiksi.
Toinen punainen vaate on, kun puhutaan että " meille kyllä riittää lapsen kanssa puuhastelu ja lapsen myötä tulleet sosiaaliset kuviot" sillä sävyllä, että jos meille kerran riittää se niin kaikille muillekin pitäisi. Hyvä niin, jos riittää, mutta eikö voisi hyväksyä sitä että meitä äitejä ja isejä on erilaisia. On hyviä ja vähemmän hyviä, sekä työssäkäyvissä että kotona olevissa, ja niissä jotka jättävät lapsen välillä hoitoon ja niissä jotka eivät sitä ikinä tee.
Sinänsä ihan hyvä keskustelu, vaikka on ollut paljon kärkkäitäkin mielipiteitä - on toisaalta tullut myös paljon fiksuja pointteja esille aiheesta :-)
Anyara
Aika pitkälti yhdyn edellisiin kirjoittajiin. Hyvähän se vaan on, jos lapsella on hyvä hoitopaikka ja rakastavat isovanhemmat. Oma äitini on hoitanut joka toinen viikonloppu (siis viikonlopun usein kokonaan) veljeni kahta lasta nyt jo yli 10 vuoden ajan käyden samalla erittäin rankassa työssä ja hänen jaksamisestaan olen ollut välillä todella huolissani. Mutta äitini ei ole koskaan valittanut, vaan päinvastoin nauttinut lasten kanssa olemisesta ja lapsilla on mammaan mahtavan hyvät ja läheiset välit, samoin kuin omiin vanhempiinsa. Oma kolmevuotias poikani on hyvin harvoin hoidossa, ehkä kerran kahdessa-kolmessa kuukaudessa yhden yön, jos sitäkään.
Enemmän minua ihmetytti työkaverini, joka hoiti tyttärensä 4-kuista lasta usein viikonkin kerrallaan ja äiti pyysi vielä hoitamaan yhden yön lisää, kun oli joku tärkeä meno. Pienen vauvan jättäminen hoitoon noin moneksi päiväksi ei minusta käy päinsä.
Eräs aikaisempi kirjoittaja kirjoitti siitä, että oman siskon kaksivuotias on hänen vanhoilla vanhemmillaan hoidossa ja otetaan huostaan. Mikset ota siskosi lasta omaan perheeseesi, sitä en voi käsittää. Se olisi ainakin itselleni luontevin vaihtoehto ennemmin kuin että rasittaisin vanhempiani pienen lapsen hoidolla, jos vanhemmat eivät kerran jaksa.
Itsekin ajattelin jotenkin heti, että lapsi olisi muuten kotihoidossa, vaikkei tosiaan välttämättä olekaan. Olen kyllä edellisen kanssa sitä mieltä, että jos lapsi on vielä päivähoidossa, tuo kolme kertaa kuussa isovanhemmille vieminen on ihan liikaa. Eihän lapsi ole sitten kotonaan oikein koskaan.
Olisi kiva tietää, miten perheessä nuo hoitoasiat on? Ja onko isä töissä, työttämänä, opiskelemassa vai miten? Minusta meillä viikonloput perheenä on kivoja, mies on viikot käytännössä aina poissa, joten viikonloppuisin ollaan sitten koko lössi yhdessä. En siksi viitsisi kyllä viedä lapsi viikonloppukylään, ne on sitä perheen yhteistä aikaa.
Paletti, joo, tiedän ja olen samaa mieltä yyl:n kannan kanssa noista yöpymisistä noin periaatteellisella tasolla, pointti oli ehkä ennemmin ihmetellä sitä, että lapsen säännölliseen etävanhemman luokse jättämiseen ei oletettavasti reagoitaisi samalla tavalla kuin säännölliseen isovanhemmille jättämiseen, riippumatta siitä mitä lähivanhemmat tekevät sillä välin.
Tietenkin oletus etävanhemman ja lapsen suhteessa on, ettei lapsenhoitohalu olisi ainakaan etävanhemman jaksamisesta kiinni, mikä oli ap:n yksi huoli isovanhempien suhteen, eli sikäli asia lienee jossain määrin eri.
Lapsen isä on töissä viikot, äiti vielä hoitovapaalla, mutta palaa ensiviikolla töihin ja silloin lapsi menee hoitoon. Sitten onkin mielenkiintoista nähdä jatkuuko yökyläily edelleen. Nämä vanhemmat ovat hieman kolmenkympin ylittäneitä, eivät siis kovin nuoria. Perheessä myös kaksi kouluikäistä tyttöä (äidin), jotka vuoroviikonloppuisin isällään eli silloin vanhemmat yleensä juhlivat, pariskunnan yhteinen poika mummolassa. Aika paljon tytötkin ovat yökylässä kavereilla, jos isäviikonloppua ei ole. Tällöinkin poika viedään mummolaan ja vanhemmat pääsevät juhlimaan.
Asioista on tullut monia hyviä kommentteja ja näkökulmia!
Ap.
Jotkut isovanhemmat todella haluavat hoitaa lapsenlapsiaan ja ottavat heitä mielellään yökylään. Minustakin tuo kolme viikonloppua kuukaudessa kuulostaa kyllä paljolta, mutta toisaalta on tosi hyvä, että lapsilla on kuitenkin tuttu hoitopaikka, eikä vaikka eri paikka joka viikko. Jos isovanhemmat ovat vielä nuoria, he varmaan jaksavat hoitaa. 1-vuotias on kuitenkin vielä suht. helppo hoitaa, isompi kaipaa sitten enemmän liikuntaa, ulkoilua jne. Ja monet yksivuotiaathan nukkuvat yönsä ihan hyvin.
Vanhemmatkin ovat varmaan vielä nuoria, ja heillä on menohaluja ja varmaan kavereita, jotka kutsuu kylään jne. Ja voi olla, että he ovat ainoa lapsellinen pariskunta kaveripiirissään.
Meillä ei valitettavasti ole tuommoista koskaan, omat vanhempani asuu kaukana ja miehen vanhemmat noukkivat isovanhemmuudesta vain rusinat. Viimeksi kun olivat meillä lapsia vahtimassa (kuukausi sitten) pyysin anoppia paistamaan kalapuikkoja, sitten kun toisivat lapset sisään. Perunamuusin olin tehnyt valmiiksi. Anoppi kieltäytyi ja sanoi, että mä saan tulla siksi takaisin. Ei isovanhemmilla tietysti ole mitään velvollisuuksiakaan hoitaa, mutta harmittaa, kun muille sukulaisille sitten esitetään niin mummoa niin mummoa :)
mutta henkilökohtaisesti mielestäni, jos lapsi on vähintään joka toinen viikonloppu hoidossa vanhempien huvimenojen vuoksi, niin se on _liian_ paljon. Vaikka olisi tutuilla isovanhemmilla. Ymmärrän toki, että lapsi ei vielä tuossa iässä ymmärrä onko hoidossa vanhempien huvien vai esim. pakollisten työ- tai sairausmenojen vuoksi, mutta vanhemman itsensä pitäisi ymmärtää... ja jossain vaiheessa ymmärtää lapsikin mikä vanhemmalle tärkeää on - jos siis tosiaan puhutaan lähes viikottaisista menoista.
Riippuen toki myös esim. siitä, onko lapsi hoidossa viikolla vai kotihoidossa jomman kumman vanhemman kanssa. Jos lapsi on vielä viikolla päiväkodissa tms. niin sitten otan tosi jyrkän kannan ja sanon, että ikävä tosiasia on, että lapsiin pitää sitoutua ja jos sitä ei ymmärrä, niin on kypsymätön lasten saamiseen. Saa kivittää jos siltä tuntuu.
Pienenä oheiskommenttina muuten, mitä tulee siihen, että 1-vuotiaat on etävanhemmalla hoidossa ja että tämä olisi sama asia. Yksin- ja yhteishuoltajien liiton kantana on ensinnäkin ainakin ollut, että jos lapsi ei ole joka päiväisessä tekemisessä etävanhemman kanssa, häntä ei vielä 1-vuotiaana jätettäisi yö" kylään" etävanhemmalle. Niin kauhealta kuin se kuulostaakin, jos on itse etävanhempi. =(
Läheinen isovanhempi on ihana ja rikastuttava asia lapsen elämässä, ja hyvä isovanhempi voittaa huonon vanhemman. Mutta tosiasia on myös, että lapsi tarvitsee vanhempiaan - lähelle ja tarpeeksi.
Tämähän on mielenkiintoisia ajatuksia herättänyt...Muuten en kommentoi asiaan muuta kuin sen, että tunnen perheen mielestäni hyvin, olemme paljon tekemisissä. Lisäksi pojan isovanhemmat ovat suht nuoria ja ovat työelämässä vielä pitkään eli heidän ainoat vapaa-ajat ovat viikonloput, sen vuoksi jaksaminen mietityttää...
Missään nimessä en mene puhumaan (jos asiaan puutun) niin toisten puolesta vaan itse puhun ja omasta ajatuksestani asiaa kohtaan...
Ap.