Opettakaa hyvät ihmiset lapsenne keskustelemaan!!

minun lapseni ei " koskaan" suukottanut minua. Hän kyllä otti suukkoja vastaan, muttei suukottanut itse. Kunnes kerrran sanoin hänelle ihan yksinkertaisesti ja selkeästi: " Minä suukotan sinua, kun tykkään sinusta. Tiedän että sinäkin tykkäät minusta, mutta sinä et silti koskaa suukota minua. VOisi olla kiva jos sinäkin suukottaisit." Jätin sen siihen, en sanonut yhtään enempää, en tuotakaan mitenkään tunteellisesti vaan vain ihan toteavasti, enkä mitenkään vaatinut häntä suukottelemaan itseäni, mutta jo samana iltana minä sain sen suukon ja sen jälkeen olen saanut satoja ja tuhansia ja satojatuhansia suukkoja.



Lapsella, jolle tunneilmaisu itselleen oli vaikeaa, ei ollut tullut mieleen, että hänkin voisi suukottaa, ja että siitä toiselle tulisi hyvä mieli. Kun hän sen ajatuksen sai, ja sai sen järkevästi itsekseen käsitellä, hän omaksui sen heti. Voisit ehkä tehdä jotain saman kaltaista noiden halausten ja tunneilmaisujen suhteen. Sano ihan suoraan, että halaaminen on hyvä ja tuntuu mukavalta perheen tai hyvien ystävien kesken, mutta älä vaadi mitään äläkä pidä mitään tunteellista puhetta asiata. Vain lyhyesti ja toteavasti. Antaako teidän lapsi muuten halata itseään?



t 19



Sama niiden negatiivisten tunteenilmaisten kanssa.

Meillä lapset osaavat keskustella, koska juttelemme heidän kanssaan itsekin ummet ja lammet. Puhumme esim. säästä, kuinka kaunis onkaan tänään auringonlasku, mikä on kivaa siinä kun käy vieraita, miten ponit ja varsat eroavat toisistaan, mistä maito tulee, miten joskus tuntuu vaikealta nousta sängystä, mitä äiti leikki pienenä, miksi muumeilla ei ole vaatteita mutta Nuuskamuikkusella on, mikä on sotaväki jne. Eli ihan kaikesta juttelemme, sillä tavalla normaalisti, ilman " haastattelua" , saarnaamista ja ohjeistamista. Lauseet alkavat usein " se on minusta outoa, että" tai " minun mielestäni" .

että meillä saa käydä vieraita edelleenkin ja me kyläilemme edelleenkin ihan niinkuin tähänkin asti. Sehän nyt musta ois aika kummallista että niinä viikonloppuina kun lapsi on meillä niin ollaan täällä ihan " eristyksissä" . Meillä elellään näin ja lapsen vakkarikotona tehdään asiat sitten taas erilailla. Miksi meidän pitäisi muuttaa toimintatapojamme?

Kaiken lisäksi meillä on itsellämme pieni erityislapsi, jolla on mm ääniyliherkkyyttä (kaikkien muiden asioiden lisäksi, en halua sen kummemmin kertoa tässä...), hänenkin takia pidämme tärkeänä että ollaan ihmisten kanssa tekemisissä, että tottuu myös muiden ihmisten olemassaoloon.

Olemme myös kannustaneet tätä isompaa lasta usein jos hän on jossain onnistunut emmekä juuri koskaan moiti häntä mistään. Tottakai välillä joutuu komentelemaan.



t.12

Lisäksi mitä enemmän stressihormonia erittyy, sitä helpommin elimistö myöhemminkin virittyy stressitilaan. Eli karkeasti luonnehtien, jos lasta stressaa, siitä kasvaa helposti stressaantuva aikuinen, kun taas rentona kasvavasta lapsesta tulee vähemmän stressaantuva. Jos siis muut muuttujat eliminoidaan kuvasta.



t. toinen ääniyliherkän, seurasta stressaavan erityislapsen äiti, joka pitää lapsella " hulinakiintiötä"

Meidän on vähän niinkuin " pakko" viedä lapsemme niihin tilanteisiin jossa on sitä hälinää vähän enemmän kuin mitä näin ihan normaalioloissa kotona. Lapsemme on sokea ja kehitysvammainen, ja koska olemme kaikesta huolimatta jaksaneet liikkua ihmisten ilmoilla niin kehitystä on tapahtunut todella paljon. Alussa hän ei kestänyt ollenkaan minkäänlaisia ääniä, lapsi ei edelleenkään ole päiväkodissa vaan ihan kotihoidossa minun kanssani.

Paljon on asiantuntijoita ollut matkassamme mukana, tiedän kyllä mitä teen.



t.12 ja 28

Lapsi halaa ja antaa halata, joskus. Mutta sen pitää tapahtua hyvin varovasti. Mitään " suurta elämää" ei saa tilanteesta nostaa, kuten sanoa " ihanaa kun halaat minua" , tai silloin lapsi työntää heti pois. Puhumme paljon hellyyden osoituksista sekä tunteiden ilmaisemisesta, kiittämisestä ja muista hyvistä tavoista, itse tilanteissa niitä ei kerta kaikkiaan saa ulos. Esimerkiksi kiitos, jos annan jotain lapselle, hän monesti sanoo spontaanisti " kiitos" . Mutta jos ei sano, muistutan vain että muista sanoa kiitos. En raski vaatia sanomaan kiitos, koska lapsi vain tuijottaa ahdistuneen näköisenä sen jälkeen.



Tiedän itse niin hyvin tuon tunteen. Minä en esimerkiksi pysty sanomaan miehelleni " rakastan sinua" kuin ihan varkain, vaikka rakastankin. Sanon yleensä " pidän sinusta" tai " olet ihana" . Joskus pakotan itseni sen sanomiseen ja se tuntuu aivan kamalalta. Olen harkinnut tehokuuria, että hokisin sitä uudestaan ja uudestaan, mutta en ole vielä uskaltanut. :) Oiskohan se psykologin paikka itsellekin...



Mutta tuo kirjoituksesi ajatus, ettei saa liikaa muistutella hyvistä tavoista ja miten ne voivat vain lisätä painetta, oli minusta tosi hyvä. Ahdistus itse monesti juuri siitä, että tiedän toisten odottavan minulta juuri jotain reaktiota.

dysfaattiselle ja puolikuurolle lapselleni puhetaitoja.

LIsäksi on olemassa myös niitä ujoja lapsia jotka tarvitsevat aikaa uuteen ihmiseen. Olisit hyvä ap nyt vähän tahdikkaampi, meitä kun on moneksi.

Vierailija:

Mutta tuo kirjoituksesi ajatus, ettei saa liikaa muistutella hyvistä tavoista ja miten ne voivat vain lisätä painetta, oli minusta tosi hyvä. Ahdistus itse monesti juuri siitä, että tiedän toisten odottavan minulta juuri jotain reaktiota.

Kotona jutellaan kyllä hyvinkin paljon. Mutta vieraiden ihmisten seurassa eivät puhu juuri mitään. Kasvettuaan on asia tietysti muuttunut parempaan suuntaan, mutta kuitenkin ovat hiljaisia seurassa. Pienempänä vieraampi ihminen ei saanut sanaakaan puristettua ulos. Onneksi oli ymmärtäväiset hoitajat.



Ja tämä ei todellakaan johdu siitä, etteikö heidän kanssaan kotona oltaisi jo ihan pienestä pitäen keskusteltu. Ovat jopa hyvinkin puheliaita kotioloissa.



Joten älä syytä vanhempia siitä, että lapset ovat hiljaisia vieraassa seurassa. Kyse ei välttämättä ole kasvatuksessa (ja väitän että harvoin edes onkaan) vaan kyse on luonne-eroista. Olisin tehnyt lapsilleni henkistä väkivaltaa pakottamalla heitä toisenlaisiksi. Toki on kannustettu puhumaan vieraillekin, mutta ei pakotettu.