Lue keskustelun säännöt.
Miksei tästä puhuta mitään: Lapsen syntymää suurempi kriisin paikka on, kun
25.03.2008 |
lapsi menee hoitoon. Ennen lastensaantia perhe-elämästä ei tiedä muuta kuin että se on suuri muutos entiseen. Silloin kai voi odottaakin mitä vain. Mutta tästä ei puhuta: vauvaan on helppo uppoutua ja elää vauva-arkea. Mutta entä kun lapsi kasvaa? Etukäteen ei puhuta mitään siitä kipuilusta mitä vanhemmat käyvät miettiessään voisiko / pitäisikö lapsi jo viedä hoitoon, miten sopeutuu, saako hyvää hoitoa, miten arkirumba sujuu jne. Ulkopuoliset paineet on kamalat, työtilanne ehkä heikko. Lapsen pullahtaminen maailmaan ei ole mitään siihen verrattuna.
Kommentit (35)
No miksi kriiseillä ylipäätään mistään? Mikä sitten on kriiseilyn arvoista? Saako kriiseillä lapsen syntymästä tai esim avioerosta? Nuohan ovat suht normaaleja asioita ja yleensä vain vaatii uuteen elämäntilanteeseen sopeutumista.
Vierailija:
lapselle löytyi oivallinen päiväkoti ja aloitti osapäivähoidossa. miksi kriiseillä moisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
--- no ainakaan ei kannata demonisoida päivähoitojärjestelmää ja ajatella että on lähtökohtaisesti Hirveää laittaa lapsi ' laitokseen' niin kuin jotkut tällä palstalla tekee.
Elämänmuutosten edessä yleensäkään negatiivinen ajattelu ei ole se joka kantaa parhaan hedelmän.
Onko nuo teidän elämänne kriisejä. Lapsen syntymä ja hoitoon vienti. Pari aikalailla neutraalia tapahtumaa mun elämässä olleet. No, kukin stressaa mitä jaksaa.
Vierailija:
No miksi kriiseillä ylipäätään mistään? Mikä sitten on kriiseilyn arvoista? Saako kriiseillä lapsen syntymästä tai esim avioerosta? Nuohan ovat suht normaaleja asioita ja yleensä vain vaatii uuteen elämäntilanteeseen sopeutumista.Vierailija:
lapselle löytyi oivallinen päiväkoti ja aloitti osapäivähoidossa. miksi kriiseillä moisesta?
Väite on höpö höpöä, ap:n oma kokemus. Voihan sitä ihminen kokea omassa elämässään suurimmaksi kriisiksi minkä asian vain, mutta ei kai sitä nyt sillä perusteella pidä ruveta yleisesti joka paikassa puhumaan ja totuutena pitämään? Yksinkertaisesti asia nyt vain on niin, että yleensä se lapsen syntymä on kriisi, ei se kun lapsi aloittaa hoidon.
Ei kai ap sitä tarkoittanutkaan (enkä minäkään). Ihmettelin vain, miksi lasten hoitoon viemistä ei saisi " surra" tai kokea eräänlaisena kriisinä?
Vierailija:
--- no ainakaan ei kannata demonisoida päivähoitojärjestelmää ja ajatella että on lähtökohtaisesti Hirveää laittaa lapsi ' laitokseen' niin kuin jotkut tällä palstalla tekee.Elämänmuutosten edessä yleensäkään negatiivinen ajattelu ei ole se joka kantaa parhaan hedelmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai lapsen saanti oli sinulle neutraali tapahtuma? Uskaltaisinpa väittää, että kovin monelle se ei kuitenkaan sitä ole.
Vierailija:
Onko nuo teidän elämänne kriisejä. Lapsen syntymä ja hoitoon vienti. Pari aikalailla neutraalia tapahtumaa mun elämässä olleet. No, kukin stressaa mitä jaksaa.
Lapset olivat 3,5-, 3,3- ja 3-vuotiaita mennessään hoitoon. Ei ollut mitään ongelmia, eikä eroahdistuksia. Sen sijaan ymmärtäisin kriisin, jos olisin joutunut viemään vaikka 1-2 vuotiaan hoitoon. Sen ikäisenä olivat niin takertuneita minuun, ettei hoitoonviemisistä olisi tullut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et pidä työstäsi ja paluu sinne on kriisi?
Minun lähipiirissä äidit ovat yleensä aika iloisia palatessaan töihin ja saadessaan osan vanhaa minäänsä takaisin uuden " äiti-minän" rinnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään kriisiä tai edes järisyttävää ja ylemmääräistä rakkauden puhkeamisen tunnetta liittynyt tapahtumaan nimeltä lapsen syntymä. Toki myönnän, että syntymä on ollut suuri kokemus, mutta ei kriisi.
Tämä siis vastaukseksi hänelle, joka epäili tuntemuksiani.
Joku toinen siis todella saattaa ottaa kriisinä tuon syntymän ja ehkä myös hoitoon viemisen, mutta minä en ottanut. Mulla on ollut kriisit ihan muista asioista.
t.31
Kautta ihmiskunnan historian on lapsia synnytetty ja elätetty työtä tekemällä. Ihmeellistä on se, että nykyään oletetaan äitien keskittyvän 3 vuotta vain lapsenhoitoon. Olkaamme iloisia, että sellainen on meillä mahdollista vaikkakin kotihoidon tuella, koska monissa maissa siitä ei voisi haaveillakaan ellei kuulu vauraaseen väestönosaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eihän se lapsen syntymäkään mikään ongelma tai kamala asia yleensä ole, mutta kyllä se " hyväksytään" kriisiksi.
Meillä ei ollut, eikä käsittääkseni kenellekään tutuistanikaan (en tietenkään voi mennä vannomaan). Itse en nauttinut mitenkään sen kummemmin vauva-ajasta, koska vaikka oma lapsi olikin rakas ovat vauvat minusta tylsiä ja huomattavan vaivalloisia. Kun olin ollut 1,5 v kotona (mies ei voinut opintojen ja niiden rahoituksen takia) alkoi kotona oleminen käydä hermoille vaikka kuinka olisi keksinyt puuhaa, kyläilyjä jne. Lapsi meni hoitoon joskus 2 v 3 kk, sopeutui hyvin ja nopeasti, on mennyt aina mielellään tarhaan.
Ihmiset on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ota kantaa kotihoitoon, ei se hänen aiheensa ollutkaan, mutta vauvaa odotettaessa puhutaan tosiaan vain siitä odottamisesta ja vauvan tulosta. Ei se vauvan tulo minullekaan mikään hirveä mullistus ollut. Mutta sen jälkeen on ollut pähkäilyä välillä, mitä tekee ja mikä on juuri meille, meidän lapsillemme ja meidän perheellemme parasta. Ennen sivuutin puheet uran ja lasten yhteen sovittamisesta.. Ihmetyttää, miten edelleenkin se yleensä on perheessä äiti, joka siihen sovittamishommaan joutuu, monessa perheessä miehellä on helpompaa.
Joo-o, kotirouvayhteiskuntaan vaan Suomikin, niin sillä kaikki ratkeaa.
eikö teidän MIEHILLÄ ole samoja velvollisuuksia lapsiaan kohtaan?!?