ENSIKOT VKO 13 (24-30.3.08)

Maanantaina 17.3 rv 41+4 menin Taysiin yliaikaiskontrolliin. Mulla oli loppuraskaudessa ollut vähän korkeaa verenpainetta jonka vuoksi määrättiin tiistaiaamuksi osastolle käynnistykseen. Muuten kontrollissa oli kaikki hyvin, käyrällä ja ultrassa. Kohdunkanavaa 2½cm jäljellä, kohdun ulkosuu sormelle auki ja sisäsuu vielä kiinni. Painoarvioksi toinen lääkäreistä arvioi 3,4kg ja toinen 3,9kg.



Tiistaiaamuna 18.3. rv 41+5 olin sitten jo aamusta osastolla Taysissa. Tiistaipäivän aikana sain kolme kertaa Cytotec-lääkettä kohdunsuuta kypsyttämään, vain neljäsosia yhdestä tabletista ja suun kautta. Tiistain aikana en huomannut mitään edistystä tapahtuvan, joitain supistuksia mutta ei kipeitä.



Keskiviikkona 19.3 rv 41+6 sain jo puolikkaita Cytoteceja suun kautta. Aamulla lääkärin kierrolla tutkittiin ja pientä edistystä oli tapahtunut, kohdunkanavaa 2cm jäljellä ja sisäsuu sormelle auki. Huomasin myös päivän aikana rusehtavaa vuotoa hieman. Päivällä supisteli jälleen pari kertaa kivuttomasti. Illalla viiden aikaan alkoi tapahtua-supistuksia alkoi tulla 4-10 minuutin välein ja olivat selvästi napakampia kun aiemmat. Ihan kipeää teki. Yhdeksän aikaan sain peräruiskeen sekä Panadolia ja nukahtamislääkettä jotta olisin voinut levätä. Kätilö tutki kohdunsuun mutta ei ollut juurikaan edistynyt aamuisesta. Iltakäyrällä vauvan syke oli kuulemma liian " monotonista" eli ei tarpeeksi vaihteluita. Aamullakin valittivat samasta, mutta vauva nukkui. Nyt illallakin olin juuri ottanut sen nukahtamislääkkeen, joka ei minuun vaikuttanut ollenkaan. Puolenyön aikaan oli niin tukala olo että kätilö antoi mulle kipupiikin jonka avulla nukuin noin 2.30 asti, jolloin heräsin taas supisteluihin.



Torstai 20.3. rv 42+0



Unien jälkeen osasin ottaa supistelut jotenkin vähän paremmin vastaan, eivät olleet niin tuskaisia. Saattoi olla etteä laimenivatkin hieman, välikin oli vähän pidentynyt. Aamulla käyrällä taas vähän samaa monotonisuutta sydänäänissä. Lääkäri tutki, kohdunkanava hävinnyt ja kohdunsuu 2 sormelle auki! Hienoa, jotain se yön kärvistely oli saanut aikaan! Lääkäri sanoi että tänään kiirastorstaina vauva syntyi ja määräsi aamupalan jälkeen saliin kalvojen puhkaisuun. Soitin innoissani miehelle ja vanhemmilleni ja söin, pakkasin kamani ja sitten mentiin synnytyssaliin! Kätilö tuli esittäytymään, asetuin taloksi ja odottelin miehen paikalle. Sitten tuli lääkäri, kalvot puhkaistiin klo 10.10, vesi oli vaaleanpunaista. Pinni laitettiin vauvan päähän sydänääniä mittaamaan ja anturi kohtuun supistuksia mittaamaan. Tästä supistukset voimistuikin silminnähden, alkoi olla heti jo aika sietämätön olo. Kauratyyny ei enää paljoa auttanut, eikä jumppapallon päällä keikkuminen. Ilokaasu auttoi aluksi mutta sitten kun oli jo tosi tuskainen olo niin sekään ei tuonut kauheaa helpotusta, vedin vaan övereitä koko ajan... Supistukset oli mun mielestä ihan mahdottomia mutta silti klo 11.40 laitettiin vielä oksitosiinitippa niitä vauhdittamaan. Minulle laitettiin sokeriliuostippa koska en saanut syödä mitään, en tiedä jos pelkäsivät että joudutaan vielä leikkaamaan. Vauvan vointia seurattiin koko synnytyksen ajan tosi tarkasti, johtui varmaan niistä sydänäänistä ja mun verenpaineista. Supistukset ajoi mut jo lähes mielipuolisuuden partaalle jolloin kätilö oli sitä mieltä että epiduraalipuudutus ois tarpeen. Kello oli 12.23 kun sen sain ja olin vasta 2½cm auki. Onneksi se vaikutti suht pian. Laittaminen ei tuntunut yhtään, mulle oli ihan sama siinä vaiheessa mitä mulle tehtiin, ei siis jännittänyt... Jos siellä salissa olis ollut ase niin olisin tosiaan varmaan ampunut itseni, ennen puudutusta ne kivut oli sitä luokkaa. Epiduraalin jälkeen tulikin pieni suvantovaihe, mä nukahdin hetkeksi ja mies lähti kahville, kätilökin jonnekin. Pari tuntia vierähtikin mukavasti, tehtiin Iltalehdestä tietokilpailua ja semmoista. Kätilöjen vuoro vaihtui, uudet tuli paikalle. Jossain vaiheessa tuli lääkäri paikalle ja vaihtoi vauvalle erilaisen " seurantalaitteen" päähän ja jonkun tarkemman koneen mistä sitä seurattiin. Kohdunsuu tässä vaiheessa 5cm auki. Lääkäri otti myös jonkun verikokeen vauvan päästä, oliskos ollut joku hapetusarvo? Ok se oli kuitenkin. Iltapäivällä alkoi taas tuntua kipeältä, vauva alkoi olla jo niin alhaalla että alkoi tulla " luukipua" johon epiduraali ei vaikuttanut. Sitä kuitenkin lisättiin klo 15.15 ja auttoi taas jonkin aikaa. Ilokaasua vedin taas joka supistuksella vauvan syntymään asti. Neljän jälkeen aloin vapista kuin horkassa ja kuume mitattiin-38,5 astetta. Vapina kuulemma johtui epiduraalista, saattaa joillekin sitä aiheuttaa. Ponnistusvaiheessa aloin hikoilla ihan hulluna (joka ei sinänsä ole mikään ihme...)Viiden aikaan aloin olla täydet 10cm auki ja sain alkaa ponnistella. Kauhealta tuntui ensin-tuntui ettei se voi millään tulla sieltä! Kyllähän se ponnistelu kipeää teki, mutta silti supistuskipu oli paljon kovempaa! Aloin olla jo aika puhki puolen tunnin ponnistelujen jälkeen, tuntui että aina jäi vähän kesken kun ei jaksanut. Mutta kyllähän se vauva sieltä sitten maailmaan tupsahti kello 17.51! Vauvan takapuolta näytettiin ja kysyttiin kumpi tuli, ja poikahan se oli. Kaulaan laitettavaa laattaa näytettiin myös ja käskettiin sanoa numero ääneen (147). Mies laukaisi heti vauvan nähtyään ikimuistoisen kommentin varsinkin näin tamperelaisen suusta: " Toi napanuorahan näyttää ihan mustaltamakkaralta" Mä repesin ihan täysin ja sanoin ettet sitten mitään kauniimpaa keksinyt ekaksi kommentoida... Vauva oli mun rinnalla sen aikaa kun mua ommeltiin (10 tikkiä) ja sitten se söi tissiä jonkin aikaa. Ensi-imetys sujui ihan hyvin. Sitten vauva pesuun ja puntariin ja vaatteet päälle. 3750g ja 52,5cm, päänympärys 36cm. Pisteet 8 ja 9. Minä kävin pikasuihkussa ja sain puhtaat vaatteet päälle. Meille vanhemmille tuotiin kahvia ja voileipiä ja vauva nukahti koriinsa. Sitten pitikin lähteä jo osastolle. Kello oli noin 21 jo joten mies vaan saattoi meidät osaston ovelle.



Kaiken kaikkiaan synnytys oli kyllä tosi huima kokemus, nyt kun sitä on saanut viikon verran sulatella. Kyllä kaikkien ihmisten tulisi se jossain vaiheessa kokea. Henkilökunta oli Taysissa tosi mukavaa ja asiansa osaavaa, meillä kyllä palvelu pelasi. Kivut oli kyllä sanoinkuvaamattomia mutta lopputulos oli myös hämmästyttävä! Edelleen ihmettelen päivittäin kun katselen vauvaa että on se kummallista että se tuli mun mahasta. Suuria tunnekuohuja mulle ei tullut synnytyksen jälkeen, niitä vähän odottelin. Myöskin suurta maidonnousua ei tullut, vaan maitoa on tullut joka päivä vähän enemmän. Toki vauvaa katsellessa tulee suuria tunteita ja äidinvaistokin on herännyt, mutta mitään baby bluesia ei ole ainakaan vielä näkynyt.



PS: Kuiskaan salaisuuden: Anabela sai eilen aamuna pojan!

Ihan ensteksi onnittelut kaikille uusille äideille vauvoista!



itellä tuntuu hiukka toivottomalta kun pahaolo on ohi ja vauvan liikkeet ei vielä tunnu (ainakin luulen että ne on vaan kuplia..) ja seuraava neuvolakin on viikon päästä. Rasittava välivaihe!! Vessassa ravaaminen tosin ei ole loppunut ja ihme hikkakohtauksia tulee kun selälleen rupee,varsinkin syönnin päälle.

Kauheet migreeni kohtaukset on alkanu! menee pari päivää pimeessä huoneessa maatessa kun ei kestä valoa ollenkaan. kivaa varsinkin näin aurinkoisina päivinä,kaikki verhot kiini ja märkä rätti pään päälle.

meneeehän se kevätpäivistä nauttiminen näinkin...

tämmöttii meille!



tiitu ja papu 14+2