Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Millä mitataan se, onko hyvä äiti, pärjääkö lasten kanssa?

Vierailija
28.03.2008 |

Suunnittelemme kolmatta lasta. Mutta äitini on sitä mieltä, että " ei missään tapauksessa, kun et kahdenkaan kanssa pärjää" .



Mietin sitten itsekseni mitä se pärjääminen on. Kun meillä on talo, tilaa, rahaa, viihdymme lasten kanssa. Välillä käymme miehen kanssa erikseen jossain tuultumassa. Kun itse käyn, mies on lasten kanssa ja toisin päin. Tuo on yksi asia, jonka äitini sanoo olevan sellaista pärjäämättömyyttä. Että siis jätän lapset miehelle ja menen jonnekin sukulaisiin ihan yksin. " normiäiti" kun ei ilmeisesti sitten jätä lapsiaan koskaan edes miehen kanssa.



Väsymystä olen joskus mennyt valittamaan, kun on öitä valvottu ja heti " arvasin, arvasin, ei sinusta ole lasten kanssa olemaan" . Eikö tuo ajottainen väsymyskin ole ihan tavallista, lapsiperheillä ja jopa niillä lapsettomillakin.



Äitini ei halua lapsia kylään ilman minua, aina lupailee lapsille yökylääkin, mutta kun olisi ajankohtainen, ei ole muistavinaan mitä lupasi. Lapset viettävät sitten joskus yökyläpäivä toisessa mummolassa ja tämäkin on sitten yksi mittari siihen, että emme pärjää lasten kanssa.

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse tiedätte, miten pärjäätte.



Tietysti pärjääminen edellyttää sitä, ettette ole riippuvaisia sellaisten ihmisten avusta jotka eivät sitä oikeasti haluaisi antaa (esim. sukulaisia ei tosiaan voi velvoittaa lastenhoitoapuun), mutta ei kuulostakaan siltä kuin olisitte jotenkin helisemässä.

Vierailija
2/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja siksi tuollainen käytös.



Ihan rohkeasti vaan sen kolmannen tekoon. Ihan taatusti pärjäätte, isommat kasvavat aina vain isommiksi ja omatoimisimmiksi. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

1800-luvulta. Unohda. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joo joo on hyvä vastaus.



Mä luulen että syy miksi puhuu tuollaisia on se, että hän pelkää joutuavansa (entistä suuremman) pesueen lapsenlikaksi. Hän siis pelkää joutuvansa lastenne hoitajaksi, ja tuntee alemmuutta siitä että toinen mummo haluaa/jaksaa. Eli noilla puheille ei ole mitään tekemistä teidän pärjäämisen kanssa vaan hänen omien pelkojensa.





Vierailija
4/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

äitisi kasvot säilyttävä tapa poistaa häneltä lastenhoitovastuun pelko, ja luulen että moiset puheet loppuu.

Vierailija
5/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

paljon aikuisen tyttärensä oman äitiyden tukena ja henkisenä " mentorina" . Eli kannustaa ja kehuu ja valaa uskoa oman lapsensa äitinä olemiseen. Se on minusta se mitta, jolla hyvää äitiyttä mitataan tuossa tapauksessa.

Vierailija
6/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikähän häntä mahtaa riepoa? Ainakin hänellä on kivikautinen käsitys siitä, että miehen ei tarvitse paljon p:ttä penkistä nostaa lastenhoidon vuoksi. Vanhemmilla ihmisillä on usein aika kullannut muistot tai sitten ne ovat jotain aivan kamalaa. " Minä vaan jaksoin, en ollut väsynyt" tai sitten " olin puolikuollut väsymyksestä, mutta kukaan ei auttanut, pakko oli vaan jaksaa yksin" .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äidilläni on kyllä apua ollut meidän lapsuudessa. Kävi kodinhoitajaa ja olimme mummolassa pitkiäkin pätkiä lomilla ilman vanhempia. Mutta isämme ei kylläkään paljon osallistunut perhe-elämään, liekö sieltä sitten peruja nuo katkeruudet.



Rassaa vain nuo puheet, kun tulee raskausaikana olemaan sitä soittelua äitini taholta päivittäin. (en mitenkään itsevarmana täällä siitä että raskaaksi vielä tullaan, heh) Ainakin edelliset raskaudet meni niin, että jouduin itse jo sanomaan että ei tarvitse joka päivä soittaa...



Vierailija
8/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja näkeehän sen, että ei hänen oma äitiytensä ihan virheetöntä ole. Pyykit ja siivukset ja jaksamiset ja muut suoritukset sikseen, TÄRKEIN on hänellä itsellään hukassa, eli lapsen hyväksyminen ja tukeminen ja kannustaminen. Pientä ironiaa tilanteessa!!



Teidän elämä vaikuttaa ihan hyvältä ja normaalilta. Kyllä kaikkia väsyttää joskus. Älä anna äitisi puheiden ja kritiikin vaikuttaa sinuun ja siihen miten oman elämäsi haluat elää. Joskus itselle rakkaat ihmiset vain ovat vähän törppöjä, ja silloin kannattaa vaan mennä tyynesti eteenpäin niinkuin itse parhaaksi näkee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

äitinä olemisensa kanssa. Kysy häneltä joskus ihan suoraan, millainen äiti hän itse omasta mielestään sitten oli sinulle kun olit lapsi. Kun jos kerran olitte pitkiä aikoja mummolassa jne. Eli kun kritisoi sua niin muistuta häntä omasta lapsuusajastasi.

Vierailija
10/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

äitiäsi ahdistaa ajatus lastesi kanssa yksin jäämisestä. Siitä nyt jo kertoo nuo lupauksetkin ja se että sinun pitää olla mukana. Tämä kykenemättömyys ahdistaa häntä (varsinkin kun toinen mummo pystyy) ja silloin hän haluaa hakea sitä tunnetta että kas, minä en jaksa mutta ei tuo minun tyttärenikään jaksa!



Eli mielestäni paras tapa saada tilanne rauhoittumaan olis jotenkin koettaa selvittää että MITÄ äitisi pelkää siinä lasten kanssa olemisessa. Ja sitten jotenkin poistaa se pelko tai lieventää sitä, niin että äidillesi on mahdollista saada onnistumisen kokemuksia mummona. Eikä tarttis niin löytää sinusta vahvistusta sille että ei tässä muutkaan pärjää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten olisi jos äitisi saisi kokeilla lasten kanssa olemista vaikka vain yksi lapsi kerrallaan, ihan vaan tunnin tai pari? Vaikuttaa kyllä heijastavan omaa epävarmuuttaan.



Minun äitini mummous on muuten myös ollut vastaavalla tavalla hukassa. Pelkää vastuuta ja ahdistuu, koen syyllisyyttä joka kerta kun vaikka mummolassa käydessäni vain pistäydyn kaupassa lapset äitini hoiviin jättäen. Ajattelen että se syyllisyyteni on heijastusta äitini omasta ahdistuksesta, ja sen juuret ovat jo äitini omassa huterassa ja epävarmuuden (ja yksinäisyyden) leimaamassa äitiyden alkutaipaleessa.



Ikävä käytös johtuu yleensä heikkoudesa, tavalla tai toisella.

Vierailija
12/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihan spesiaalijuttu, jota vain hänen kanssa tehdään. Ritva-mummo on se mummo, jonka kanssa on superkiva käydä uimassa (sinä mukana ainakin aluksi). Että äitisi voi ajatella että lapset on kyllä yötä Elmalla, mutta Elmapa ei vie niitä uimaan. Ei tarvi olla uiminen tietysti, mutta joku vastaava. Tai joku muu tekeminen. Pullanleivonta tai joku. Tai voi ottaa jonkun mitä mummo jo tekee lasten kanssa ja ruveta rakentamaan siitä sellaista ekstrajuttua. Että on se kiva kun leivot, ihana lapsillekin oppia jne. jne. Ja mielellään ihan rehellistä kehua.



11

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:

Minun äitini mummous on muuten myös ollut vastaavalla tavalla hukassa. Pelkää vastuuta ja ahdistuu, koen syyllisyyttä joka kerta kun vaikka mummolassa käydessäni vain pistäydyn kaupassa lapset äitini hoiviin jättäen. Ajattelen että se syyllisyyteni on heijastusta äitini omasta ahdistuksesta, ja sen juuret ovat jo äitini omassa huterassa ja epävarmuuden (ja yksinäisyyden) leimaamassa äitiyden alkutaipaleessa.

Olen joskus miettinyt mitä ihmettä äitini tuntuu pelkäävän, kun hänen olemisensa lasten kanssa näyttää siltä, että pelkää näiden suunnilleen räjähtävän käsiin. Luulen, että äitini on siirtänyt myös minuun omaa ahdistustaan ja usein epäilen omaa pärjäämistäni jne. vaikka objektiivisesti katsoen olen suoriutunut hienosti huolimatta siitä, että välillä on ollut vaikeitakin aikoja, lasten sairasteluja yms. Ja lisäksi olen tosi tarkka siitä, että kun olen kerran lapset maailmaan saattanut, minun on heidät myös yksin pystyttävä hoitamaan. Siitäkin huolimatta, että meillä olisi varmasti enemmänkin apua ja tukiverkkoja saatavilla. Ehkä pelkään juuri oman äitini kritiikkiä siitä, etten pärjäisi.

Vierailija
14/14 |
28.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinpä, joskus mietityttää se miten nykyään odotetaan lapsiperheiden selviävän ihan kokonaan ilman kenenkään tukea tai apua. Kun oman isoäitini juttuja kuuntelen, niin oli häntä ja sisaruksiaan hoitamassa kaikenlaiset naimattomat vanhapiikatädit ja omat mummot ja naapurin eukot... Sellaista yhteisöllisyyttä.

Sitäkin olen itselleni muistuttanut, että lapselle tekee hyvää luoda ihan oma ihmissuhdeverkkonsa, ja että on paljon aikuisia joiden kanssa oppia tulemaan toimeen ja parhaassa tapauksessa joiden tukeen, apuun ja rakkauteen voi myös luottaa. Niinpä olen ihan tarkoituksella koittanut päästää niitä ohjia vähän käsistäni... Antanut anopin osallistua (vaikken aina kaikesta yhtä mieltä olekaan) ja kannustanut luomaan suhdetta täteihin, setiin ja muihin ihmisiin. Harmittaa se, ettei se aina ole yksinkertaista oman äitini kanssa, mutta hänen rajoituksensa johtuvat hänen omista lähtökohdistaan, ei niihin voi suhtautua liian jyrkästi.

Itse kiireisenä vanhempana joutuu jotenkin usein olemaan rajoitettu vaan siihen vanhemman suhtautumiseen lapseen - saa koko ajan ohjata ja opastaa ja neuvoa ja varoitella. Viimeksi kun katsoin miten lapseton veljeni ja kälyni viettivät aikaa ihan vaan lasta kuunnellen ja sille leikkisästi naljaillen, tuli oikein ajatus että sehän voi saada tuosta ihmissuhteesta sellaista, mihin minulla - pakostakin - ei ole aina ihan aikaa tai rahkeita.

Tämmöistä pientä pohdiskelua vähän aiheen viereltä. ;-)

Vierailija:

Olen joskus miettinyt mitä ihmettä äitini tuntuu pelkäävän, kun hänen olemisensa lasten kanssa näyttää siltä, että pelkää näiden suunnilleen räjähtävän käsiin. Luulen, että äitini on siirtänyt myös minuun omaa ahdistustaan ja usein epäilen omaa pärjäämistäni jne. vaikka objektiivisesti katsoen olen suoriutunut hienosti huolimatta siitä, että välillä on ollut vaikeitakin aikoja, lasten sairasteluja yms. Ja lisäksi olen tosi tarkka siitä, että kun olen kerran lapset maailmaan saattanut, minun on heidät myös yksin pystyttävä hoitamaan. Siitäkin huolimatta, että meillä olisi varmasti enemmänkin apua ja tukiverkkoja saatavilla. Ehkä pelkään juuri oman äitini kritiikkiä siitä, etten pärjäisi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä yhdeksän