Lue keskustelun säännöt.
Minulla on kohta koulun aloittava asperger-piirteitä omaava lapsi.
25.03.2008 |
Hän on ollut aina omissa maailmoissaan elävä, epäsosiaalinen, ujo ja rauhallinen lapsi.
Tänään hän oli ensimmäistä kertaa ilmaissut miehelleni jollaikin tavalla sen kuinka yksinäinen hän on. Aloin ajattelemaan koulua, ja sitä kuinka hän saa olla aina se " outolintu" ja sivustaseuraaja muiden lapsien leikkiessä ystäviensä kanssa. Minua itkettää.
Kun esikoulu alkoi, puhuttiin siitä kuinka nyt on oiva tilaisuus tukea lasta näissä sosiaalisissa tilanteissa. En tiedä mitä he tekevät ja kuinka tukevat, mutta on niin voimaton olo kun en tiedä mitä voisin lapseni hyväksi tehdä. En voi kävellä päiväkodin pihalle ja huutaa muille lapsille että leikkikää tämän muksun kanssa. Enkä voi itsekkään kaveriksi muuttua. Olemme keskustelleet kaverina olosta. Harjoittelemme vuorovaikutustilanteita kotona, jne.
Pelkään mitä kaikki tämä yksinäisyys tekee kehittyvän lapsen itsetunnolle ja minäkuvalle.
Onko kenelläkään kokemuksia? Tulevaisuus pelottaa. Kävin as ihmisien keskustelupalstalla, ja se ei ainakaan huoltani hälventänyt. Yksinäisyyttä, yksinäisyyttä ja yksinäisyyttä.
Kommentit (5)
Ei ehkä vielä esikoulua kannata niin murehtia, pienet vielä leikkii yhdessä kivasti aika hyvin ja ala-asteellakin jonkun aikaa, mutta yläasteella se varsinainen helvetti aukenee,
anteeksi kun sanon mutta minun pikkuveljellä oli todella vaikeaa koulussa, varsinkin yläasteella ja vielä lukiossakin jatkui pahoinpitelyt ja kiusaaminen.
Toivottavasti sinun lapsesi on tyttö edes tai sitten jos vain lieviä as-piirteitä niin ehkä jättävät rauhaan, tai jos vaikka ajat olis muuttunut tässä sitten 90-luvun ja teinit olisivat avarakatseisempia :(
Voi itku :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei tosin ole osannut ilmaista yksinäisyyttä. Välillä olen tarhasta kysellyt, että leikkiikö kukaan hänen kanssaan.
Jotenkin kuitenkin tuntuu, että hän on toistaiseksi tyytyväinen elämäänsä. Hän on nyt 5, kesäkuussa kuusi vuotias. Tuntuu jotenkin, että en ole vielä selvillä siitä, miten asioiden kassa pitäisi tehdä.
Yritän sanoa, että ymmärrän tunteesi. Minäkin toivon, että tyttöni löytää ystäviä ja olisi onnellinen.
Halaus sinulle.
Minun oppilaistani nuo as-piirteitä omaavat ovat menestyneet kyllä niin yläkoulussa, kuin jatko-opinnoissakin erittäin hyvin.
Kannattaa tuoda esille sitä, että as-piirteitä omaavilla on yleensä jotain erityislahjakkuuksia, esim. matemaattisesti he ovat todellakin muita edellä. Tätä " älykköpuolta" tuleekin tuoda esille ja korostaa. Ainahan se herättää jossain pissisporukassa närää, mutta so what?
Oma lapsesi tulee hyvin todennäköisesti menestymään valitsemallaan alalla erittäin hyvin, kun taas nuo lahjattomammat piikittelijät, jotka jatkavat korkeintaan amk:ssa.
Häntä pystyyn ap, ja todellakin, etsi lapsellesi samanhenkistä seuraa!
t. Olinkohan kakkonen?
On alusta asti ollut normaaliluokalla ja pari ekaa vuotta oli tosi yksinäinen. Kolmannella luokalla hän sai kaverikseen luokan uuden tytön ja siitä lähtien ovat olleet kuin paita ja peppu. Tämä kaveri on ns. normaali, joka osaa " olla" tyttäreni kanssa. Eikä siis mikään luokan luuseri, joka ei muita kavereita saisi, tytöillä vaan synkkaa keskenään hyvin.
Meidän kuopus on 6-vuotias normaalilapsi, sosiaalisesti erittäin lahjakas. Kuopuksen pk-ryhmässä on kaksi e-lasta ja olen kuopukselle tehnyt erittäin selväksi, että näiden e-lapsien kanssakin pitää leikkiä. Paras kaveri ei tarvitse olla mutta yksinkään ei saa ketään jättää.
Tulevaisuus ei siis välttämättä ole niin lohduton.
Usein riittää, jos lapsi löytää yhdenkin samanhenkisen ystävän. He tukevat toisiaan ja toistensa piirteitä niin, että muutkin oppivat heidät hyväksymään. Kutsukaa vähänkin samantapaisia rauhallisia lapsia teille kylään ja yrittäkää löytää lapsille yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
Yleensä as-piirteitä omaavat lapset menestyvät koulussa tosi hyvin, kunhan sosiaalisen puolen dilemmat on ratkaistu.
Tsemppiä! Ei se tulevaisuus niin toivoton ole,
t. Mammalomaileva ope