Tavislapsi pk:n integroidussa erityisryhmässä, onko kellään kokemusta?

Meidän erityislapsemme on tällaisessa ryhmässä, ja hän on se erityinen...

Ryhmässä on sama jako, 5 erityistä ja 7 tavista, tätejä 5. Minä olen kokenut, että ainakin tuossa ryhmässä myös tavikset saavat enemmän huomiota, hoitajilla on aikaa esim. rakentaa palapelejä lapsen kanssa, muovailla ym. Riippuu tietysti millaisia nämä erityslapset ovat, miten paljon he vaativat aikuisen vahtimista ym.

Haluaisin myös tavistyttömme samaan ryhmään, mutta hän on sinne vielä liian pieni, ja toisaalta olisi kiva että hän saisi olla välillä ihan vain tavisten kanssa. Mutta ryhmä on ihanan pieni ja ainakin tässä ryhmässä henkilökunnan vaihtuvuutta ei ole, samat tädit ovat olleet siinä vuosikausia.

En tiedä oliko tästä mitään apua. Riippuu varmaan lapsen sopeutumisesta, minkä ikäisiä lapsia ryhmässä on, onko siellä hänelle ikäistään seuraa ym. Meidän ukkeli on porukan nuorin ja ryhmän tytöt ovat ottaneet hänet vauvakseen :)

Meille myös tarjottiin mahdollisuutta 5v pojan siirtyä tukilapseksi erityisryhmään ja riemuiten otamme tämän tarjouksen vastaan. Poika olisi joka tapauksessa joutunut eroon parhaasta kaveristaan, joten ryhmän vaihto ei suuresti hetkauta ja ulkoilut edelleen tuttujen kanssa. Meidän esikoinen oli aikoinaan erityislapsena ko ryhmässä ja uskon tätien hyvään tasoon. Uskon myös, että erityisryhmässä myös tukilapselle on huomattavasti enemmän aikaa antaa hänen tasoisia tehtäviä. Monesti myös ns erityislapsien taso vaihtelee kovasti. Esim meillä poika puhui huonosti, oli kömpelö ja keskittyminen tuotti vaikeuksia, mutta osasi laskea ja pelasi hyvin pelejä. Eli vaikka heillä onkin vaikeuksia, voivat olla hyviä joissakin toisissa asioissa.

Meillä sama juttu, tosin tapahtui viime syksynä siirto. Lapsemme 4v. siis meni tukilapseksi, ja samoja mietin kuin ap. Kuulin henkilökunnalta (ei kyseisen ryhmän tädeiltä vaan muilta), että kyseessä kiva ja kodinomainen ryhmä, joten valitsimme sen. Eikä harmittanut, oikea ratkaisu oli!



Rutiineihin kiintyvä lapsemme vaihtoi ryhmää käsittämättömän helposti ja kertoi usein, kuinka aikuiset olivat pelanneet ja tehneet kaikkea heidän kanssaan. Joskus siis oli aika vähän lapsia paikalla ja kuitenkin aikuisia normaalisti, niin huomiota sai myös tavislapsi. Ja kaikki suujumpat ja muut tekevät hyvää, vaikkei niitä puhe- tm. ongelmia olekaan. Meidän ryhmässä oli paljon maahanmuuttaja-/ulkomaalaistaustaisia/kaksikielisiä lapsia, jotka siis muuten tavallisia, mutta kielen vuoksi siellä. Toki joillekin sitten oli kasautunut monta hankaluutta, mutta hyvät kokemukset meillä.



- tiukkis

integroituun ryhmään, mutta päädyimme siihen, että jatkamme tavallisessa ryhmässä. Tässä ryhmässä olisi ollut sosiaalisia ja emotionaalisia ongelmia lapsilla. Päädyimme ratkaisuumme oman lapsemme parasta ajatellen. Toki ryhmä olisi ollut pieni ja aikuisia enemmän, mutta toisaalta tässä ryhmässä on myös enemmän " häiriö käytöstä" esim. muiden lyömistä,puremista,potkimista,kiroilua. Toki tädit kaikkeen puuttuvat, mutta en halua, että lapsemme oppii sen kaltaisen käytöksen/reagointi tavan tai joutuu jatkuvasti puremisen/potkimisen uhriksi. Ei siinä silti hoitajan lohduttelut paljoa auta, jos kohtelu on päivitäistä. Jos ryhmässä lisi ollut esim. likuntarajoitteisia lapsia olisimme ilman muuta suostuneet.

Meillä vaan ei puhuttu " tukilapsista" , vaan oli ihan normaali lapsi päiväkodin viskari-eskariryhmässä, josta sai eskaripaikan. Ryhmä oli 15lasta, jossa 5erityislasta ja 4aikuista, joista yksi lastentarhanopettaja ja yksi erityislastentarhanopettaja ja 2lastenhoitajaa.



Erityislapsista en tiedä miksi olivat integoroituja, en edes tiedä mitkä lapsista (vaikka kyllä hyvin sai pääteltyä kun vähän lasten touhuja katseli), koska vaitiolovelvollisuuteen vedoten eivät voineet päiväkodissa kertoa näiden lasten tukitarpeesta mitään. Sen verran tiedän että yhden pojan äiti kertoi heidän pojalla olevan sosiaalisia ongelmia ja siksi oli ryhmässä. Meillä oli kuitenkin koko kaupungin ainoa integroitu ryhmä, johon oli sijoitettu muut kuin kielellisten ongelmien kanssa olevat erityislapset, jotka olivat toisessa integroidussa ryhmässä. Luulisi siis että ryhmässä oli kaupungin vaikeimmat, ne lapset joita ei voitu sijoittaa omalle aluuelleen. Lisäksi aikanaan kun saimme eskaripaikan päiväkodin johtajalta lipsahti, että heidän lähes kaikki erityislapset ovat kyllä saaneet lausunnon omasta avustajasta, mutta kaupungilla ei ole niitä tarjota... Eli tuskin aikuisten määrä oli läheskään riittävä tarpeeseen nähden.



No eskariryhmässä tehtiin suurin osa asioista erityislasten tarpeiden mukaan, eskarilaisten sisäänvienti (oli tarkkaa minuutilleen tulo ja lähtö, koska erityislapset häiriintyvät rutiinien muutoksista), leikit (aina max. 3-4 lapsen pienryhmissä), retket (pienellä porukalla ja tietyt paikat), yhteistuokiot toisen eskariryhmän kanssa (ei ollut koska erityislapsille oli liian iso ryhmä hanskata) yms. Joskus katselin hiihtoa ja luistelua, niin kyllä siellä yksi lapsi tarvitsi kokonaan yhden aikuisen pitämään pystyssä, kun koko muulle ryhmälle jäi se toinen (neljästä ei varmasti ollut yhtä aikaa kuin max. 3aikuista ja 1jäi sisään valmistelemaan/siistimään). Juhlista jäi aina paha maku suuhun, oli levotonta ja esitykset eivät pysyneet kasassa. Lisäksi oli potkimista, huutamista yms. ainakin meidän lapsen mukaan (ja aikuiset välillä vahvistivat). Erityislapsia ei mielellään otettu leikkeihin mukaan ja siitä syntyi kitkaa.



Eniten minua hämmästytti ajan myötä oman suhtautumiseni muuttuminen. Olin niin tyytyväinen alkuun kun lapsemme pääsi ryhmään, jossa oli enemmän aikuisia ja pidemmälle koulutettuja. Pidin jopa tuota erityislastentarhanopettajaa tosi hyvänä. Luulen että hän olikin varmaan todella hyvä näiden vaativien erityislasten kanssa, mutta oma tavislapsemme tykkäsi kaikista eniten yhdestä ihan normaalista lastenhoitajasta. Meillä ei tavislapset saaneet ainakaan meidän vanhempien tietämyksen mukaan saaneet mitään erityistä tukea. Ja tosiaan minusta kaikki pyöri erityislasten tarpeiden mukaan.



Yhdessä vaiheessa vuotta olisin jo hallunnut siirtää lapsemme toiseen eskariryhmään, mutta ei onnistunut. Tämä siksi että tuntui näiden lasten touhujen kanssa se raja mikä on normaalia ja mikä ei olevan aika hurjaa. Se ei oikein natsannut yhteen minun käsitykseni mukaan mikä on normaalia. Ja toinen koska aikuiset eivät näyttäneet aina olevan kartalla mitä siellä tapahtui (pojat kävivät leikkimökin takana tappelulla ja leluvarastossa haistattelemassa toisilleen). Minusta oli hurjaa kun hoitajat väittivät kaiken olevan hyvin ja lapsi kertoi muuta.



No tuli taisteltua tuo esikouluaika niiden aikuisten kanssa (ja lapsellemme opetettua kuinka saa antaa takaisin että pärjää). Onneksi lapsi meni kouluun. Koulussa on erilaiset säännöt kuin eskarissa ja käsittääkseni vain 1erityislapsi. Sitä ihmettelen että opettaja saa pidettyä sen 24lasta yksin hanskassa, kun tuossa eskariryhmässä ei 4aikuista saanut 15lasta.



Sen verran jäi tuosta eskariajasta erityisryhmässä hampaankoloon, että tarkoituksella keksin miljoona syytä että toinen lapsemme pääsi toiseen eskariryhmään, jossa on lapsia 22 ja 3aikuista (1lastentarhanopettaja ja 2 lastenhoitajaa). Ja ryhmä on ollut ihana ja lapsi viihtynyt hyvin. Tälläkin kertaa olen antanut jotain palautetta jostain toiminnasta, mutta ne on hoidettu hyvin. Tosin tulee myös mieleen että ryhmän toiminta on pitkälti kiinni siitä eskariopettajasta jolla vastuu on ja hänen toiminnastaan. En tiedä oliko meillä vain huono tsäkä, mutta kokemuksemme jälkeen kavahdan erityislasten seuraa lastemme kanssa, varsinkin kun tuskin milläkään kaupungilla on riittävästi rahaa osoittaa erityislapselle heidän tarvitsemiaan tukitoimia (tämä muuten jatkuu yleensä myös koulussa...).



Ja loppujen lopuksi joudun pyytämään anteeksi erityislasten vanhemmilta joita loukkasin kirjoituksellani. Tämä on vain se fiilis mitä meiltä jäi tavislapsen vanhempina erityisryhmässä ja juuri siinä ryhmässä josta meillä on kokemusta.

ja en vaihtaisi häntä mistään hinnasta tavalliseen ryhmään.

Ensinnäkin ryhmäkoko, tuossa ryhmässä 15lasta (joista 5-7lasta erityislapsia), ryhmässä erityislastentarhanopettaja, lastentarhanopettaja, 2 lastenhoitajaa ja ryhmäkohtainen avustaja, sekä lisäksi aina 1 tai 2 lähihoitaja opiskelijaa harjoittelujaksollaan.



Ryhmä on 3-6vuotiaille, eli eskarilaisiakin on muistaakseni viisi tässä ryhmässä, heillä omat eskarituokionsa/toimintansa.



Kokemukset tällaisesta ryhmästä ovat olleet pelkästään positiivisia, sekä mielestäni tukee myös ns.normaalilapsen kehitystä. Ryhmässä käytetään paljon pictokuva-tyyppisesti kuvia, sekä jokapäivisissä asioissa että opeteltaessa joitain asioita (viikonpäiviä, kuukausia, säätä ym ym).

aloitti vuodenvaihteessa integroidussa pienryhmässä. Sitä ennen oli kotihoidossa, joten en osaa sanoa eroa isoon ryhmään. Mutta minä olen ainakin ollut todella tyytyväinen kyseiseen ryhmaaä. Meidän poika on vilkas ja puheenkehitys ollut hidasta, joten uskon että pienryhmä on hänelle parempi ja pidän sitä oikein lottovoittona, että pääsi suoraan tähän ryhmään! Tässä ryhmässä on 12 lasta ja 4 hoitajaa. Jakautuvat aina pienryhmiin, eli 3 lasta ja 1 hoitaja. Näin leikkivät ja hoitaja ohjaa leikkiä. Pihallakin on vain puolet kerrallaan ja toiset puolet menevät retkelle, luistelemaan tms. Oma piha on tällä ryhmällä siis. Muutenkin ryhmässä panostetaan positiiviseen palautteeseen, kannustamiseen. Heillä on erityisossaamista vilkkaiden lasten kanssa ja meidän poika rauhoittui ihan silmissä aloitettuaan päiväkodin. Tässä ryhmässä on todella mahtavat ja ammattitaitoiset hoitajat ja mielestäni kaikki lapset saavat huomiota. Mä en osaa edes sanoa ketkä siinä ryhmässä ovat diagnoosin saaneita lapsia, koska ryhmä on niiin rauhallinen ja harmooninen. Minä en siis voi muuta kuin suositella teille pienryhmää, minun mielestä varsinkin vikkaalle lapselle on aina parempi olla pienryhmässä, missä aistiärsykkeitä ja melua on vähemmän.

Mutta tietysti pienryhmiä voi olla erilaisia, mutta minä siis todella suosittelen!

kun luin uudestaa aloituksesi. Minun mielestä pienryhmässä saa ihan yhtä paljon virikkeitä kuin isossakin ryhmässä. Päinvastoin jää enemmän aikaa leikille, kun ei mene niin paljon aikaa uloslähtöihin ym. kun on enemmän hlökuntaa ja vähemmän lapsia. Meidän pojan ryhmässä ainakin on monipuolisesti ohjattua leikkiä, askartelua ym. Siellä lauletaan ja loruillaan tosi paljon, on jumpatuokioita ja kaikenlaista touhua.

tsemppiä päätöksen tekoon!

Voit mielestäni kysyä nuo kysymykset ryhmän henkilökunnalta, kun menet tutustumaan.

Näin mielestäni osoitat että olet kiinnostunut erityisryhmästä ja heidän toiminnasta. Ja lapsellasi on myös jo kokemusta erityislapsesta, koska tunnette kehitysvammaisen. Eli hän ei pelästy ihan pienistä.

Erityisryhmässä varmasti lapsesi saa yksilöllisempää huomiota mitä 21 lapsen ryhmässä, varmasti!

Vanhempi poika on kehitysvammainen ja avustajan kanssa erityisryhmässä (nyt jo ekaluokkalainen). Nuorempi veljes tietenkin pitää veljensä käytöstä normaalina ja kuten kaikki pikkuveljet, matkii isoveljensä käytöstä, omii sieltä tiedostamattaan piirteitä jne.



Pikkuveljelle tulikin pk:ssa ongelmia, koska ei toiminut kaikilta osin odotetusti. Hoitajat olivat sitä mieltä, että lapsi ei ole normaali ja järjestivät tutkimuksiin. Tulos: lapsi on täysin terve, hyvinkehittynyt ja ikäistensä tasolla taidoissa.



Kotona viitotaan, veli on kehitysvammainen, huojuttaa itseään, ei hallitse täysin äänenkäyttöään jne. Ympäristö muokkaa lapsen mieltä ja käytöstä.



Itse hyväksyn täysin lapselleni kehitysvammaisen lapsen leikkikaveriksi jne, mutta en haluaisi hänen viettävän valtaosaa päivästään ympäristössä, jossa muut lapset ovat henkisesti, tiedollisesti ja taidollisesti täysin eri tasolla.



Kuinka tällaisessa ryhmässä toteutetaan ainakin mun lapseni pk-elämään kuuluvat museo-, taidenäyttely- ym kulttuuririennot, liikunta tunnit (luistelu, hiihto, parkour, uimakoulu jne), omien esitysten harjoitusreissut kulttuurikeskukseen jne. Ymmärtääkseni tällaisen ryhmän toiminta on sovellettava näiden erityislasten tarpeiden mukaan ja tukilasten (" normaalien lasten" ) tarpeet jyrätään.

inen pienempi ryhmä. Mutta, mutta muuten on mennyt hyvin, mutta isompi 5 v ylivilkas tyttö riehaannuttaa ja monesti lyö tyttöämme ja tämän tytön vanavedessä tyttömme on oppinut tekemään kiellettyjäkin juttuja. Esim. eivät suostu tulemaan ulkoa sisälle tms. piiloutuvat. Oma tyttömme on reipas ja toimelias lapsi hänkin, mutta ei missään nimessä ylivilkas, vaan käyttäytyy kotona ja liikkuessamme esim. kaupassa hyvin. Isonsiskon kanssa on tottunut pitämään puoliaan ja siksi on joskus lyönyt myös tätä 5 v tyttöä takaisin. Hoitajat sanovat että myös meidän tyttömme osaa ärsyttää tätä toista tyttöä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tyttömme on alistetussa asemassa kahden vuoden ikäeron takia. Ei uskalla sanoa isommalleen vastaan. Oon miettinyt jo ryhmän vaihtoakin, koska tyttömme on niin leimaantunut tähän isompaan tyttöön ja ei juuri leiki muiden lasten kanssa. Lyöminen tuntuu kaikista pahimmalta, kun tyttö melkein joka hoitopäivän päätteeksi kertoo kuinka tämä x on lyönyt häntä monta kertaa. Olemme ajatelleet katsoa tilannetta vielä syksyn alkuun, kun ryhmään tulee uusia lapsia pakkaa sekoittamaan ja tämä toinen tyttö saattaa lähteä esikouluun. Eli kannattaa miettiä tarkkaan lapsen luonteen kannalta pienryhmään vaihtoa. Ja paljon riippuu minkälaisia lapsia ryhmässä on. Esim. kielivaikeuksiset tai kehitysvammaiset ovat käsitykseni ns. harmitonta ja opettavaistakin (suvaitsevaisuus) seuraa. Pienessä ryhmässä on myös enemmän aikaa lasta kohden.

Itse olen mielenkiinnolla lukenut tätä pinoa. Esikoisemme on erityislapsi ja toivomme hänelle e-ryhmästä paikkaa syksyllä. Hienoa kuinka hyviä kokemuksia e-ryhmästä on vanhemmilla ja toisaalta on niitä ei-niin-hyviä-kokemuksia. Itselläni on kovat odotukset tulevan suhteen ja toisaalta jännittää kuinka kaikki tulee sujumaan.



Ihana huomata kuinka positiivisia ja kannustavia kommentteja te " normi" lasten vanhemmat olette tänne kirjoitelleet. Joidenkin viesteistä paistaa läpi pelko siitä kuinka kehitysvammaisuus tai ne piirteet voisi " normi" lapseen tarttua. Ihmetyttää kommentti viittomien käytöstäkin (meilläkin niitä käytetään) mutta näin kai käy useasti kun ei oikein tiedetä mistä kirjoitetaan.



Mutta pointtini oli että kiitos teille valtaosin postitiivisista kommenteista. Olen saanut niistä paljon tukea ja apua tulevan muutosken edessä.

12 lasta joista puolet taviksia ja 4 tätiä..



Kun poikani oli pienempi, oli jonkun verran ongelmaa juuri tuosta että poika otti mallia isompien poikien toilailuista.



Luistelut ja askartelut ja teatterikäynnit sujuu niinkun muissakin ryhmissä. Erityisryhmiäkin on varmaan erilaisia.



Erityis/tavis ei ole mielestäni niin tärkeä kriteeri kuin että miten muuten sujuu henkilökunnan ja päiväkodin tapojen kanssa. On etukin etttä lapsi huomaa että on olemassa erilaisia ihmisiä, että kaikki ei ole jotain " espoolaistyylisiä" janipettereitä.

Jos tarkoitit kirjoitustani...

terveen lapsen pk:ssa tervettä lasta pidettiin sairaana, koska hän oli ottanut veljestään esimerkkiä ja toimi osittain kuten veljensä eli viittoi puhumisen sijasta, huojutti itseään, saattoi huutaa kuten veljensä ymmärtämättömyyttään. Tätä eivät pk-hoitajat ymmärtäneet ja lähettivät lapsen tutkimuksiin.



Edelleen ihmettelen, kuinka itegroidussa ryhmässä voidaan huomioida molempien lasten tarpeet. Osallistuvatko myös vammaiset lapset kirjain ja laskuharjoituksiin? Täyttävätkö esim viskarikirjaa? kuinka selviävät kävelyretkistä museoihin ja muihin rientoihin (ainakin oman lapseni pk:ssa vähintään kerran viikossa käyvät jossain kävellen ja jumpatkin on järjestetty läheisen koulun jumppasalissa, koska pk:ssa ei jumppasalia ole).



Itselläni ei ole fobioita tai ennakkoluuloja vammaisia kohtaan. Lapseni esim tuota tuttua poikaa pelkää, koska hän huutaa ja saattaa olla väkivaltainen (lue liian raju) jopa halutessaan vain halata tms.

Integroituja ryhmiäkin on varmasti hyvin erilaisa. Meillä kokemus ryhmästä jossa tavislasten kanssa erityisvaikeuslapsia eli heillä ongelmia erityisesti puheen kanssa, mutta myös tasapainossa, keskittymisessä ja sosiaalisissa suhteissä. Tällöin tavisten esimerkki on opettavaa ja antaa esimerkin ruokailu tai vierailukäyttäytymisistä. Myös tavisten hyvä sanavarasto ym puhe opettaa dysfatikolle puhetta. Tämän tyypin erityislapsille tekee vain hyvää kävellä vaikka pitkällekin, vieraille erilaisissa kohteissa tai osallistua jmppaan läheisellä koululla. Sehän on heille kaikki ns terapiaa ja lapsista hauskaa. Eriasia on sitten jos ryhmässä on vaikeasti kehitysvammaisia tai esim autisteja. Silloin toimintoja tulee mahdollisesti eriyttää, jotta jokainen saa omalle tasolleen sopivaa toimintaa.

Suosittelen ap:n painottamaan päätöksenteossa niitä vastauksia, joissa on ja näkyy omakohtainen kokemus ryhmästä olosta. Vastaus, jossa heijastuu pelkkä omien mutu-ajatusten vaikutus ja on täynnä jatkuvia kysymyksiä miten ne voisi sitä ja miten tätä, olisi myöskin toisen arvoinen, njos vastaajalla olisi se OMAkohtainen kokemus e-ryhmästä.



Ensinnäkin e-ryhmän henkilökunta on ammattitaitoista väkeä. Heillä on tietämys paitsi tavislapsista niin myös e-lasten vaatimasta tuesta ja hoidosta. Koska he ovat näiden lasten ja heidän perheidensä kanssa tekemisissä päivästä toiseen, heillä on myös vankka kokemus siitä, miten toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan ja myös siitä, miten lapsille selitetään vaikka jonkun lapsen saama raivari.



Eri dianooseja ja niiden yhdistelmiä sekä myös eri diagnoosien vaikeusasteita on erilaisia. On turha luulo, etteikö e-ryhmän lapset voisi tehdä ihan samoja asioita kuin tavallisten ryhmien lapset. Jos lapsella on puheen viivästymää, mikä estää häntä kävelemästä tai käymästä museossa? Vaikeasti vammaisilla aas on omat hlökohtaiset avustajansa, jotka huolehtivat asiakkaansa tukemisen ilman että ryhmä siitä kärsii. Kuten edellinen kirjoitti, e-lapsille päinvastoin tekee erittäin hyvää saada liikkua sekä saada ns. terapeuttisia kokemuksia eri ympäristöissä.



Tukilapsethan siirtyvät viimeistään eskarivuonna tavalliseen esiopetusryhmään ja niissä taloissa, joissa on 5-6-vuotiaan samassa ryhmässä, jo aiemmin. Minä näkäisin, että 3-4-vuotiaat tukilapset päinvastoin saavat e-ryhmässä paljon enemmän positiivista huomiota normaaliryhmään verrattuna, koska heidän esimerkkiään tai taitojaan tuodaan esiin ihan erilailla. He saavat näyttää mallia ja " loistaa" taidoillaan.



Kannattaa tutustua e-ryhmään ihan omien ennakkoluulojenkin karistamiseksi. Henkilökunta vastaa kysymyksiin ja monet omat pohdinnat saavat vastauksen jo ihan kun vaan toimintaa seuraa.

Ajattelin kirjoittaa ihan selvyyden vuoksi ettei kukaan tarhan-täti voi lasta lähettää tutkimuksiin.

ketään lasta ei tarhan-täti voi tutkimuksiin lähettää. Tuollaiset päätökset tehdään yhdessä vanhempien kanssa, vanhempia kuunnellen. Toisessa pinossa kirjoitit: " Voisikos noita diagnooseja vailla olevia lapsia ohjata asianmukaiseen hoitoon hankkimaan diagnoosit? Tietenkin he tarvitsevat tasoistaan hoitoa, mutta eihän muiden pidä kärsiä heidän takiaan." Kovasti painotat tekstissäsi ettei sinulla ole fobioita tai ennakkoluuloja vammaisia kohtaan. Hienoa, että alleviivaat tuon asian koska kirjoituksesi perusteella olisin väärin sinut ymmärtänyt. Tukilapseksi ei kai ketään lasta pakoteta, onneksi on olemassa valinnan vapaus.

Esim. meidän päiväkodissa ei saanut valita ettei lapsi ole tukilapsena. Päiväkoti sijoitti tavislapset juuri niinkuin halusi ryhmiin ja meiltä vanhemmilta ei kysytty mitään saako tavislapsemme olla tukilapsena integroidussa ryhmässä (meillä integroituun ryhmään laitettiin ne tavislapset jotka olivat vain eskariajan- näin säilyi se enempi aika integroiduille kokopäivähoitolapsille eskariajan jälkeen, eli oli puhtaasti vain hoitoaikakysymys): Eli ei voi yleistää että aina saa valita.



Toinen on tuo jonkun kirjoittama että tavislapset sijoitetaan omaan ryhmäänsä esikouluiässä ja 5-6v ryhmissä jo aikaisemmin. Meidän lapsemme päiväkodissa juuri eskariryhmä oli se integroitu. Eli eskarissa tavislapset ja integroidut olivat sekaisin. Ja eskaritavoitteiden kanssa tämä tuotti hieman tavislapsen vanhemman näkökulmasta ongelmia.



Lisäksi kritisoisin sitä että luotetaan sokeasti henkilökunnan ammattitaitoon ja siihen kuinka tiettyjä käyttäytymisiä selitetaan tavislapsille. Kyllä meillä päiväkodissa henkilökunta oli viimeisen päälle koulutettu (ja kurssitettiin paljon), mutta ei se ole ainoa autuaaksi tekevä asia. Jokaisessa ammattikunnassa on erilaisia työntekijöitä ja työtä päiväkodissa tehdään myös persoonalla ja tietyllä herkkyydellä. Henkilökunnassa voi löytyä hyvin erilaista suhtautumista ja jaksamista töissä ihan samalla lailla kuin tavislasten päiväkotiryhmässä. Ja meillä ei käyttäytymisiä selitelty koska juuri vaitiolovelvollisuuden vuoksi (tästä oltiin todella tarkkoja) ei voitu mitään kertoa integroitujen lasten ongelmakäyttäytymisestä. Eli lapsillekaan ei voitu selittää mistä mikin käytösmalli johtuu.



Ja aika ideaaliselta kuulostaa että jokainen sellainen erityislapsi joka tarvitsee omaa avustajaa saa sellaisen. Voihan olla sellaisiakin kuntia, mutta taitaa pikemminkin olla että kuntien taloustilanteen vuoksi käy kuten meillä se päiväkodin johtajan lipsauttama, että lähes jokaisella siinä ryhmässä integroidulla lapsella on lausunto omasta avustajasta, mutta niitä ei ole tarjota. Sitten se henkilökunta tekee työnsä tuon realiteetin mukaan, mutta varmasti olisi parempi jos niitä erityisavustajia lapsilla olisi. Sama rahansäästö valitettavasti jatkuu monien integroitavien lasten tukitoimien osalta koulussakin.



Ihmetyttää siis monen todella ideaaliset kommentit ja usko siihen että ammattitaitoinen henkilökunta toimii ja resursseja on riittävästi. Voi kun se olisikin niin helppoa.

Totta, päiväkoteja ja e-ryhmiä on varmasti erilaisia. Samoin ihmiset, ovat sitten meitä henkilökuntaan kuuluvia taikka lasten vanhempia, me olemme kaikki erilaisia. Puhumattakaan niistä ryhmän lapsista.



Mikäli teidän päiväkodissanne ainoa esiopetusryhmä on juuri integroitu ryhmä, ymmärrän hyvin, ettei lapsi siirry toiseen ryhmään (kun sitä ei vain ole). Eikä myöskään kysytä, haluaako lapsensa tukiperheeksi vai ei. Mielestäni valinta tapahtuu teidän päiväkodin kaltaisessa tilanteessa sittne jo sinne hakuvaiheessa. Eli jos haluaa lapsen käyvän eskarin ko. päiväkodissa, valitsee samalla integroidun ryhmän. Vai ymmärsinkö väärin?



Asenne on oltava kohdallaan vanhemmillakin, joiden lapset ovat e-ryhmässä. Sitä positiivista latausta tarttuu lapseenkin ja ne ongelmakäytökset voi siltä pohjalta selittää kotonakin. Ei ole tavatonta, että e-ryhmässä tapahtuu, mutta niin tapahtuu ihan tavallisessakin ryhmässä. Kaikki, joilla on enemmän kuin 1 lapsi, näkevät varmasti kotonakin, mitä tapahtuu, kun lasten toimintakapasitetti toimia " oikein" loppuu. Tarkoitan tällä sitä, että jos vaikka ryhmässä joku on toista lyönyt niin ei tarvitse saada henkilökunnalta selitystä, että Mikko löi , koska sillä on tällainen ja tällainen dg. Ei tavisryhmässäkään ole henkilökunnan asia kertoa, että Pekka löi tänään Maijaa, koska Pekan vanhemmat ovat eroamassa ja Pekalla on vaikeaa. Asioita voi lasten kanssa käsitellä niin, että tapahtunut on väärin ja sanoa, että X vielä harjoittelee tätä taitoa. Asennetta peliin, ei kaikkea tarvi pohjia myöden taivastella, kyllä ne lapset osaa, olivat sitten e:tä tai t:tä. Korostan, etten tarkoita sen olevan oikein, mutta tilanteita tulee ja niitä selvitetään ryhmästä riippumatta.



Mitä avustajiin tulee, niin on toden totta, ettei niitä ole kaikille sellaista tarvitsevalle tarjolla. Omassa viestissäni tarkoitin nimenomaan sellaisia e-lapsia, jotka eivät esim. kykenisi välttämättä osallistumaan kaikkeen ryhmän toimintaan (vaikeasti vammaiset tai vaikka liikuntarajoitteiset). Jos ryhmässä on tällainen lapsi, ei se tarkoita, etteikö muu ryhmä voisi jumpata tai käydä vierailuilla. Ja tällaisilla jatkuva apua tarvitsevilla lapsilla on oma hoitaja, koska tarvitsevat avustajaa ihan koko ajan.